Öljylämmittäjät Sirkka-Liisa ja Timo tilaavat säiliöt täyteen kerralla: talven hinta 2 600 euroa – näin he valitsevat öljyn toimittajan

Julkaistu:

Kun lohjalaiset Sirkka-Liisa ja Timo Toikka tilaavat öljyä omakotitaloonsa kerran vuodessa, hintoja vertaillaan ja summasta vähän tingataan. He olisivat valmiita luopumaan öljystä, mutta se vaatii heistä nykyistä avokätisempää poliittista tahtoa.
Talvi saa tulla, ainakin Sirkka-Liisa ja Timo Toikan kotiin Lohjalle. Pariskunta on juuri tilannut lämmitysöljyä taloonsa.

Toikat kuuluvat niihin noin 140 000 suomalaisen pientaloasukkaan joukkoon, jotka lämmittävät edelleen kotiaan öljyllä.

Öljyä he tilaavat kerran vuodessa, molemmat 1 500 litran säiliöt täyteen.

– Onhan se aina iso satsi kerralla, 2 650 litraa tilasimme, Timo Toikka kertoo.

Nettisurffailua ja pientä tinkimistä

Ennen tilausta Toikat käyvät läpi öljyn hintoja.

– Aikamoista sahaustahan tuo litrahinta on viime vuosina ollut, Timo Toikka toteaa.

Hinnoissa on jonkin verran aina tilausajankohdankin aikaan eroja eri toimittajilla.

– Heitot ovat noin sentin luokkaa litralta. Minä katson ennen tilausta netistä useiden toimittajien hintoja, ja tarkistan, lisätäänkö hintaan toimitusmaksu. Joskus sellaista on saatettu vaatia vaikkapa 50 euroa kuljetukselta, Sirkka-Liisa Toikka kertoo.

Toikat kuuluvat lohjalaiseen omakotiyhdistykseen, jonka yhteistyökumppanit he käyvät aina huolella läpi.

– Ja viimeiseksi viestittelen edullisimmalle toimittajalle, ja yleensä vielä siinä vaiheessa vähän tinkaan loppusummasta, Sirkka-Liisa Toikka hymähtää.

Ja niin hintaa on yleensä vähän pyöristetty alaspäin, lähes aina.

– Me kuitenkin tilaamme tarpeen mukaan, yleensä näin syksyisin, joten vuodenaikojen hintavaihteluita en tarkkaile. Nythän hinta on aika nousujohteinen, aavistuksen vajaan euron litralta, joten nyt loppusummaksi tuli noin 2 600 euroa.

Vuosien varrella öljyn hinta on vaihdellut melkoisesti.

– Alimmillaan muistan öljyn maksaneen 63 senttiä litralta, Sirkka-Liisa Toikka kertoo.

Säästöä Toikat voisivat mielestään tehdä hitusen lisääkin, jos he tarkkailisivat öljyn hintoja läpi vuoden. Se tekisi tilaamisesta kuitenkin työläämpää, kun öljyä olisi ostettava useamman kerran vuodessa. Lisäksi Toikat haluavat käyttää vähän kalliimpaa talvilaatuista lämmitysöljyä, sillä se pitää heistä pannun puhtaampana, koska se palaa puhtaammin.

– Ja jos tarkkoja ollaan, öljylämmityksen loppusummaan on syytä lisätä vielä vuosittainen nuohous ja öljykattilan putsaus, se tekee noin 80 euroa vuodessa, Sirkka-Liisa Toikka huomauttaa.

Tukitoimia odotellessa

Toikat ostivat tilavan, 2000-luvun alussa rakennetun kivitalonsa vuonna 2005.

– Kyllähän me sitä aluksi vähän mietimme, että onko öljy meille hyvä ja edullinen vaihtoehto, mutta silloin vielä eri lämmitysvaihtoehdot eivät olleet niin paljon tapetilla kuin nyt ja öljyn kulutus on pysynyt hyvin rakennetussa talossa kohtuullisena, Timo Toikka arvioi.

Talosta löytyy myös vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä ja koneellinen ilmastointi.


– Viime vuosina olemme miettineet myös muita vaihtoehtoja, etenkin maalämpöä ja ilma-vesilämpöpumpun asentamista. Meillä kun on jo tuo vesikiertoinen lämmitys olemassa, kaikkea ei maalämmössä tarvitsi asentaa alusta alkaen, Timo Toikka kertoo.

