Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni - Oma raha - Ilta-Sanomat

Kommentti: Näitä tietoja etsin yhtiöstä sijoituspäätöstä tehdessäni

Kuvituskuva
Julkaistu: 17.11. 10:12

Analyytikot löytävät kyllä kaiken oleellisen tiedon, mutta silti etsin sitä myös itse, kirjoittaa Essi Sarkakari-Kosamo.

Tällä kertaa lisäsin Revenion omistusta. Se on terveysteknologiayhtiö, joka valmistaa laitteita erilaisten sairauksien kuten glaukooman, ihosyövän ja astman seulomiseen ja seuraamiseen. Elintason noustessa globaalisti myös köyhemmissä maissa on mahdollisuus panostaa enemmän sairauksien seulontaan. Reveniolla tai sen tytäryhtiöillä onkin liikevaihtoa yli 100 maassa.

Kun tutkin yhtiöitä, tutkin myös aikaisemmin kertomieni tunnuslukujen lisäksi viimeisimmän vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen. Teen tavallaan turhaa työtä, sillä sijoitusalalla toimii valtavasti analyytikkoja, jotka pureskelevat nämä tiedot valmiiksi meille sijoittajille.

Sijoittaminen on kuitenkin minulle rakas harrastus ja liittyy myös ammattiini. Näin ollen yhtiöiden sekä talouden ymmärtäminen on asia, jossa haluan kehittyä.

Sijoitushorisonttini on pidempi kuin analyytikoiden 12 kuukauden arvio osakkeen arvon kehityksestä. On hyvä ymmärtää edes välttävällä tasolla yhtiön liiketoimintaa. Muutoin arvon vaihtelun sietäminen voi olla vaikeampaa ja tällöin ei välttämättä tunnista hetkeä, milloin kannattaa harkita yhtiöstä luopumista.

Taloustieteen ammattilaisia lukuun ottamatta vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen läpikäyminen ei ainakaan alkuun kuulosta houkuttelevalta. Siinä kuitenkin harjaantuu ja alkaa pian huomata ne tärkeimmät asiat, jotka löytyvät toistojen takia hyvin nopeasti yhtiöiden tuottamista raporteista.

Tärkeimpiä asioita itselleni ovat tilinpäätöksestä löytyvät luvut kuten liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen kehitys sekä yrityksen kannattavuutta kuvaavat tunnusluvut, kuten omanpääoman tuotto (ROE) ja sijoitetun pääoman tuotto (ROI).

Viimeksi kerroin, että yhdistän laadukkaaseen yhtiöön kannattavuuden. Yhdistän laadukkaaseen yhtiöön lisäksi kilpailuedut ja kasvavan markkinan, jolla yhtiö toimii. Etsin vuosikertomuksesta myös tietoa investoinneista ja vastuullisuudesta, joten näihin liittyvät osiot luen tarkemmin.

Jos haluaa aloittaa harjoitella yhtiöiden tutkimista, Revenion vuosikertomus ja tilinpäätös ovat siihen hyvä vaihtoehto, sillä ne ovat mielestäni hyvin selkeitä ja ”sijoittajaystävällisiä”.

Taloussanomien juttusarjassa kolme erilaista sijoittaa kertoo sijoituksistaan. Essi Sarkakari-Kosamo on yksi heistä.

Lisää aiheesta