Jopa 1970-luvun kesämökit käyvät nyt kaupaksi – moni on valmis maksamaan yli hintapyynnön - Oma raha - Ilta-Sanomat

Jopa 1970-luvun kesämökit käyvät nyt kaupaksi – moni on valmis maksamaan yli hintapyynnön

Mökkikauppa on käynyt vilkkaana kevään aikana.

Julkaistu: 26.5. 9:33

Mökkikauppa on hyvässä lennossa. Kaupaksi menevät nyt nekin kohteet, joiden myyntiajat olivat aiemmin pitkiä, kuten vaatimattomat 1970-luvun kesämökit.

Koronakriisi on saanut monet suuntaamaan katseensa ulkomaanlomien sijaan kotimaanmatkailuun, ja yhä useampi on päätynyt hankkimaan kesämökin.

Mökkikauppa onkin käynyt koko maassa vilkkaana kevään aikana.

Loma-asuntojen myyntimäärät kasvoivat tammi–huhtikuussa eniten Pirkanmaalla, jossa kasvua vuoden takaisiin määriin oli 82 prosenttia.

Samalla ajanjaksolla myyntimäärät nousivat reippaasti Etelä-Karjalassa (78 %), Kainuussa (70 %), Kymenlaaksossa (70 %) Uudellamaalla (60 %) sekä Päijät-Hämeessä 55 prosenttia viime vuoden myyntimääriin verrattuna.

Tiedot käyvät ilmi Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) tilastoista.

Asiasta kertoi aiemmin Ylen uutiset.

KVKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth avaa maakunnallisten myyntimäärien suurilta vaikuttavia prosenttilukuja. Esimerkiksi Pirkanmaalla on tammi–huhtikuussa myyty 51 mökkiä ja Etelä-Karjalassa 16.

– Kun mökkikaupan lukuja tarkistelee, on otettava huomioon, että volyymit ovat pieniä, mutta loikat kappalemäärissä voivat kuitenkin näkyä prosenttiluvuissa todella vahvasti, Ehrnrooth sanoo.

Hän korostaa, että sattumat näkyvät tilastoissa selvästi. Tilastoista ei myöskään näy, milloin kohteen myyjänä on kuolinpesä.

Lapsiperheet ja keski-ikäiset rynnistivät mökkikaupoille

Mökkikaupoille ovat innostuneet etenkin kaksi ostajaryhmää, lapsiperheet ja keski-ikäiset pariskunnat, joiden lapset ovat jo muuttaneet tai pian muuttamassa pois kotoa.

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen arvioi, että moni lapsiperhe on harkinnut nyt uudelleen, miten haluaa lomansa ja vapaa-aikansa viettää.

Ennen koronakriisiä lapsiperheissä on ehkä haluttu matkustella sekä ulkomailla että kotimaassa, mutta ei ole haluttu sitoutua yhteen paikkaan. Jos perhe halusi mökkilomalle, ratkaisuna oli usein vuokramökki.

Nyt matkustamiskäytännöt ovat murroksessa jo pelkästään rajoitteidenkin vuoksi, ja yhä useampi päätyy ratkaisuun hankkia oma kesämökki.

– Päätökseen on voinut vaikuttaa myös se, että on tehty kevään aikana etätöitä kotona, ja kaupunkiasunto on alkanut tuntua ahtaalta. Ajatus paikasta, jossa on tilaa ja jossa voisi viettää aikaa perheen kanssa sekä tehdä tarpeen tullen etänä töitä, on tuntunut houkuttelevalta, Rantanen sanoo.

Viime vuosina on puhuttu paljon siitä, että nuoremmat sukupolvet ovat hylänneet mökkeilyn. KVKL:n Ehrnrooth arvelee, että syynä on useimmiten ollut kesämökin työlääksi koettu ylläpito. Mökkeilyn sijaan on haluttu mieluummin matkustaa esimerkiksi minilomalle Eurooppaan.

– Tänä keväänä kaikki on kuitenkin toisin, kun koko matkailuala muuttuu. Kesämökit ovat todella nousseet uuteen suosioon tänä keväänä. Ne ovat kokeneet tietynlaisen renessanssin, vaikka jo viime vuosi oli mökkikaupalle hyvä, Ehrnrooth sanoo.

KVKL:n toimitusjohtaja Maria-Elena Ehrnrooth ja Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Yhä useampi on valmis maksamaan yli hintapyynnön

Tuntuma mökkimarkkinoilla on Sp-Kodin Rantasen mukaan se, että silloin, kun mökki täyttää sille asetetut peruskriteerit, hintapyynnöistä ei juuri tingitä. Tapauksia, joissa asiakkaat ovat valmiit maksamaan yli hintapyynnön, on selvästi aiempaa enemmän.

Tärkeimmät kriteerit ovat yleensä perille asti vievä tieyhteys, sähkö ja vesi.

Tällä hetkellä myynnissä on kaikenlaisia kohteita eri hintaluokista. Myös aiemmin heikosti kaupaksi menneet, varustelutasoltaan vaatimattomat 1970-luvulla rakennetut mökit kiinnostavat nyt ostajia, koska niiden hintataso on kohtuullinen.

– Ostaja punnitsee, kuinka paljon hän haluaa mökkiin investoida. Valtaosa on valmis maksamaan mökistä 100 000–150 000euroa. Sillä saa mökin myös Etelä-Suomesta järven rannalta, toki siinä hintaluokassa itse mökkirakennus on melko vaatimaton, Rantanen sanoo.

Hintojen kehityssuunta on vielä arvoitus

Sp-Kodin Jukka Rantanen kertoo, että tänä vuonna toteutuneiden mökkikauppojen kautta saatavaa dataa hintojen kehityksestä ei vielä tässä vaiheessa toukokuuta ole saatavilla luotettavaa tilastotietoa.

Rantanen kertoo esimerkin Kainuusta:

– Mökin myynti-ilmoitus julkaistiin reilu viikko sitten perjantaina. Saman viikon sunnuntaina välittäjä piti 18 yksittäistä esittelyä, ja kohteesta tuli heti puolenkymmentä tarjousta. Hinta nousi noin kymmenen prosenttia kohteen alkuperäisestä hintapyynnöstä.

KVKL:n Maria-Elena Ehrnrooth huomauttaa, että kesämökkikauppa eroaa asuntokaupasta.

Ehrnrooth muistuttaa, että mökkikauppa on volyymiltaan pientä, ja kaikki riippuu täysin siitä, mitä minäkin hetkenä on myynnissä.

Kohteen sijainti ja kunto ovat hintojen kannalta merkittävimmät tekijät.

– Välittäjät voivat hyvinkin olla sitä mieltä, että hinnat ovat nousussa, ja se on heidän näkökulmastaan varmasti validi kokemus. Mutta ei voi yleistää ja väittää, että jokaisen mökin hinta ympäri Suomen nousee, Ehrnrooth kertoo.

Suomen mökkimarkkinat ovat olleet jo kauan polarisoituneet. Kohteita ei voi verrata keskenään, ja sen vuoksi keskiarvojen hakeminen voi olla hyvin vaikeaa.

– On aivan eri asia myydä kuivan maan mökkiä kaukaa palveluista kuin sellaista huvilaa, josta on puolen tunnin ajomatka Helsinkiin. Näiden kohteiden potentiaaliset ostajajoukot eroavat toisistaan täysin, Ehrnrooth sanoo.

Myös koronarajoitukset voivat hänen mukaansa supistaa tarjontaa.

– Yli 70-vuotiaille on saattanut kertyä perintöinä useampi mökki, joista pitäisi luopua, mutta myynti näinä aikoina on koettu vaikeaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?