Jukka, 60, kyllästyi suuriin sähkölaskuihin – maksoi 30 000 euroa ja irtautui sähköverkosta - Oma raha - Ilta-Sanomat

Jukka, 60, kyllästyi suuriin sähkölaskuihin – maksoi 30 000 euroa ja irtautui sähköverkosta

Parikkalalainen Jukka Heinonen tuottaa kaiken käyttämänsä sähkön itse. Hän maksaa silti sähköyhtiölle 37 euroa kuukaudessa.

2.11.2019 10:59

Viime huhtikuusta alkaen 60-vuotiaan Jukka Heinosen 187 neliömetrin kokoinen omakotitalo Parikkalassa on käyttänyt täysin omavaraisesti tuotettua sähköä. Jo pari vuotta sitten asennetut aurinkopaneelit saivat rinnalleen järeämmän järjestelmän, kun Heinonen hankki itselleen sähköauton ja sai siitä idean.

– Sähköautolla pääsee melkein 600 kilometriä yhdellä latauksella. Ajattelin, että miksei talokin voisi olla pelkän akun varassa, Heinonen kertoo.

Hän ryhtyi tuumasta toimeen, ja nyt autotallin katolle sijoitetut 18 aurinko­paneelia pitävät lähes täysin huolen nelihenkisen perheen sähkön­tarpeesta. Pimeimpinä vuodenaikoina biodieselillä toimiva aggregaatti antaa apuvoimaa.

Heinosen projektista uutisoi ensimmäisenä Yle Uutiset.

Jukka Heinonen sai suurista sähkölaskuista tarpeekseen ja aurinkosähköisti Parikkalassa sijaitsevan 187 neliömetrin kokoisen omakotitalonsa.

Autotallin katolle asennettiin 18 aurinkopaneelia. Heinonen puhdistaa paneelit lumesta ja jäästä vedellä.

Aiemmin Heinosen perheen sähkölasku oli pahimmillaan 250 euroa kuukaudessa. Nyt hän maksaa sähköyhtiölle kiinteää siirtomaksua noin 37 euroa kuukaudessa, vaikka kulutusta ei ole lainkaan. Sähkö­sopimusta hän ei ole vielä uskaltanut irtisanoa, koska uutta järjestelmää ei ole vielä testattu ympärivuotisesti.

– Tarkoitus on laittaa se (sähkösopimus) talven jälkeen poikki. Silloin saan takaisin 3 000 euron liittymismaksun, ja sähkömittari viedään pois. Takaisin liittyminen maksaa 5 000 euroa.

Heinosella ei ole syytä epäillä, etteikö hänen järjestelmänsä selviäisi pimeän talven tuomista haasteista. Vertailu­kohteita ei kuitenkaan ole, joten on parempi pelata varman päälle.

 Minulla on vain halua kokeilla kaikkea uutta.

Hän kertoo myös kuulleensa vaihtoehdosta, jossa sähkönjakelu keskeytettäisiin 140 euron maksusta.

– Oletan, että tämä toimii niin kuin pitääkin, mutta katsotaan kevään tullen, miten toimitaan, Heinonen toteaa.

Sivukuluja Heinosen sähköjärjestelmästä ei synny juuri lainkaan. Aggregaatin öljyt tulee vaihtaa 500 käyttötunnin välein ja lisäksi akkuvettä kuluu hieman.

– Ehkä kerran kuukaudessa joutuu vettä lisäämään kennoihin, mutta ei sitä ihan hupsuna mene. Viikon välein kokeiltiin, niin ehkä pari kahvikupillista meni.

Aggregaatti sijaitsee autotallin puolella. Se toimii biodieselillä

Heinonen näkee järjestelmän ja talon sen hetkisen kulutuksen tilan tarkasti suoraan omasta kännykästään.

Heinosen tee se itse -sähkölaitokseen kuuluu aurinkopaneeleiden ja aggregaatin lisäksi 47 kilowattitunnin kokoinen akku ja kolme invertteriä eli vaihtosuuntaajaa, jotka muuttavat paneeleiden tuottaman tasasähkön sähköverkossa käytettäväksi vaihtosähköksi. Samalla ne lataavat akuille virtaa varastoon.

Heinosen mukaan akun varaustaso laskee yön aikana noin kymmenellä prosentilla. Kun varaus laskee alle 60 prosenttiin, käynnistyy aggregaatti automaattisesti antamaan lisää virtaa. Kesällä aggregaattia ei tarvitse ollenkaan.

– Pimeimpään aikaan sitä joutuu ehkä tunnin pari päivässä käyttämään. Akusta häviää yön aikana noin kymmenen prosenttia.

Heinosen järjestelmää ohjataan puhelin­sovelluksella. Sillä voi esimerkiksi käynnistää aggregaatin manuaalisesti tai ohjata sähkövirran kulkemaan suoraan sähköautoon, jos talon akut ovat täynnä. Täysin automaattisesti järjestelmä ei toimi.

– Puhelimesta pitää katsoa miten täynnä talon akku on ja nappia painamalla siirtää latausta autolle. Siinä voi säätää, montako kilowattia sinne haluaa menevän.

Lämmitys Heinosen omakotitalossa hoidetaan toistaiseksi öljyllä.

Omakotitalon muuttaminen omavaraiseksi maksoi Heinosen mukaan noin 30 000 euroa.

Omakotitalon muuttaminen omavaraiseksi maksoi Heinosen mukaan noin 30 000 euroa. Hän tosin arvelee, ettei se maksa itseään takaisin hänen elinaikanaan. Se ei miestä haittaa.

– Minulla on vain halua kokeilla kaikkea uutta. Tämä on ilmeisesti ainoa omakotitalo Suomessa, joka on irtautunut sähköverkosta.

Heinosen mukaan hänen ratkaisunsa on herättänyt paljon kiinnostusta, ja sitä ovat käyneet katsomassa jopa sähkölaitoksen edustajat. Hän uskoo, että tulevaisuudessa nähdään lisää omavaraisia kotitalouksia.

– Ehkä ihmiset nyt ensin odottaa ja katsoo, miten minä pärjään. Näillä näkymin voin kyllä suositella varsinkin, jos rakentaa talonsa jonnekin vähän syrjemmälle, missä sähköliittymä maksaa aika paljon.

”Tämä on ilmeisesti ainoa omakotitalo Suomessa, joka on irtautunut sähköverkosta.”

Lopputulokseen Heinonen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen, mutta jos hän voisi tehdä nyt jotain toisin, hän hankkisi isomman akun.

– Se olisi kyllä taas sitten aika paljon isompi ja veisi tilaa paljon enemmän. Kyllä tuollakin nyt pärjää, vuorokausi menee hyvin, vaikkei työntäisi mistään virtaa, Heinonen kertoo.

Heinosen nykyinen akkukokonaisuus on kooltaan noin kaksi metriä pitkä, 60 senttimetriä leveä ja metrin korkuinen. Se pitää sisällään 24 kappaletta kahden voltin akkuja ja painaa noin 1,5 tonnia.

Lämmitys Heinosen omakotitalossa hoidetaan toistaiseksi öljyllä. Aurinkopaneelit eivät olleet mielessä, kun taloa rakennettiin vuonna 2011. Hän kertoo suunnitelleensa maalämpöön siirtymistä, mutta sen toteutus on vielä laskentavaiheessa.

– Pitää katsoa, että joutuuko sitten laittamaan paneeleita lisää. Mennään nyt tämän talven yli näillä, Heinonen toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?