Pörssissä kurssit päätyivät reippaaseen nousuun - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Pörssissä kurssit päätyivät reippaaseen nousuun

Julkaistu: 15.6.2007 19:27, Päivitetty 15.6.2007 19:26

Helsingin pörssi sulkeutui voimakkaassa nousussa. Vaihtokärjessä eniten kirivät Konecranes ja Wärtsilä.

Nousua vauhdittivat uutiset Yhdysvaltain maltillisesta inflaatiosta. Kuluttajahinnat ilman energian ja elintarvikkeiden hintoja nousivat 0,1 prosenttia, kun Bloombergin keräämä ekonomistiennuste arvioi kasvuksi 0,2 prosenttia.

Yleisindeksi OMXH vahvistui 1,2 prosenttia 11 630 pisteeseen ja painorajoitettu OMXH Cap 1,0 prosenttia 6 226 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 1,9 miljardia euroa, josta Nokiaa oli 943 miljoonaa euroa.

Nokia kallistui 1,9 prosenttia 21,78 euroon.

Piirilevyvalmistaja Aspocomp kertoi saaneensa toukokuussa aloittamansa yt-neuvottelut päätökseen. Neuvotteluiden tuloksena yhtiö sulkee Salon tehtaansa ja irtisanoo 237 työntekijää. Aspocomp arvioi tappionsa ennen kertaeriä pienenevän tänä vuonna noin kolme miljoonaa euroa. Alaskirjauksista ja henkilöstövähennyksistä tulee kertakuluja aiemmin ennakoidun mukaisesti noin 20 miljoonaa euroa. Osake jäi eiliselle päätöstasolleen.

Investointipankki Lehman Brothers nosti nosturiyhtiö Konecranesin osakkeen tavoitehinnan 37 euroon 31,50 eurosta. Osakkeen suositus on edelleen "overweight" eli ylipainota, ilmenee investointipankin raportista. Osake kurkotti 5,8 prosenttia.

Markkinoilla huhuttiin, että konepajayhtiö Wärtsilä olisi tänään neuvotellut saksalaisen Tognumin enemmistön ostamisesta. Yhtiö ei kommentoinut väitettä. Osake kiri 2,9 prosenttia.

Metsäjättien pelko puun saannin vaikeutumisesta lieveni, kun metsäntutkimuslaitos Metla julkisti tuoreen arvionsa Suomen metsien vahvasta kasvusta. Venäjä on suunnitellut korottavansa raakapuun vientitulleja huomattavasti.

Metsäjäteistä UPM kipusi 1,8 prosenttia ja Stora Enso 1,9 prosenttia. M-realin B-osake nousi 3,3 prosenttia.

Energiayhtiö Fortum harkitsee koko 35 prosentin omistusosuutensa myyntiä pietarilaisesta sähkön jakeluyhtiöstä Lenenergosta. Viestintäjohtaja Carola Teir-Lehtisen mukaan Fortum aikoo keskittyä Venäjällä sähkön tuotantoon. Osake kallistui 0,5 prosenttia.

Puuharyhmän ja FIM:in osakkeet poistuvat pörssistä lunastusmenettelyn myötä. Tarkasta ajankohdasta yhtiöt tiedottavat myöhemmin.

Tuoreimmat osastosta