Lyydian, 20, unelma yliopistosta vaihtui yksin kotona puurtamiseen – ”Mitä kaikkea meiltä jää oppimatta?” - Oma raha - Ilta-Sanomat

Lyydian, 20, unelma yliopistosta vaihtui yksin kotona puurtamiseen – ”Mitä kaikkea meiltä jää oppimatta?”

Yliopiston alkamisen piti olla riemukas uusi elämänvaihe. Nyt opiskelijat istuvat yksin kotona opiskelemassa ja moni tuntee itsensä uupuneeksi. Nuoret surevat, mitä kaikkia taitoja heiltä jää oppimatta.

Opiskelija Lyydia Laukkanen puhuu riittämättömyydestä, joka nousee varsinkin etäopiskeluiden aikana esiin, miten pitäisi opiskella enemmän ja lukea vielä paremmin.

4.2. 6:48

Riittämättömyys ja syyllisyys. Epävarmuus, pelko ja ahdistus.

Siinä on lista tunteita, jotka vievät voimat yliopisto-opiskelijoilta. Helsingin yliopisto julkaisi ennen joulua tulokset kyselytutkimuksesta. Ne näyttivät, että jopa 60 prosenttia kyselyyn vastanneista opiskelijoista tunsi olevansa joko täysin uupunut tai uupumisriskissä. Kysely tehtiin koronakeväänä ja uudelleen loppuvuonna 2020.

Tutkija Katariina Salmela-Aro kuvattuna 2016.

– En ole koskaan ennen nähnyt tällaisia tuloksia, sanoo tutkimusta vetävä professori Katariina Salmela-Aro.

– Hyvä puoli on, että tiedämme tälle syyn. Korona. Olisi vielä huolestuttavampaa, jos syytä ei tiedettäisi. Yhdelle ikäluokalle tällä on silti kauaskantoiset vaikutukset, hän sanoo.

Yllättävää oli se, että uupumusta oli varsinkin opintojensa alussa olevilla. Yleensä he ovat hyvin innostuneita, ja uupumus kasvaa ja innostus laskee, kun opinnot etenevät.

Yksi näistä uusista opiskelijoista on 20-vuotias Lyydia Laukkanen. Hän on ensimmäisen vuoden opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa, politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa.

Tapaamme kahvilassa, kunnon turvaväleillä. Lyydia kertoo, että hän on unelma-alallaan. Silti jossain vaiheessa alkoi tuntua, ettei opiskeluun löydy motivaatiota ja opiskelu tuntui merkityksettömältä. Sitten tilanne alkoi vaikuttaa mielialaan.

– Koskaan ennen koulu ei ole tuntunut raskaalta. Ymmärsin, että joku on pielessä, hän kertoo.

Hän alkaa puhua riittämättömyydestä. Miten tuntuu siltä, että kurssit eivät mene tarpeeksi hyvin, pitäisi opiskella enemmän ja lukea vielä paremmin. Väkisin tulee verrattua itseä muihin – ”vaikkei pitäisi, kyllä sen tiedän”.

Ja sitten on syyllisyys. Uudet opiskelijat näkivät toisiaan syksyllä ulkona muutaman kerran. Aamulla kurkku oli kipeä. Lyydia Laukkanen sanoo, että koronatestin tulosta odotellessa oli hirveä syyllisyys, onko hän vahingossa altistanut muut opiskelutoverinsa. Testin tulos oli negatiivinen.

– Muutenkin syksyllä oli sellainen tunnelma, että opiskelijat vain juhlivat ja vähän välittävät koronasäännöistä. Meitä on monenlaisia. Moni ei juhlinut. Silti oli jatkuva syyllisyys.

Salmela-Aro tietää, että nimenomaan nuoret naiset kokevat helposti riittämättömyyttä. He kääntävät vaikeudet sisäänpäin ja alkavat vaativia itseltään vielä enemmän.

– Nuoret miehet puolestaan kyynistyvät. He ajattelevat, että ongelmat ovat rakenteiden syy eikä asialle nyt voi mitään. Koronan tapauksessa tämä on parempi reagointitapa, Salmela-Aro sanoo.

Eikä voimia vie vain korona, vaan kyseessä on kokonainen elämäntavan muutos. Opintojen alussa moni muuttaa pois lapsuudenkodistaan, uudella paikkakunnalla rakennetaan uudet sosiaaliset verkostot ja moni on ensimmäistä kertaa taloudellisesti vastuussa itsestään.

