Pörssi päätyi plussalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Tulosvaroitus tipautti M-realia Helsingin pörssissä keskiviikkona. Metsäyhtiön A-osake laski päivän aikana 4,7 prosenttia ja B-osake halpeni 3 prosenttia.
M-real arvioi, että sen liiketulos ilman kertaeriä jää loka-joulukuussa lievästi tappiolliseksi. Tappion syynä ovat nousevat puu- ja sellukustannukset sekä valuuttakurssikehitys.

Lisäksi M-realilla on ollut selluntuotannossa ongelmia. Yhtiö arvioi, että näiden yhteisvaikutus viimeisen neljänneksen tulokseen on noin 20 miljoonaa euroa.

Metsäyhtiö UPM:n Venäjälle suunnittelema sellutehdas ei sen sijaan herättänyt suuria intohimoja pörssissä. UPM aikoo perustaa venäläisen Sveza-konsernin kanssa tehtaan Luoteis-Venäjälle.

Investoinnin yhteisarvo olisi yli miljardi euroa. Kokonaisuuteen kuuluisi lisäksi saha ja levytehdas. UPM:n mukaan rakentamisesta tehdään lopullinen päätös, kun kannattavuusselvitys valmistuu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiön osake laski pörssissä vajaat 0,2 prosenttia. Kolmannen metsäyhtiön Stora Enson R-osake laski runsaan prosentin.

Kaiken kaikkiaan Helsingin pörssi puksutti keskiviikkona lievästi plussalle. Yleisindeksi nousi päivän aikana 0,2 prosenttia 11 233 pisteeseen. Matkapuhelinyhtiö Nokia nousi 1,7 prosenttia 25,42 euroon.

Vaihtoa kertyi kaikkiaan runsaat 1,2 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkejakelu­sotkussa ryvettyneen Oriolan toimitus­johtaja sai lähtö­passit – hallituksen puheen­johtaja Anssi Vanjoki kertoo miksi

    2. 2

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    3. 3

      Analyytikko Metson toimitusjohtajan lähdöstä: Todennäköisesti enemmän vetoa Assa Abloyhin kuin työntöä Metsosta

    4. 4

      Oravan ylimääräinen yhtiökokous erotti hallituksen

    5. 5

      Autioituneet puhelinkopit saivat uuden elämän Lontoossa – nuorilla yrittäjillä ei varaa isompiin liiketiloihin

    6. 6

      Rahoitusalan työriidan sovittelu jumittaa – ”Tilanne on huolestuttava”

    7. 7

      EU epäilee Ikeaa veronkierrosta – kilpailuosasto aloittaa tutkinnan

    8. 8

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    9. 9

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    10. 10

      Lääke­tukkuri Oriolan osake kiri peräti 6,3 prosenttia – syynä toimitus­johtajan lähtö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pitäisikö suurten ikäluokkien maksaa hoivansa itse? Tutkija: ”Emme voi aina lähteä siitä, että korotetaan veroja”

    2. 2

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    3. 3

      Perustulo teki Ailasta, 54, julkkiksen – uskoo, että töitä voi tulla ”outojen sattumien kautta”

    4. 4

      Lääkejakelu­sotkussa ryvettyneen Oriolan toimitus­johtaja sai lähtö­passit – hallituksen puheen­johtaja Anssi Vanjoki kertoo miksi

    5. 5

      Oriolan toimitusjohtaja vaihtuu – tulos kärsii lääkejakelusotkusta

    6. 6

      Kommentti: Eläkepommi on vasta alkua – kuka maksaa Suomen seuraavan talouskurimuksen?

    7. 7

      Perustulo oli ensin järkytys: lähihoitaja Veera, 30, on tyytyväinen kokeiluun – sai vakituisen työn

    8. 8

      Metson toimitusjohtaja jättää yhtiön – aloitti vasta elokuussa

    9. 9

      Autioituneet puhelinkopit saivat uuden elämän Lontoossa – nuorilla yrittäjillä ei varaa isompiin liiketiloihin

    10. 10

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    5. 5

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    6. 6

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    7. 7

      Tässä suomalaisfirmassa ei ole yhtään esimiestä – ja uusi työntekijä saa ”lomalainaa”

    8. 8

      Rakennusalan konkari Pekka valmistaloista: Huonolla tuurilla jää vain kivijalka ja 300 000 € lainaa

    9. 9

      Jarkko, 46, saa perustuloa 560 €/kk ja pyörittää suklaakauppaa – ”Rohkenin aloittaa tämän ansiosta”

    10. 10

      Muovisissa vesijohdoissa piilee riski – suositellaan juoksuttamaan vettä

    11. Näytä lisää