Demokraattivalta huolestuttaa sijoittajia

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain uusi presidentti astuu virkaansa historiallisen huonossa taloustilanteessa. Yhdysvalloissa asiantuntijat epäilevät Barack Obaman ja demokraattien ylivallan kongressissa olevan sijoittajan kannalta John McCainia huonompi vaihtoehto. Tiistaina pörsseissä nähtiin kuitenkin kova vaalirieha ja keskiviikkona vauhti jatkui aamulla Aasiassa.
Yleensä Yhdysvaltain osakemarkkinat ovat nousseet, kun republikaanisen presidentin todennäköisyys on kasvanut. Pidemmällä aikavälillä presidentin puoluekannalla ei kuitenkaan näytä olevan suurta merkitystä kurssikehitykseen.

Historiallisesti osakkeet ovat kehittyneet suunnilleen yhtä hyvin niin republikaanien kuin demokraattienkin hallitessa Valkoista taloa.

Sijoittajan kannalta tuottoisin presidentti vuoden 1953 jälkeen on ollut demokraattien Bill Clinton. Hänen presidenttikautensa aikana kurssit nousivat yli 180 prosenttia.

Laihoja aikoja ei eletty myöskään republikaanien presidenttien Dwight D. Eisenhowerin ja Ronald Reaganin kausina. Heidän valtakausillaan kurssit enemmän kuin tuplaantuivat.




Vuoden 1953 jälkeisenä aikana osakkeiden keskimääräinen kurssimuutos demokraattisen presidentin aikana on ollut 71 prosenttia. Republikaanien valtakausilla kurssit ovat nousseet keskimäärin 45 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Presidentillä
vähän pelitilaa


Talouslehti Barron’sin mukaan sijoittajilla ei ollut selvää kantaa, kumpi ehdokas olisi tästä näkökulmasta parempi. Maan talous on luottokriisin vuoksi niin pahassa jamassa, että ehdokkaiden erot tuntuvat merkityksettömiltä.

Sijoittajat ovat tällä hetkellä varpaillaan Barack Obaman vuoksi. Huolta ei aiheuta niinkään Obaman poliittiset linjaukset, vaan demokraattien mahdollisesti saama määräenemmistö senaatissa.

Mikäli demokraatit saavat senaatissa vähintään 60 paikkaa sadasta, pystyvät demokraatit runnomaan läpi lakeja mielensä mukaan. Jos demokraateilla ei ole neuvotteluihin pakottavaa vastavoimaa, voi heidän valtansa kasvaa elinkeinoelämän kannalta pelottavan suureksi.

Demokraatit ovat perinteisesti ajaneet kireämpää veropolitiikkaa ja tiukempaa suuryritysten valvontaa. Republikaanit taas haluavat pitää julkisen sektorin mahdollisimman pienenä ja verot matalina.

Obama on kampanjassaan luvannut kiristää suurituloisten verotusta. Viime aikoina hän on lieventänyt puheitaan veronkiristyksistä, sillä laskusuhdanteessa verojen kiristäminen voi olla tuhoisaa.

Obama olisi valmis kiristämään varakkaiden saamien pääoma- ja osinkotulojen veroja.

Republikaanien ehdokas John McCain taas halusi laskea yritys- ja pääomaveroa. Toisaalta hän halusi pistää luottokriisin aiheuttaneet Wall Streetin pankkiirit kuriin.

Barron’sin mukaan McCain oli talouspolitiikassaan pitkälle samoilla linjoilla kuin väistyvä presidentti George W. Bush. Bushin toiminta talouskriisin aikana ei saa sijoittajilta kovin hyvää arvosanaa.

Lääketeollisuus on
joka tapauksessa häviäjä

Toimialoista Obaman vallasta voisivat hyötyä vaihtoehtoisen energian tuottajat ja infrastruktuurin rakentajat. Ydinvoimateollisuus taas luultavasti hyötyisi McCainin presidenttiydestä.

Puolueiden erot ovat perinteisesti olleet suuret terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä.

Demokraatit haluavat alalle rajoituksia ja kasvattaa valtion osuutta terveydenhuoltomenoista. Republikaanit haluaisivat antaa markkinoiden toimia mahdollisimman vapaasti.

McCain kannattaa lääkemarkkinoiden avaamista rinnakkaislääkkeille, siksi Barron’s luonnehtii häntä alan kannalta vain hieman pienemmäksi pahaksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    6. 6

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    7. 7

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    8. 8

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    9. 9

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    10. 10

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    8. 8

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    9. 9

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    10. 10

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    11. Näytä lisää