Esa olisi voinut olla Nokia-miljonääri, jos ei olisi ostanut autoa – koronakriisissä hän teki kaiken toisin ja tulos on huima

Esa Pajunen oppi aiemmista talouskriiseistä ja huolehti, että kassassa riittää syvyyttä hankkia osakkeita.

Sijoittaja Esa Pajunen kuvattuna työpaikallaan Korkia Oy:ssä.

6.9.2020 7:21

Esa Pajusen osakesalkulle koronakevät ja sitä seurannut kesä oli tuotteliasta aikaa. Pajusen osakesalkku on tuottanut vuoden alusta noin 36 prosenttia myyntivoitot sisältäen.

– Tuotto olisi varmasti isompi, jos olisin voinut noudattaa vanhaa oppia: pitäydy sijoituksissa. Asiaan vaikutti aluksi talveen suunniteltu asuntokauppa, joka siirtyi kesälle koronan myötä ja lopulta peruuntui kokonaan myyjästä johtuen. Suunnitellun kaupan takia olin varovainen talvella ja suojelin sijoituksiani, enkä uskaltanut olla myymättä, Pajunen sanoo.

Korkia Oy:n asiantuntijana ja Osakesäästäjien sijoittamisen kouluttajana kansanopistossa toimiva Pajunen on sijoittanut jo vuosikymmeniä. Hän ammensikin aikaisempia kokemuksiaan tämänkertaisessa pörssisukelluksessa.

1990-luvulla Pajunen myi muun muassa Nokian osakkeensa hankkiakseen silloisen vaimonsa kanssa auton. Muutama vuosi myöhemmin matkapuhelinjätin osake olisi ollut moninkertainen.

Pajunen sanookin, että 1990-lama oli syynä siihen, miksi hänestä ei tullut Nokia-miljonääriä.

Finanssikriisin aikana Pajusella ei puolestaan ollut juuri kassaa käytettävissään ostoihin. Vuosia myöhemmin hän myös toisti Nokian kaltaisen virheen ja myi Nesteen osakkeet pois. Myös polttoaineyhtiön osake olisi nykyään aivan toisella tasolla.

Aiemmista virheistään oppineena Pajuselle oli ilmiselvää, että riskejä pitää pystyä ottamaan ja pääomaa tulee olla riittävästi osakkeiden tankkaamiseen. Tämän varmistaakseen Pajunen päätyi myymään osuutensa Saariselällä sijaitsevasta rivitalohuoneistossa.

– Myyntiä olin harkinnut jo aiemmin, mutta nyt olin valmis jopa matalampaan myyntihintaan, Pajunen myöntää.

Jo tammikuussa Pajunen osasi arvioida, että Kiinasta kantautuvat koronauutiset tulevat heilauttamaan markkinoita. Mies kertookin myyneensä noin puolet osakkeistaan jo tammikuussa. Myynneillä hän tavoitteli niin uusiin osakekauppoihin tarvittavaa kassaa kuin myös oman varallisuutensa suojaamista suunnitellun asuntokaupan varalta.

– Helmikuussa huolehdin, että tuliko hätäiltyä, mutta maaliskuussa tapahtui se odottamani romahdus.

Maaliskuusta eteenpäin Pajunen ryhtyikin pikkuhiljaa ostamaan osakkeita takaisin. Tässä vaiheessa Saariselästä saadut myyntivoitot tulivat tarpeellisiksi, sillä muiden piensijoittajien tavoin Pajusella käytettävissä oleva kassa on hyvin rajallinen.

”Alennusmyyntien” aikana ostetuista osakkeista selkeästi kirkkain tähti on Qt Group. Lisäksi kasvuodotuksia Pajunen kohdistaa Nanoformiin ja pidemmällä aikajänteellä Nokiaan ja Outokumpuun.

Turvallisia ja vakavaraisia yhtiöitä Pajusen salkussa edustavat Fortum, Sampo ja Nordnetin Suomi-indeksirahasto, joissa lepää hänen sijoituksistaan noin puolet. Näiden tarkoituksena on suojata salkkua markkinoiden heilahteluilta. Kymmenen prosenttia Pajusen varallisuudesta on käteiskassassa.

Lisäksi Pajusella on ”omaan varallisuuteensa nähden ylisuuri” sijoitus listaamattomiin startup-yrityksiin, joissa mahdolliset voitot ovat suuria. Toisaalta nykyhetkellä sijoituksien arvoksi on laskettava lähestulkoon pyöreä nolla.

– Pelkokerroin on siinä suhteessa lisääntynyt, että ei nousu voi loputtomiin jatkua. Mutta en minä ainakaan vielä lähtisi myymään.

Pajunen muistuttaa, että vaikka voikin nyt omien sanojensa mukaan ”paukutella henkseleitä”, on kyse aina hieman tuurista.

– Onnen lisäksi auttaa pääoman volyymi ja rohkeus. Aiemmista talouskriiseistä oppineena minun oli helppo sijoittaa ja ostaa uusia osakkeita erittäin rohkeasti.

Muille sijoittajille hän vinkkaa, että mikäli koronan toinen aalto aiheuttaisi uuden notkahduksen osakekursseissa, tilillä kannattaa pitää rahaa lisäostoja varten.

– Pitkässä juoksussa lisäostot poikivat kivasti ja nostattavat keskituottoja. Kaksi kolmasosaa kannattaa pitää vakavaraisissa yrityksissä. Yksi kolmasosa kannattaa puolestaan sijoittaa esimerkiksi kasvuyhtiöihin. Jos niillä menee huonosti, elämä ei kaadu, mutta yhdenkin menestyminen voi tuottaa hirmuisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?