Helsingin pörssissä horjuvaa nousua

Julkaistu:

Helsingin osakemarkkinat avasivat tänään jälleen Nokian merkeissä. OMXH-yleisindeksi vahvistui kaupanteon ensimmäisen puolen tunnin aikana 1,3 prosenttia ja painorajoitettu indeksi 0,3 prosenttia.
Vaihtoa pörssin päälistalle kertyi 45 miljoonan euroa, joista 31 miljoonaa Nokian osakkeella. Sen kurssi oli vahvistunut 3,8 prosenttia.

Vaihdon voimakas keskittyminen Nokian osakkeeseen heijastaa osakemarkkinoiden yleistä epävarmuutta.


Konepajayhtiö Wärtsilän osake sai nostetta yhtiön pääomamarkkinapäivillään esittämästä arviosta, että konsernin liikevaihto kasvaa vahvan tilauskannan ansiosta 10-20 prosenttia ensi vuonna. Tämän vuoden ohjeistuksensa yhtiö on pitänyt ennallaan.

Wärtsilän osake oli noussut 2,5 prosenttia 1,9 miljoonan euron vaihdolla. Heti pörssin avauduttua osake käväisi reilut neljä prosenttia plussalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokian jälkeen toiseksi vaihdetuin osake, UPM, oli 2,5 miljoonan euron vaihdolla laskenut 0,8 prosenttia. Stora Enson R-osake oli 2,2 miljoonan vaihdolla 0,2 prosenttia miinuksella. Fortumin osake oli vahvistunut 1,6 miljoonan vaihdolla 0,3 prosenttia.

Vaihtokärjen ulkopuolella vahvaa nousua esitti Keskon B-osake, joka oli kivunnut kaksi prosenttia. Pohjola Pankin osake oli kivunnut 1,4 ja Outokumpu 0,9 prosenttia. YIT:n osake oli plussalla 0,8 prosenttia.

Metson kurssi oli luisunut 2,2 ja Sammon A-osake 0,7 prosenttia. Nordea oli pakkasella 2,1 prosenttia. Deutsche Bank alensi Metson sijoitussuosituksen tasolle "myy", kun se aiemmin oli "pidä".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkejakelu­sotkussa ryvettyneen Oriolan toimitus­johtaja sai lähtö­passit – hallituksen puheen­johtaja Anssi Vanjoki kertoo miksi

    2. 2

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    3. 3

      Analyytikko Metson toimitusjohtajan lähdöstä: Todennäköisesti enemmän vetoa Assa Abloyhin kuin työntöä Metsosta

    4. 4

      Oravan ylimääräinen yhtiökokous erotti hallituksen

    5. 5

      Autioituneet puhelinkopit saivat uuden elämän Lontoossa – nuorilla yrittäjillä ei varaa isompiin liiketiloihin

    6. 6

      Rahoitusalan työriidan sovittelu jumittaa – ”Tilanne on huolestuttava”

    7. 7

      EU epäilee Ikeaa veronkierrosta – kilpailuosasto aloittaa tutkinnan

    8. 8

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    9. 9

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    10. 10

      Lääke­tukkuri Oriolan osake kiri peräti 6,3 prosenttia – syynä toimitus­johtajan lähtö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    2. 2

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    3. 3

      Perustulo teki Ailasta, 54, julkkiksen – uskoo, että töitä voi tulla ”outojen sattumien kautta”

    4. 4

      Lääkejakelu­sotkussa ryvettyneen Oriolan toimitus­johtaja sai lähtö­passit – hallituksen puheen­johtaja Anssi Vanjoki kertoo miksi

    5. 5

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    6. 6

      Kommentti: Eläkepommi on vasta alkua – kuka maksaa Suomen seuraavan talouskurimuksen?

    7. 7

      Perustulo oli ensin järkytys: lähihoitaja Veera, 30, on tyytyväinen kokeiluun – sai vakituisen työn

    8. 8

      Metson toimitusjohtaja jättää yhtiön – aloitti vasta elokuussa

    9. 9

      Autioituneet puhelinkopit saivat uuden elämän Lontoossa – nuorilla yrittäjillä ei varaa isompiin liiketiloihin

    10. 10

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    8. 8

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    9. 9

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    10. 10

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    11. Näytä lisää