Pörssiuutiset

Roskalainalaki kaatui – Wall Street romahti

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone kaatoi maanantai-iltana Suomen aikaa yllättäen hallituksen ja kongressin johtajien neuvotteleman lain pankkien pelastamiseksi. Osakekurssit lähtivät Wall Streetilla syöksyyn äänestystuloksen selvittyä.
Heti äänestyksen jälkeen teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi romahti 700 pistettä perjantain päätöslukuun verrattuna. Sen jälkeen kurssit nousivat hieman, mutta kaupankäynnin päättyessä yhdeltätoista illalla Suomen aikaa pudotusta oli kertynyt 778 pistettä eli seitsemän prosenttia.

Edustajainhuoneen demokraateista 141 eli kuusikymmentä prosenttia äänesti lain puolesta. Kaksi kolmesta republikaanista sen sijaan äänesti lakia vastaan. Kaikkiaan lain puolesta äänesti 205 edustajaa ja vastaan 228 edustajaa.

Äänestyksen jälkeen puolueet syyttivät railakkaasti toisiaan lakipaketin kaatumisesta. Republikaanien mukaan lain kaatumisen syypää oli edustajainhuoneen puhenainen Nancy Pelosi (demokraatit), joka ei kuunnellut riittävästi republikaanien näkemyksiä.

Demokraattipuolueen nokkamiehiin kuuluva Barney Frank kuvasi Yhdysvaltain talouden tilannetta "kauheaksi kriisiksi" ja ihmetteli, miten jotkut loukatuiksi itsensä tunteneet republikaanit saattoivat "rangaista koko maata" pahoitettuaan mielensä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pelosi puolestaan sanoi, että republikaanit eivät ymmärtäneet, miten vakava tilanne Yhdysvaltain taloudessa on.

Bush "erittäin
pettynyt"


Presidentti George Bush on "erittäin pettynyt" lakipaketin kaatumiseen, Valkoinen talo tiedotti. Bush vetosi puolueensa edustajiin voimakkaasti ennen äänestystä, jotta paketti hyväksyttäisiin.

Niin demokraattien kuin republikaanienkin edustajat vakuuttivat, että kongressi jatkaa työskentelyä finanssikriisin selvittämiseksi. Kellään ei vielä maanantai-iltana tuntunut olevan selvää käsitystä siitä, miten roskalain kaatumisen aiheuttama takalukko avataan.

Demokaattipuolueen edustajat sanoivat toivovansa, että republikaanihallitus saisi seuraavalla yrityksellä oman puolueensa kongressiedustajat paremmin hallituksen esityksen taakse. Republikaanit taas katsoivat, että demokraattien olisi saatava lisää edustajiaan seuraavan lain taakse ennen kuin republikaanit pystyvät kokoamaan lisää tukijoita omista riveistään.

– En olisi lain kannalla, jos en uskoisi, että olemme taloudellisen katastrofin partaalla, edustajainhuoneen republikaanien johtaja John Boehner sanoi keskustelussa ennen äänestystä.

– Tämä on yksi sellaisista äänestyksistä, joissa miehet eroavat pojista ja naiset tytöistä, hän sanoi.

Edustajainhuoneen demokraattien johtaja Steny Hoyer sanoi, että lakiesitys ei ole niin hyvä kuin hän toivoisi, mutta "sille ei ole vaihtoehtoa".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    2. 2

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      Kommentti: Veikkaus valitsee hyväntekeväisyyden sijaan rahan

    5. 5

      Kiinteistönvälittäjät: Uusista osakeasunnoista on jo ylitarjontaa

    6. 6

      Jyllands-Posten: Tanskan viranomaiset haluavat Nordean oikeuteen rahanpesutapauksesta

    7. 7

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    8. 8

      Oma Säästöpankki: Tulos paranee selvästi edellisvuodesta

    9. 9

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    10. 10

      Kiinteistön­välittäjät: asunto­kaupoilla näkyy tänä vuonna voimakkaasti vanheneminen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    2. 2

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    3. 3

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    4. 4

      MOT: Suomi maksaa työttömien valmennuksista 26 miljoonaa – kursseilla annetaan elämänohjeita

    5. 5

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    6. 6

      Näin sähkön hinta lähti omille teilleen – käyrä näyttää hurjan nousun

    7. 7

      Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – jopa 400 voi joutua irtisanotuiksi

    8. 8

      Havainnekuva: Merenkurkun liikenteeseen rakennetaan uusi matkustaja-autolautta – tilaa 800 matkustajalle

    9. 9

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    10. 10

      EU kieltää muoviset kertakäyttömukit – synnyttää miljoonabisneksen Kotkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    10. 10

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    11. Näytä lisää