Maalämmön asennuttamisessa on kuitenkin edessä muutama ongelma.

– Asumme pohjavesialueella, joten sen takia maalämpö voisi olla ongelmallinen, en ole vielä saanut edes vastausta, onko se meille lainkaan mahdollinen vaihtoehto. Ja ainakin se on hintavampaa kuin kallioisempaan maaperään asennuttaminen.

Toikat seuraavat tiiviisti nyt käytävää poliittista keskustelua lämmitysvaihtoehdoista.

– Hallitus on luvannut tukea poliittisilla päätöksillä kestävää kehitystä tukevia lämmitysvaihtoehtoja, mutta nyt me odotamme, että miten ja minkälaisista tukisummista olisi kyse, Timo Toikka kertoo.
– Ja myös tuo kotitalousvähennyksen kiristys ensi vuonna vähän arveluttaa. Se olisi tällaisissa asennustöissä hyvä etu, oikeastaan ihan välttämätön.

Ympäristöministerin erityisavustaja Timo Juurikkala arvioi, että selvityksessä oleva öljylämmityksestä luopumiseen tarkoitettu tuki voisi olla suunnilleen samaa luokkaa kuin ensi vuodeksi suunniteltu 4 000 euron energia-avustus.

– Kyllä tuonkaltainen tuki vaikuttaa siihen, että varmasti eri vaihtoehdot otetaan vakavaan harkintaan, Toikat arvioivat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Näin lakot leviävät busseihin, lentokentille ja risteilylaivoille

    4. 4

      IMF: Suomen talous ei ole tasapainossa vuonna 2023

    5. 5

      Sähköliitto ilmoitti tukilakkonsa PAUlle

    6. 6

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    7. 7

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    8. 8

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    9. 9

      Kylie Jenner myy enemmistön Kylie Cosmetics -yrityksestään kosmetiikkayhtiö Cotylle – kauppahinta 600 miljoonaa dollaria

    10. 10

      ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    2. 2

      PAU sanoi ei sovintoesitykselle – lakot jatkuvat

    3. 3

      Osapuolet vastasivat työriidan sovintoesitykseen – PAU hylkäsi

    4. 4

      Valtakunnansovittelija: Postin lakkoon sovintoesitys myöhemmin illalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    6. 6

      Kommentti: PAU paljasti nyt todelliset korttinsa – meneillään on Suomen kallein järjestösota

    7. 7

      Timo Salmisen talon kuluihin uppoaa 2 000 euroa vuodessa – Lintilä harkitsisi kiinteistöveron poistamista autiotaloilta

    8. 8

      Myös Pam liittyy postilaisten tukilakkorintamaan

    9. 9

      ”Ei ole kestävää perustetta myydä kaupungin omaisuutta alehintaan hyväosaisille” – ekonomisti pitää hitas-järjestelmää luokattomana

    10. 10

      Postin neuvottelut jatkuvat, isot kysymykset vielä auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Yksi kuva kertoo: Näin kävi diesel- ja bensa-autojen hinnoille Suomessa – kannattaako dieseliä enää ostaa?

    3. 3

      Toivo Sukari tuli avaamaan kohutun Ideaparkin – avajaishetkellä asiakkaita vain kourallinen

    4. 4

      Työriitaan ei ratkaisua: Postilakko jatkuu, tukilakot käyntiin – näin ne alkavat näkyä

    5. 5

      Lämpöpumppufirmat paljastavat – tässä ovat 10 suurinta potutuksen aihetta

    6. 6

      Totuus ruokalähetin ”4 000 eurosta kuussa” alkaa valjeta: Kaikki tämä pitää maksaa itse – ja moniko oikeasti pystyy tekemään tällaisen tuntimäärän?

    7. 7

      Liisa ja Arttu aloittivat asuntosijoittamisen parikymppisinä – ”Laskimme, montako asuntoa tarvitaan, jotta vanhuus on turvattu”

    8. 8

      Postin hallintoneuvostoa johtanut Eero Lehti suuttui lakosta, haukkuu koko yhtiön: ”Ummisti silmänsä – nyt sillä on löysät housuissa!”

    9. 9

      Raimo, 69, teki viimeksi 27 000 euron tilin – omaisuus Suomen tuottoisimmalla alueella

    10. 10

      Eläkeläisten rikkain joukko saa jopa 24 000 euroa kuukaudessa – katso tästä, mihin ryhmään itse kuulut

    11. Näytä lisää