Kurssiromahdus sai piensijoittajat liikkeelle – kauppa Nokian osakkeella kolminkertaistui Nordnetissä

Julkaistu:

Nokian uutispommi ja sitä seurannut kurssiromahdus sai Nokian osakkeella käytävään kauppaan vauhtia. Joka kolmas Nordnetin suomalaisasiakkaista osti Nokiaa lokakuussa.
Yksityissijoittajat kiinnostuivat Nokian osakkeesta kurssiromahduksen myötä. Osakevälittäjä Nordnetin suomalaisasiakkaista joka kolmas osti Nokiaa lokakuussa.

– Alkuvuoden ajan suomalaisten yksityissijoittajien kaupankäynti Nokian osakkeella oli hiipumaan päin, kunnes yritys pamautti Q3-raporttinsa yhteydessä uutispommin tuloskunnosta, osingoista ja tulevaisuuden näkymistä. Lokakuussa Nokian kauppa-aktiviteetti räjähti Nordnetissä lähes kolminkertaiseksi normaalitahtiin verrattuna, kertoo Nordnetin Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen tiedotteessa.

– Nokia-innostus yllättää siinä mielessä, ettei edes osinkojen jäädytys näytä lannistavan huumaa. Sijoittajakansa siis uskoo Nokiassa nimenomaan osakekurssin käänteeseen.

Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski lokakuussa 30,7 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Helsingin pörssin yhteenlaskettu vaihto hiipui vuodentakaisesta lokakuusta 5,4 prosenttia.

Selvityksessä on tarkasteltu Nordnetin, Danske Bankin, Nordean ja Pohjolan kautta tehtyjä kauppoja.

Edellisvuoden lokakuuhun verrattuna koko pörssin kauppojen kappalemäärät putosivat 10,7 prosenttia. Yksityissijoittajien kauppoja toteutettiin 3,7 prosenttia viime vuoden lokakuuta vähemmän.

Nordnet arvioi, että suomalaiset yksityissijoittajat ovat myymässä osakkeitaan valmistautuessaan osakesäästötilin tulemiseen. Lokakuussa Nordnetin suomalaisasiakkaat kevensivät osakesalkkujaan nettomääräisesti kymmenellä miljoonalla eurolla.

– Osakkeita myyneiden asiakkaiden määrä oli lokakuussa jopa kolmanneksen suurempi kuin syyskuussa. Julkisuudessa virinnyt vilkas keskustelu ensi vuoden alussa käyttöönotettavasta osakesäästötilistä saattoi tukea osakkeiden myyntipäätöksiä varsinkin yrityksissä, joiden kurssit kehittyivät tuloskaudella suotuisasti. Lisää myyntejä nähdään todennäköisesti loppuvuonna.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

  2. 2

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  3. 3

    ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

  4. 4

    Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

  5. 5

    Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

  6. 6

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  7. 7

    KKV:ltä harvinainen esitys: Keskon ja Heinon Tukun yrityskauppa kiellettävä

  8. 8

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  9. 9

    MOT: Suomalaiset sijoittivat vähintään 40 miljoonaa euroa Onecoin-virtuaalivaluuttaan

  10. 10

    Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  2. 2

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  3. 3

    Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

  4. 4

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  5. 5

    Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

  6. 6

    Postilakko jatkuu – tuntien neuvottelu ei tuonut ratkaisua työriitaan

  7. 7

    Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

  8. 8

    Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    Gigantti tutkii, paljastiko sen rekisteröitymis­lomake jopa salaisia osoite­tietoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

  2. 2

    Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

  3. 3

    Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

  4. 4

    Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

  5. 5

    Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

  6. 6

    Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

  7. 7

    Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

  8. 8

    Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

  9. 9

    Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

  10. 10

    PAU:lta kova väite: Tästä Postin aitaan leikatusta reiästä livahti töihin 20 vuokratyöntekijää – katso kuvat ja video

  11. Näytä lisää