Metalli elpyi pörssissä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Metalli elpyi pörssissä

Julkaistu: 14.11.2007 19:31, Päivitetty 14.11.2007 19:30

Helsingissä kauppaa käytiin tänään keskiviikkona loivan kurssinousun merkeissä. Vaihtokärjessä nosteessa olivat tiistaina uponneet metalliyhtiöt, kuten Outokumpu ja Rautaruukki. Sen sijaan metsäyhtiöt painuivat.

Yleisindeksi OMXH nousi 0,8 prosenttia 11966,10 pisteeseen. OMXH Cap oli 0,6 prosentin kirissä. Vaihtoa kertyi puolitoista miljardia euroa.

Nokian kurssi vahvistui 1,1 prosenttia 26,39 euroon. Saksan ja Hollannin oikeusistuimet ovat Qualcommin mukaan hylänneet Nokian patenttikanteita. Nokia harkitsee asiasta valitusta.

Kuluttajapakkauksia valmistavan Huhtamäen toimitusjohtaja Heikki Takanen jättää paikkansa. Hallituksen puheenjohtajan Mikael Liliuksen mukaan eron taustalla on hallituksen tyytymättömyys Huhtamäen tuloskuntoon.

– Uuden toimitusjohtajan täytyy miettiä, pitäisikö yhtiön luopua joistain vähemmän kannattavista liiketoiminnoista, ja panostaa paremman marginaalin ja kasvun segmentteihin, kommentoi Handelsbankenin analyytikko Maria Wikström.

Huhtamäen osake laski 0,1 prosenttia 9,01 euroon.

Nouseva vaihtokärki oli kuin peilikuva eilisestä laskusta. Outokumpu kallistui 0,4 prosenttia, Metso 1,3 prosenttia ja Sampo 0,7 prosenttia. Outotec oli 0,8 prosentin laskussa. Wärtsilä sen sijaan eteni 0,8 prosenttia.

Metsäyhtiöistä UPM oli 0,1 prosentin ja Stora Enson R-osake prosentin alamäessä. M-realin B-osake halpeni 2,6 prosenttia.

Päivän voittajiin kuuluu Componenta, joka teki Moventaksen kanssa 70 miljoonan euron arvoisen toimitussopimuksen valuista. Yhtiö julkisti myös uudet, korotetut taloustavoitteensa.

– Sopimus on hyvä asia Componentalle. Kurssireaktiota rajoittaa se, että toimitukset tapahtuvat vuosien 2008-2011 välisenä aikana, eli kyseessä on pitkä periodi, mikä oli markkinoille pieni pettymys, Glitnirin analyytikko Jonas Spohr kommentoi.

Componentan osake nousi 11 prosenttia 9,41 euroon.

Konevuokrausyritys Cramon ruotsalainen tytär ostaa kaksi vuokrausyhtiötä Keski-Ruotsista. Cramon kurssi kallistui 1,8 prosenttia. Varainhoitoyhtiö Julius Baer ilmoitti puolestaan myyneensä salkuistaan Ramirentia, jonka kurssi nousi 2,4 prosenttia.

Danske Bank antoi SRV:lle alemman sijoitussuosituksen, joka on nyt "pidä". Osake laski 3,1 prosenttia.

Tuoreimmat osastosta