Kun Jasmin Hamid oli lapsi, lama kouraisi perhettä – vanhempien toteamus ajoi säästämään vähäiset rahat: ”Se tuntui tosi ahdistavalta”

Julkaistu:

Sijoitusbloggari Julia Thurén ja näyttelijä Jasmin Hamid kertovat lapsilleen tekemistä sijoitussuunnitelmista. Ajatus siitä, että lapsilisät olisi tarkoitettu vain hankintoihin tuntuu Thurénista erikoiselta.
Kun sijoitusbloggari Julia Thurén, 32, matkusti lapsena perheensä kanssa Ruotsiin, vanhemmat antoivat kaikille perheen neljälle lapselle sata kruunua käyttörahaa. Thurén mietti hartaasti, miten käyttäisi rahat. Summa tuntui suurelta, sillä perheessä annettiin lapsille rahaa ani harvoin.

– Ostin rahoilla Tukholmasta kaksi posliiniporsasta. Minulla on ne vieläkin, hän kertoo.

Thurén ja näyttelijä Jasmin Hamid, 35, ovat molemmat saaneet kodin perintönä kasvatuksen, jossa vastuullinen rahankäyttö on ollut itsestäänselvyys.

– Opin kotoa, että raha ei ole itseisarvo, vaan väline, jolla saadaan hankittua asioita, sanoo Thurén.

Jasmin Hamid muistaa hyvin 90-luvun alun laman. Siitä puhuttiin myös kotona. Vanhemmat kertoivat, että jompi kumpi heistä saattaisi koska tahansa menettää työnsä.

– Se tuntui tosi ahdistavalta. Silloin päätin, että alan säästää omia vähäisiä rahojani, Hamid sanoo.

Kun Hamid oli teini-ikäinen, perheessä pohdittiin kesämökin hankkimista. Koko perhe istui pöydän ääreen, ja vanhemmat selittivät lapsille, mitä mökkilainan ottaminen käytännössä merkitsisi: laina olisi muusta kulutuksesta pois, jos mökki ostettaisiin.

– Se oli erittäin hyvä tapa käsitellä asiaa. Me lapset olimme mukana keskustelussa ja päätöksenteossa arjen tasolla, Hamid kertoo.

Sekä Thurénin että Hamidin mielestä rahasta ja rahankäytöstä kannattaa alkaa puhua jo lasten ollessa pieniä. He uskovat, että rahankäyttötavat periytyvät siinä missä koulutustaustakin.

Pienellä summalla alkuun

Vastikään vuoden sijoittajaksi valitulla Thurénilla on kaksi lasta, 3-vuotias ja neljän kuukauden ikäinen, Hamidilla yksi, yhdentoista kuukauden ikäinen.

Molemmilla naisilla on sijoitussuunnitelma lapsia varten.


Thurén säästää lapsilleen arvo-osuustileille 40 euroa kuukaudessa. Hän ostaa myös ”musta hevonen” -tyylisiä osakkeita.

Lapsia varten säästämiselle on useita syitä.

– Entä jos koulutus ei olekaan enää tulevaisuudessa ilmaista? Jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta, ja itse haluan todella, että lapsillani on varaa kouluttautua. Toinen tärkeä syy on huoltosuhteen heikkeneminen. Minua huolettaa, miten kymmenien vuosien kuluttua eläkkeet maksetaan, Thurén kertoo.

Thurén säästää lapsilleen pitkällä sijoitushorisontilla. Hän ottaa selvää pörssiyhtiöiden vastuullisuudesta ennen osto- tai sijoituspäätöksen tekemistä. Sijoitusten vastuullisuus on tullut Thurénille jatkuvasti tärkeämmäksi.

– Valitsen sijoituskohteet pääasiassa sellaisista rahastoista, jotka ovat saaneet tunnustusta vastuullisuudestaan. Olisihan se erikoista, jos ostaisin esikoiselleni esimerkiksi tupakkayhtiön osakkeita.

Pitkän aikavälin sijoittaminen ei edes vaadi suuria summia, sillä korkoa korolle -efektin myötä pienetkin sijoitukset voivat kasvaa esimerkiksi juuri eläkepäiviin mennessä yllättävän paljon.

– Tiedän oikein hyvin, että kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta säästää tai sijoittaa edes pieniä summia. Se on jo ajatuksenakin älytön, Thurén korostaa.

Hamid kertoo säästävänsä ja sijoittavansa, koska se vähentää stressiä. Myös hän tunnustautuu pitkän tähtäimen sijoittajaksi.

– Haluan, että elämä on mahdollisimman leppoisaa ja stressitöntä. Teen kaikki muutkin elämänvalintani samalla periaatteella. Minua rauhoittaa ajatus siitä, että puskuria on tarpeeksi, hän kertoo.


Lapselleen Hamid säästää pesämunaa tulevaisuutta varten. Osakkeita ostaessaan häntä kiehtoo ajatus ostaa yrityksiä, jotka tekevät sellaisia tuotteita, joita perheen arjessa käytetään. Näin osakepoiminnasta tulisi helpommin hahmotettavaa ja siitä voisi olla aikanaan helppo puhua lapsen kanssa.

– Suunnitelmissa on ollut ostaa esimerkiksi vaippafirmaa, mutta vuodenvaihteessa tuleva osakesäästötili kannustaa valitsemaan kotimaisia osakkeita, Hamid sanoo.

”Lapsilisien muuttaminen pienituloisten sosiaalietuudeksi toisi uusia ongelmia”

Lapsilisien sijoittaminen on ollut paljon tapetilla. Jotkut ovat kritisoineet lisien käyttämistä sijoittamiseen.

Thurénin mielestä on erikoista, että lapsilisä on edelleen suomalaisten mielissä vahvasti korvamerkitty juuri lapselle tehtäviä hankintoja varten. Hän ymmärtää hyvin keskustelun siitä, kannattaako lapsilisää jakaa hyvätuloisille.

Jos lapsilisä poistettaisiin keski- ja hyvätuloisilta, se vaikuttaisi Thurénin mukaan myös pienituloisten saamaan etuuteen.

– Veroton lapsilisä on yleinen etuus. Jos se muutettaisiin pelkäksi pienituloisten sosiaalietuudeksi, seuraisi muita ongelmia. En usko, että esimerkiksi siihen liittyvän byrokratian pyörittäminen tulisi kovin edulliseksi yhteiskunnalle.

Hamidin mukaan tilanne voisi johtaa myös siihen, että lapsilisän maksamisesta muodostuisi kannustinloukku.

– Pahimmassa tapauksessa äidit laskisivat, ettei heidän kannata palata työelämään vanhempainvapaalta, jos palkkatulot jäävät pienemmäksi kuin etuudet, hän sanoo.

Säästöön, ei shoppailuun

Sekä Thurén että Hamid ovat vastuullisia kuluttajia. Molemmilla on kuitenkin ollut elämässään kausi, jolloin on tullut osteltua sellaistakin, mitä ei oikeastaan olisi tarvinnut.

Hamidin shoppailuvaihe sijoittuu aikaan, jolloin hän oli aloittanut Salatut elämät -sarjassa. Säästäväisellä naisella olikin yhtäkkiä hyväpalkkainen työ.

– Myönnän, että kävin aika usein vaateostoksilla, vaikka uusille vaatteille ei tosiaankaan olisi ollut tarvetta.

Tv-sarjassa työskentely oli pätkätyötä. Sen vuoksi Hamid oli talvisin ja kesäisin useita kuukausia työttömänä.

– Siinä sitten työttömänä ollessani mietin, että olisin voinut säästää nekin shoppailuun käyttämäni rahat. Onneksi osteluvaihe ei kestänyt kauaa, hän kertoo.

Thurén hullaantui shoppailusta parikymppisenä palkkatöihin päästyään.

– Siitä meni onneksi tosi nopeasti maku. On tavallaan ihan hyvä, että sekin vaihe on kuitenkin koettu, hän summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    3. 3

      HS: Naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa kasvanut

    4. 4

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    5. 5

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    6. 6

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    7. 7

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    8. 8

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    9. 9

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    10. 10

      EU:n huippukokous vahvisti Christine Lagarden valinnan EKP:n pääjohtajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    2. 2

      Helsinkiin avattiin muhkea Tripla, samaan aikaan tavarataloja kaatuu kuin heinää Yhdysvalloissa – ”Suomeen tulee samat haasteet”

    3. 3

      HS: Hyvätuloinen Kim huijasi joutuvansa asunnottomaksi ja sai kaupungin vuokra-asunnon hyvältä paikalta

    4. 4

      Katso, millaisia perintöjä kotikunnassasi saatiin

    5. 5

      Suomalaiset paljastavat pahimmat sijoitusmokansa – ”Hävisin muutamassa päivässä miljoonan”

    6. 6

      Qantasin 19 tunnin lento New Yorkista Sydneyyn lähtee perjantaina ja laskeutuu sunnuntaina – lentäjät huolissaan

    7. 7

      USA pamautti ennätykselliset tullimaksut – Uudenkaupungin autotehdas tulilinjalla, jos kauppasota kärjistyy

    8. 8

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    9. 9

      Pekan perintötalosta tuli vuosien riippa ja isot kulut – ”Luulin, että 50 000 euroa olisi kipuraja, jonka alle ei mentäisi”

    10. 10

      Verojuristin 6 vinkkiä perinnön saajalle – voit säästää selvää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    4. 4

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    7. 7

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää