Helsingin pörssi päättyi miinukselle - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Helsingin pörssi päättyi miinukselle

Julkaistu: 28.7.2009 19:35, Päivitetty 28.7.2009 19:17

Melko laajaan nousuun aamulla avautunut Helsingin pörssi päätyi lopulta miinukselle. Nousussa olleet osakkeet alkoivat pörssipäivän edetessä yksi kerrallaan laskea, kunnes koko vaihtokärki ja sitä lähellä olevat yhtiöt olivat päivän päätteeksi painuneet nollan alapuolelle.

Myös Euroopan ja New Yorkin pörsseissä päivä on ollut laskuvoittoinen.

OMXH-yleisindeksi jäi 0,6 prosenttia miinukselle ja painorajoitettu OMXH Capped 0,7 prosenttia miinukselle.

Merkittävästi vaihtoa keränneistä yrityksistä jäi lopulta plussalle vain päivän nousutähti, Oriola-KD:n B-osake. Kovassa kirissä koko päivän ollut osake pomppasi muidenkin edestä päätyen komeat 21,5 prosenttia nousuun.

Oriola-KD:n ylämäen käynnisti yhtiön tänään antama ennakkotieto toisesta vuosineljänneksestä. Ennakkotiedon mukaan lääketukkurin liikevoitto yli kolminkertaistui huhti-kesäkuussa verrattuna viime vuoteen. Varsinaisen osavuosikatsauksen yhtiö julkistaa 13. elokuuta. Aluksi osake singahti reilut kymmenen prosenttia plussalle, mutta päivän edetessä vauhti vain kiihtyi.

Heti ennakkotiedon jälkeen Oriola-KD:n B-osake kävi jopa kolmantena vaihtokärjessä, mutta päätyi lopulta reilun yhdeksän miljoonan vaihdollaan 11. vaihdetuimmaksi osakkeeksi.

Helsingin vaihdetuimmalla osakkeella Nokialla tehtiin kauppaa 144 miljoonalla eurolla. Matkapuhelinyhtiö jäi 0,2 prosenttia miinukselle ja osakkeen hinta asettui 9,2 euroon.

Yhteensä Helsingissä tehtiin osakekauppoja 361 miljoonalla eurolla.

Nokian lisäksi terävimmän vaihtokärjen muodostivat Fortum, Stora Enso, Sampo, Outokumpu ja Metso.Sijoittajien tunnelmia synkisti valtiovarainministeri Jyrki Kataisen arvio ensi vuoden työttömyydestä. Katainen arvioi työttömyyden kohoavan ensi vuonna 10,5 prosenttiin, kun aiemmin valtiovarainministeriö on ennustanut 10 prosentin työttömyysastetta.

Päivän tulosjulkistajat F-Secure ja Lassila&Tikanoja olivat tänään pitkään molemmat nousussa. F-Secure jäi kuitenkin kaupankäynnin päätyttyä 1,9 prosenttia miinukselle. Reilun viiden prosentin nousussa aiemmin päivällä ollut Lassila&Tikanojakin laski muiden vanavedessä noin puoli tuntia ennen pörssin sulkeutumista reiluun neljään prosenttiin, mutta päätyi kuitenkin 5,1 prosenttia plussalle.

F-Securen liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani huhti-kesäkuussa. Lassila & Tikanojan toisen neljänneksen liikevaihto ei sen sijaan yltänyt viime vuoden tasolle. Sijoittajille olivat kuitenkin mieleen kannattavuuden parantuminen sekä aiempaa myönteisempi arvio koko vuoden tuloksesta.

Huomenna osavuosikatsauksensa julkistavat Comptel ja Konecranes.

Tuoreimmat osastosta