– Puhutaan vaatimuksista ja voimavaroista, ja niiden välisestä suhteesta. Siinä tulee monta vaativaa asiaa yhtä aikaa. Pitää rakentaa kaikki rutiinit uudelleen. Joskus kyse on ihan siitä, säilyvätkö edes perustaidot, uni, ruoka ja liikunta, kohdillaan, Salmela-Aro kuvaa.

Kyse on myös psykologisista perustarpeista, kuten yhteisöllisyydestä. Se ei täyty.

Lyydia sanoo, että yksi suurimmista harmeista on, ettei luennon jälkeen voi käydä keskustelua: ei luennoitsijan eikä muiden kanssa.

Lyydia Laukkanen muutti Helsinkiin Oulusta. Hän sanoo, että onneksi Helsingissä oli jo kaksi siskoa ja hän asuu yhdessä kämppiksen kanssa.

– En halua edes ajatella, millaista on heillä, joilla ei ole ketään puhekaveria.

Lyydia ehti hankkia uusia ystäviä niinä muutamana kertana, kun opiskelijat uskalsivat tavata. Hän itse sanoo, että ”koska olen niin sosiaalinen ja minun on helppo tutustua muihin”.

– Paljon puhutaan muiden opiskelijoiden kanssa siitä, miten kaikki päivät ovat ihan samanlaisia. Rutiinit hukkuvat. Heräät, istut koneella kuuntelemassa luennot ja teet tehtävät, käyt ulkona, katsot illalla koneelta vähän Netflixiä. Menet nukkumaan samassa tilassa ja aamulla kaikki alkaa alusta, hän sanoo.

– Silti en halua valittaa, koska olen kuitenkin etuoikeutettu. Pääsin opiskelemaan ja monella muulla on vielä vaikeampaa.

Yliopistot siirtyivät etäopetukseen keväällä nopeasti. Salmela-Aro sanoo, että etänä opettaminen osataan, mutta yliopisto ei ollut varautunut siihen, miten yhteisöllisyyttä rakennetaan etänä.

Tämä näkyy opiskelijoiden arjessa. Lyydia sanoo, että yksi suurimmista harmeista on, ettei luennon jälkeen voi käydä keskustelua: ei luennoitsijan eikä muiden kanssa. Vaikka siihen miten on rakennettu systeemejä, se ei ole sama kuin kasvokkain.

– Joskus käy myös niin, että kukaan meistä ei ymmärrä professorilta tullutta tehtävää eikä hän vastaa kyselyihin. Siinä on katastrofin ainekset olemassa.

 Sekin mietityttää, miten paljon tietopohjaa meiltä jää puuttumaan. Kun menemme työelämään, tuleeko sitten vastaan, mitä kaikkea emme osaa.

– Sekin mietityttää, miten paljon tietopohjaa meiltä jää puuttumaan. Kun menemme työelämään, tuleeko sitten vastaan, mitä kaikkea emme osaa.

Ikävää on myös, että opiskelijaelämä – sellaisena kuin sen olemme oppineet ajattelemaan – puuttuu kokonaan. Ei luentoja. Ei rientoja. Ei istuskelua yliopiston kuppilassa. Ei kasvokkain solmittavia uusia ihmissuhteita. Vain unelma yliopistoon pääsemistä, ja sitten loputonta kotona opiskelua.

– Näiden ikävuosien pitäisi olla erittäin positiivista aikaa ihmisen elämässä. Surettaa nuorten puolesta, Salmela-Aro sanoo.

Lyydia puolestaan odottaa eniten normaalia arkea. Ja koronarokotetta.

Kun poikkeusaika joskus loppuu, mitä teet?

– Näen kavereita, istun kahvilassa, menen baariin. Ja nautin siitä tunteesta, että voi vaan mennä, eikä koko ajan tarvitse miettiä riskejä.

Olemme puhuneet kahvilassa kaksi tuntia. Lähdemme yhtä matkaa pois.

– Oli ihanaa päästä hetkeksi pois kotoa ja puhua jonkun kanssa. Että tuntuu virkistyneeltä, Lyydia sanoo.

Yllättävää oli se, että uupumusta oli varsinkin opintojensa alussa olevilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?