Kumpi päättää perheen raha-asioista? Suomalaiset vastasivat: ”Puolisoni ei tiedä, että minulla on 65 000 euroa”

rac

Julkaistu:

Puolisoiden olisi parasta suunnitella ja sopia kodin raha-asiat yhdessä. Mutta se ei ole helppoa, jos niitä salaillaan tai ne eivät kiinnosta.
Ilta-Sanomien toteuttaman perheiden talouskyselyn mukaan naiset uskovat miehiä enemmän siihen, että perheen raha-asioista päätetään yhdessä.

Miesten käsityksen mukaan he tekevät perheen rahapäätöksiä naisia useammin.

Ilta-Sanomat kysyi perheiden taloudenpidosta verkkosivuillaan syyskuun alussa. Kyselyyn vastasi huomattavan suuri joukko ihmisiä, yhteensä 15 542.



Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.



Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

IS:n kyselyssä pyydettiin vapaita vastauksia muun muassa tähän: Jos olet joskus salannut raha-asioita puolisoltasi, kerro tilanteesta. Minkä asian salasit? (Vastauksia jäljempänä.)

Säästämisen ja sijoittamisen asiantuntijoille on tuttua niin perheen sisäinen taloussopu kuin sen monet kriisitkin. Nordean yksityistalouksien ekonomistin Olli Kärkkäisen neuvo on yhteispeli.

– Suosittelisin, että molemmat puolisot osallistuisivat säästämiseen ja sijoittamiseen, eikä se jäisi vain toisen puolison harteille.

– Parisuhteet eivät aina kestä ja sitten on valitettavia tilanteita, joissa säästäminen on jätetty pelkästään toiselle puolisolle ja toinen jää tyhjän päälle.


OP:n henkilöasiakkaiden varallisuudenhoidosta vastaava johtaja Kai Kalajainen painottaa oman tilin tärkeyttä.

– Yhteinen taloudenpito ja sen suunnittelu on järkevää. Mutta sitä ei pidä toteuttaa vain yhteisen tilin kautta. Molemmilla on syytä olla omat tilit.

– Yhteinen tili on ongelmallinen jos toiselle osapuolelle sattuu jotakin.


”Valmistauduin avioeroon keräämällä puskuria säästöön. Silloin puolisoni ei tiennyt paljonko minulla oli sukan varressa.” (N, 42)

”Puoliso ei ole kiinnostunut raha-asioista. Kunhan rahat riittää.” (M, 59)

”Puoliso on kova tuhlaamaan, ei hänen kanssaan voi jakaa rahoja tai olisimme persaukisia.” (M, 48)

”Raha-asioissa ollaan aina oltu avoimia. Etenkin ennen perheen perustamista asia avattiin kokonaan, että tiedetään mihin ollaan menossa. (N, 51)

”Ei ole mitään salattavaa, vaimo tietää, että on velkaa ja rahat tuli, rahat meni.” (M, 30)

”En ikinä ole salannut ainuttakaan raha-asiaa. Nähdään kaikki toistemme tilit ja asiat.” (N, 54)

OP:n Kalajainen muistuttaa, että sijoittaminen esimerkiksi osakkeisiin on tehtävä omin päin. Näin on, vaikka sijoitusraha raha olisi yhdessä säästetty.

– Osakeomistamisessa ei yhteisomistajuus ole mahdollista. Siinä ei yhteisomistajuustilejä ei ole.

”Emme salaile asioita. Oman osuuden tuloista saa käyttää haluamallaan tavalla itsenäisesti.” (N, 61)

”Sijoitusasioista en juuri kerro. En salaa, mutta kun vaimoa ei juurikaan kiinnosta.” (M, 42)

”En keskustele pörssisalkustani, koska häntä se ei kiinnosta.” (N, 64)

”En ole kertonut puolisolleni kaikista sijoituksistani, enkä todellista varallisuuttani. (N, 32)

”Puolisoni ei ole tietoinen, että minulla on sijoituksia 60 000–65 000.” (M, 26)

Nordean yksityistalouksien ekonomisti Olli Kärkkäinen korostaa, että perheiden budjettipäätösten tekemisessä on suuria eroja ikäluokittain.

– Vanhemmissa ikäpolvissa on pitkään eletty niin, että on yksi yhteinen tili, josta tehdään myös sijoituspäätökset. Valitettavan usein on jätetty perinteisesti ikään kuin miesten vastuulle nämä asiat, Kärkkäinen pohtii.

”Osakevoittojen ja metsämaksujen määrää en ole kertonut ihan tarkkoina summina.” (M, 79)

”Tapoihini ei kuulu udella kenenkään raha-asioita, eikä omat asiani kuulu vaimolle.” (M, 68)

”Salaan lähes kaikki sijoituskaupat. Meillä on kummallakin omat rahat ja omaisuus.” (M, 50)

”Ainoastaan auton osin omin päin ja perintörahoillani ostin. Siitä kyllä olen kuullut moneen kertaan.” (N, 69)

”Maatilan ostosta kerroin vasta, kun asiat oli loppuun asti valmiit.” (M, 70)

Ekonomisti Kärkkäinen on pannut tyytyväisenä merkille, että jäykät asenteet ovat jo muuttuneet. Nuorempien sukupolvien perheissä hoidetaan yhä enemmän itsenäisesti omia raha-asioita.

– Positiivista on ollut huomata se, että nuorissa naisissa on uudenlaista sijoitusinnostusta. On tärkeä asia, että sijoittamisesta on tullut kansantajuista koko kansan huvia, eikä sen ajatella olevan enää harvoille ja valituille tarjolla oleva asia.

”Olen raha-asioissa tarkempi kuin puolisoni ja olemme sopineet, että kumpikin pärjätköön omillaan.” (N, 29)

”Mielestäni puolison ei tarvitse tietää kaikkea. Ei hän todellakaan kerro minullekaan kaikkea.” (N, 34)

”Emme kysele muutaman satasen ostoksista toisilta. Isommista voidaan kysyä. Kumpikin osaamme käyttää rahaa eli ei ole salaisuuksia.” (N, 31)

”Ei varsinaista salailua, mutta omat tilit, omat rahat. Kaikesta ei tarvitse kertoa.” (N, 29)

”Kuinka paljon varallisuutta minulla on, puoliso luulee että elän kädestä suuhun” (N, 38)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    2. 2

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    5. 5

      Aarre, 74, herää joka aamu viideltä vaihtamaan vaimon virtsapussin – Marjon ura liike-elämässä katkesi yhteen kohtaukseen

    6. 6

      Omaishoidolle luvatut rahat valuvat muualle – monessa kunnassa hoitajat eivät ole nähneet senttiäkään luvatuista miljoonista

    7. 7

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    8. 8

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    9. 9

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    10. 10

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    5. 5

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    8. 8

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    9. 9

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    10. 10

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    6. 6

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää