Asuntovelkaisille tarjotaan kriisin keskellä lyhennysvapaita, mutta miten käy vuokralaisten? - Oma raha - Ilta-Sanomat

Asuntovelkaisille tarjotaan kriisin keskellä lyhennysvapaita, mutta miten käy vuokralaisten?

Monen vuokranmaksukyky voi heikentyä väliaikaisesti koronaviruskriisin vuoksi. Vuokralaiset ry:hyn on tullut ”valtavasti” kyselyjä koronaviruksen takia.

19.3.2020 7:25

Monet pankit ovat tarjonneet mahdollisuutta lyhennysvapaisiin nyt, kun monen ihmisen oma talous horjuu viruspandemian takia. Finanssivalvonta suositteleekin pankkeja toimimaan näin.

Suomalaisista yli 20 prosenttia asuu kuitenkin vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa.

Niin Suomen Vuokranantajat kuin vuokralaisia edustava Vuokralaiset ry kehottavat ottamaan mahdolliset maksuvaikeudet hyvissä ajoin puheeksi.

Vuokralaiset ry muistuttaa, että vuokranantajan kanssa voi tehdä tarvittaessa maksusuunnitelman.

– Jos vuokranmaksukyky heikkenee syystä tai toisesta, kannattaa olla heti yhteydessä vuokranantajaan ja sopia maksuaikataulu vuokran hoitamiseen. Omalla aktiivisuudella voi välttää vuokran maksamattomuuden aiheuttamat ongelmat, pahimmillaan jopa häädön, toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo.

Parin kuukauden maksamaton vuokra on jo peruste vuokrasopimuksen purkamiseen jopa ilman kirjallista varoitusta, Viita kertoo. Hoitamattomat vuokrat voivat aiheuttaa myös maksuhäiriömerkinnän luottotietoihin, mikä taas vaikeuttaa uuden vuokra-asunnon saamista.

Viidan mukaan koronaepidemian myötä heille on tullut aivan valtavasti kyselyitä.

– Ihmiset selkeästi tiedostavat, kun työnantajat kertovat toiminnan supistamisesta. Se vaikuttaa ihan suoraan monen tulotasoon. Käy myös ilmi, ettei kaikilla ole riittävää puskuria. Asuminen on kallista varsinkin pääkaupunkiseudulla, mutta myös koko maassa, jos palkkaa ei tule, Viita sanoo.

Viita muistuttaa, että myös monella vuokranantajalla on lainoja lyhennettävänä, eikä heilläkään välttämättä ole puskuria maksamattomien vuokrien varalle. Hän kannustaa keskustelemaan vuokranantajan kanssa myös tästä syystä.

Viita muistuttaa myös mahdollisuudesta hakea asumistukea, mikäli tulotasossa tapahtuu muutoksia.

– Asumistuki on luotu juuri sitä varten, että asukas selviää tilanteista, joissa tulotaso on matala. Hätätapauksessa myös toimeentulotukea voi käyttää avuksi asumiskuluista selviytymiseen, Viita sanoo.

Lyhennysvapaat auttavat vuokranantajaa

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes arvioi, että epidemia koettelee kaikista pahiten liiketilojen vuokralaisia, mutta vaikuttaa ennen pitkää myös asuinhuoneistojen vuokralaisiin. Ensimmäisenä toimenpiteenä hän kehottaa neuvottelemaan maksuaikataulusta.

– Varmasti pankkien lyhennysvapaat asuntolainoista auttavat myös vuokranantajaa joustamaan. Kun jotain sovitaan, niin se kannattaa tehdä kirjallisesti. Sitten tiedetään, milloin vuokrat maksetaan kunhan kriisi on rauhoittunut, Hughes sanoo.

Hughes kertoo kuulleensa, että jotkut vuokranantajat ovat vapauttaneet liikehuoneistoja kokonaan vuokranmaksusta, mutta samalla hän toteaa, että vuokranantajien kantokyky vaihtelee.

– Meidän jäsenistöllä on monella vain yksi tai kaksi asuntoa vuokralla. Silloin jouston varaa ei välttämättä ole samalla tavalla kuin isoilla yrityksillä. Toki aina on varmasti parempi, että vuokralaisesta pystyy pitämään kiinni, hän sanoo.

– Toki myös vuokralaisen kannattaa olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä vuokranantajaan sen sijasta, että jättää vain vuokran maksamatta.

Sato: Aina voi neuvotella

Vuokra-asuntoyhtiö Saton markkinointi- ja viestintäjohtaja Miia Eloranta kertoo yhtiön seuraavan koronavirustilannetta tarkasti.

Yhtiö on saanut joitakin yhteydenottoja asiaan liittyen. Jos asiakas on koronan takia isossa ahdingossa, Sato on valmis miettimään yhdessä asiakkaan kanssa, kuinka vaikeasta ajasta päästään yli.

– Vuokranantajan kanssa pystyy aina keskustelemaan, jos tilanne on hankala. Sillä tavalla olemme tässä herkällä korvalla. Toki ihmiset hakevat myös asumistukea, jos tilanne tilapäisesti hankaloituu, mutta nämä päätöksethän eivät ehdi heti. Silloin voidaan asiakaskohtaisesti harkita erilaisia järjestelyitä, Eloranta sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?