Danske Bank: Alle 10-vuotiailla asiakkailla keskimäärin noin 700 euroa sijoituksia - Oma raha - Ilta-Sanomat

Danske Bank: Alle 10-vuotiailla asiakkailla keskimäärin noin 700 euroa sijoituksia

Julkaistu: 22.11. 11:00

Säästäminen ja sijoittaminen jäävät useimmiten väliin siksi, että ylimääräistä rahaa ei ole.

Suomalaisvanhemmista noin 40 prosenttia kertoo säästävänsä lapsilleen, ilmenee Danske Bankin kyselystä. Rahoja lapsilleen sijoittaa vajaa viidennes vanhemmista.

Kyselyn mukaan aktiivisimmin lapsilleen säästävät ja sijoittavat pienten lasten vanhemmat.

Danske Bankin alle 10-vuotiailla asiakkailla on keskimäärin vajaat 700 euroa sijoituksia. Summasta noin 70 prosenttia on rahastoissa.

Suurissa perheissä lapsille säästäminen ja sijoittaminen ovat harvinaisempia. Danske Bankin tiedotteen mukaan lasten suuri määrä vähentää säästämistä: vähintään neljän lapsen perheissä lähes 70 prosenttia vanhemmista sanoo, että ei säästä lapsilleen.

Yleisin syy, miksi vanhemmat eivät sijoita lapselleen, on ylimääräisen rahan puute. Tämän sanoo syyksi 39 prosenttia vanhemmista.

Lapselle säästämistä ja sijoittamista koskeviin kysymyksiin vastasi yhteensä 1 780 suomalaisvanhempaa.