Nokia Siemensissä aavistellaan uusia potkuja

Julkaistu: , Päivitetty:

Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin henkilökunta pelkää, että yhtiö aloittaa uudet yhteistoimintaneuvottelut työpaikkojen karsimiseksi vielä tämän vuoden aikana.
Syynä pelkoon on päätös nopeuttaa yhteisyrityksen alkuperäisten henkilöstövähennysten aikataulua ja leikata vuosittaisia kuluja vielä lisää puolella miljardilla eurolla.

– Kyllä se on todellinen uhka, että uudet yt-neuvottelut aloitetaan tänä vuonna, sanoo ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Pentti Arpalahti.

Akavan ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön asiamies Tomi Seppä pitää uusien yt-neuvottelujen aloittamista erittäin todennäköisenä.

Hän pelkää, että tavoitteena oleva puolen miljardin euron lisäsäästö tehdään pääasiassa potkuja jakamalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Pelkään, että henkilöstövähennysten kokonaismäärä nousee yli kahteen tuhanteen Suomessa, Seppä sanoo.

– Vanhan suunnitelman mukaan seuraavat yt-neuvottelut olisi aloitettu ensi vuoden alussa. Nopeutettu aikataulu edellyttää lähes pakosti yt-neuvotteluiden aloittamisen vielä tänä vuonna.

Kustannussäästöjen lisääminen ja nopeuttaminen on seurausta yhtiön surkeasta tuloksesta toisella vuosineljänneksellä.

Jatkuva epätietoisuus on viime viikkoina lisännyt levottomuutta ja turvattomuutta henkilöstön keskuudessa. Osa huippuosaajista tähyilee jo uusia työpaikkoja.

– Luottamusmiehiltä tullut viesti on, että he pelkäävät vahvojen osaamisten lähtöä yhtiöstä jatkuvan yt-neuvottelukierteen takia. Tunnelmat eivät todellakaan olleet valoisat, Seppä sanoo.

Espoon pääkonttorissa työskentelevä Arpalahti arvostelee myös yhtiön johtoa haluttomuudesta keskustella henkilöstöasioista.

– Yhtiön johto ei keskustele lainkaan henkilöstösuunnitelmista ja -strategioista työntekijöiden kanssa. Asiat vain yht’äkkiä ilmoitetaan. Olemme huomautelleet johdolle, että yhteistoimintaelimissä näistä asioista voisi keskustella. Sellaista kulttuuria vaan ei ole kehittynyt, Arpalahti sanoo.

Potkujen lisäksi yhtiön toimintaa rassaa kahden erillisen organisaation yhteenliittämisestä syntyneet ongelmat.

Useiden arvioiden mukaan organisaatio on ainakin joissakin yksiköissä lähes sekasortoisessa tilassa. Energiaa kuluu paljon sisäisten solmujen avaamiseen, mikä antaa kilpailijoille etumatkaa. Myynti yskii.

– Tällaista viestiä olen henkilöstöltä saanut. Siellä on edelleen paljon asioita tosi sekaisin. Yhtiöstä ei löydy vastuunkantajia henkilöstöasioissa, Seppä sanoo.

Seppä uskoo, että Nokia Siemens Networksin johdolla on ollut alusta saakka suunnitelmat paljon ilmoitettua isommista irtisanomisista.

– Olen työskennellyt kymmenen vuotta Nokiassa ja ollut siellä luottamusmiehenä. Sen perusteella uskon, että suunnitelmat ilmoitettua suuremmista irtisanomisista on tehty jo aikaa sitten, Seppä sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Metso tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    5. 5

      DNA petrasi tulostaan – liittymäkohtainen liikevaihto kasvoi

    6. 6

      Trainers’ House antoi tulosvaroituksen

    7. 7

      Ericssonin bruttomarginaali hiukan odotettua parempi – näkee rohkaisevia merkkejä

    8. 8

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    9. 9

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää