Sarasvuo: Olemme omaksuneet ruutanastrategian - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Sarasvuo: Olemme omaksuneet ruutanastrategian

Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo sanoo, että maailmantilanne on ajanut yhtiön omaksumaan niin sanotun ruutanastrategian.

30.7.2009 8:39 | Päivitetty 30.7.2009 11:53

– Kun lammen vesi jäätyy pohjaan asti, on parasta keskittyä elintoimintojen suojeluun hapettomassa ympäristössä. Koska tulevaisuuden mahdollisuudet ovat tärkeämpiä kuin menneisyyden menestykset, keskityimme kassavirran suojeluun monen arvokkaan asian kustannuksella, Jari Sarasvuo kirjoittaa yhtiön osavuosikatsauksessa.

Hänen mukaansa asiakkaiden ostokäyttäytymisen äkillinen muutos vuoden alussa pakotti yhtiön irrottautumaan menneestä "tavalla, josta syntyi paitsi taloudellista menetystä myös inhimillistä tuskaa".

Yhtiön tuloskaan ei ole Sarasvuo mieleen.

– Ensimmäisen puoliskon 36 prosentin liiketoiminnan volyymin lasku ja toisen neljänneksen loppukiihdytys, miinus 44 prosentin persmäki, eivät varsinaisesti vastaa käsitystäni napakymppiin menneestä vuosipuoliskosta.

Yhtiön tulos ennen veroja oli 0,4 miljoonaa euroa tappiolla huhti–kesäkuussa, kun vuosi sitten vastaava tulos oli miljoona euroa voitollinen.

Liikevaihto lähes puolittui. Se oli 6,9 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten liikevaihtoa kertyi 12,3 miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan yleisen markkinatilanteen lisäksi liikevaihdon laskuun vaikuttivat henkilöstövähennykset ja rakennemuutokset.

Trainers’ House pitää ennallaan näkemyksensä, jonka mukaan liikevaihto ja liiketulos laskevat selvästi kuluvalla tilikaudella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?