Nyt nousee hurjasti tatteja – huippukerääjä tienasi yhdessä päivässä yli 500 euroa - Oma raha - Ilta-Sanomat

Nyt nousee hurjasti tatteja – huippukerääjä tienasi yhdessä päivässä yli 500 euroa

Herkkutatteja nousee nyt hurjaa vauhtia Suomen metsiin. Sadon määrä ja aikaisuus on yllättänyt alan ammattilaisetkin.

6-vuotias Eerika ja 12-vuotias Eemil toivat perheen yhteistä tattisaalista Marjamarkkinointi Kauko Pesoselle perjantaina. Sienirahat menevät perheen yhteiseen kassaan, josta hankitaan jotain tarpeellista ja hauskaa lapsille.­

27.7. 6:30

Herkkutateista on tulossa tänä kesänä huippusato. Sadon määrä ja sen aikaisuus on yllättänyt niin kerääjät kuin tattibisnestä pyörittävät yrittäjät Itä-Suomessa.

– Järjettömät määrät tatteja on ennättänyt pilaantua metsiin. Ihan harmittaa, miten paljon niitä olisikaan voinut jo kerätä, perheen yhteistä tattisaalista Savonlinnassa Marjamarkkinointi Kauko Pesoselle lastensa kanssa perjantaina tuonut Janika Kupsanen sanoi.

Heidän perheensä ei ole aikaisemmin poiminut sieniä myyntiin saakka, tämä on ensimmäinen kesä.

– Poiminta on perheen harrastus. Rahat pannaan yhteiseen kassaan, ja niillä hankitaan jotain esimerkiksi lapsille. Eemil kerää rahaa tietokoneeseen, tytöt hankkivat rahoilla jotain itselleen.

Ahkerat kerääjät voivatkin nyt päästä tattimetsissä jopa satojen eurojen päiväpalkoille. Epävirallinen ennätys tähän mennessä lienee Rautavaaralta Pohjois-Savosta viime viikolta. Siellä uuttera poimija keräsi yli 500 euron arvoisen tattisaaliin yhdessä päivässä.

– Aikamoinen suoritus. Se on huippu ja vaatii jo ammattitaitoa. Mutta ahkera harrastajakin voi hyvillä tattipaikoilla päästä nyt 100–200 euron päiväpalkoille. Mutta kuntoa se vaatii, ja tattipaikkojen tuntemusta, Pohjois-Karjalasta käsin tattibisnestä koko maassa pyörittävä Loreno Dalla Valle sanoo.

Hänen mukaansa tatteja nousee nyt kuin sieniä sateella koko maassa Rovaniemeltä Helsinkiin.

Sadon aikaisuus ja runsaus yllätti tattikeisarina tunnetun Dalla Vallen, vaikka hän kokeneena sieniammattilaisena osasikin odottaa tältä kesältä paljon.

– Kesäkuu oli lämmin, ja sateita sopivasti koko Suomessa. Nyt kun oli neljän päivän lämmin ja oikea kuu, tatit nousivat hetkessä, ja niitä on nyt todella paljon.

Tattien aikainen herännäisyys yllätti myös Dalla Vallelle tatteja Etelä-Savosta välittävän Kauko Pesosen.

– Aikainen tattisato yllätti meidät housut kintussa. Laatikoitakaan emme olleet ehtineet varata, kun ensimmäiset poimijat alkoivat tuoda sieniä keräyspisteelle, Pesonen kertoo.

Aikainen ja runsas tattisato yllätti myös kokeneen sienenostajan. Kauko Pesonen Savonlinnasta sanoo, että tatteja on metsissä nyt niin että livettää.­

Tatteja nousee Pesosen mukaan nyt metsiin sellaista vauhtia, että nopeat syövät hitaat. Nopeilla hän ei kuitenkaan tässä yhteydessä tarkoita toisia poimijoita, vaan matoja.

– Kun on lämmintä ja kosteaa, madot käyvät tattien kimppuun nopeasti. Metsään on mentävä varhain, ja päivän saalis on tuotava keräyspisteelle saman päivän aikana, Pesonen sanoo.

Dalla Valle puolestaan kehottaa käymään samoilla tattipaikoilla päivän välein. Sienet nousevat nyt nopeasti, mutta myös pilaantuvat äkkiä.

Sekä Pesonen että Dalla Valle muistuttavat, että tämä on vasta tämän kesän tattisesongin alkua.

– Tämä on nyt kesän ensimmäinen hyökkäys. Saa nähdä tuleeko toinen piikki normaaliin satoaikaan elokuulla. Sitä on vaikea ennustaa, mutta hyvä pohja tänä kesänä ennätyssadolle on, Pesonen sanoo.

Kaikkien aikojen tattivuosi oli kesä 2003. Tatteja kasvoi silloin melkein asvalttiteiden halkeamissakin.

Dalla Valle kertoo välittäneensä tuolloin maailmalle tatteja Suomesta noin 1,1 miljoonaa kiloa. Suurin osa hänen tateistaan toimitetaan Italiaan.

– Ja tuolloin meillä oli vain kaksi ostopaikkaa. Nyt niitä on yli 70. Saa nähdä, millainen loppukesä on. Sitä on vielä vaikea ennustaa.

Tatteja pomppii Dalla Vallen mukaan metsiin nyt erityisesti Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä, mutta myös muualla maassa Rovaniemeltä Helsinkiin.

Ykkösluokan herkkutatista maksetaan poimijoille neljä euroa kilolta, kakkosluokasta kaksi euroa ja heikoimmista euron kilo. Mutta se on päivän hinta. Hinta voi tilanteen mukaan muuttua jopa päivittäin.

Vaikka tatteja tulisi tarjolle kuinka paljon tahansa, näillä näkymin Dalla Valle lupaa ostaa kaikki, kunhan ne ovat riittävän laadukkaita.

Koronavirus on vaikuttanut myös tattikauppaan, sillä Etelä-Euroopassa osa suomalaista metsänherkkua ruokalistoillaan pitävistä huippuravintoloista on edelleen koronarajoitusten piirissä.

Tattikeisari kuitenkin luottaa siihen, että laatutavara tekee kauppansa koronasta huolimatta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?