Eeva, 62, pitää kotitalousvähennystä epäoikeudenmukaisena – ”Eläkeläinen joutuu maksamaan täyden hinnan”

Julkaistu:

Eläkkeellä oleva Eeva pohtii, että nykyistä useampi ikäihminen pystyisi asumaan omillaan pidempään, jos pientä eläkettä saavatkin voisivat saada remontteihin tukea. Kotitalousvähennystä kun ei voi tehdä, jos ei ole verotettavia tuloja.
Eläkkeellä oleva Eeva, 62, ja hänen aviomiehensä teettivät viime vuonna piharemontin kotinsa edustalla. Remontin kulut olivat suurehkot, joten pariskunta päätti hyödyntää kotitalousvähennystä.

Eevaa harmittaa kuitenkin se, että hän ei saa kotitalousvähennyksen kaltaista tukea remonttiin. Syynä on se, että Eevan tulot ovat niin pienet, ettei niistä mene veroa. Näin ollen verovähennystäkään ei voi tehdä.

– Puolisoni sai remontista 50 prosenttia verotuksessa takaisin, Eeva kertoo.

Aviomies sai vähennystä, sillä hän on edelleen työelämässä ja maksaa palkastaan kohtalaisesti veroja.

– Eläkeläinen, jolla on pieni eläke, joutuu maksamaan täyden hinnan, kun hän ostaa palvelun kotiinsa, Eeva sanoo.

Verohallinnon veronkantoyksikön ylitarkastaja Jenna Lempiäinen toteaa, että Eeva on tehnyt oikean havainnon.

– Jos henkilö ei maksa paljoa veroja, niin silloin ei ole oikein mitään vähennettävää. Eläkeläiset ovat sellainen ryhmä, josta vain osa kykenee hyödyntämään kotitalousvähennystä, Lempiäinen sanoo.

Verottajan tietojen perusteella kotitalousvähennystä vuonna 2017 hyödynsivät eniten suomalaiset, joiden vuositulot olivat 35 000–54 999 euroa. Tästä tuloryhmästä vähennystä sai 115 772 henkilöä.

Kotitalousvähennystä sai vuonna 2017 kaikkiaan reilut 425 800 suomalaista. Pienituloisten, vuodessa 0–9 999 euroa ansaitsevien joukossa vähennystä sai vain muutama tuhat ihmistä.



Jos yllä oleva taulukko ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kotitalousvähennystä puitiin julkisuudessa etenkin kesän alussa, kun hallitus kertoi aikeistaan alentaa vähennyksen enimmäismäärää 2 250 euroon nykyisestä 2 400 eurosta.

Samalla hallitus laskisi kotitalousvähennyksen osuutta työkorvauksissa 40 prosenttiin nykyisestä 50 prosentista ja palkoissa 15 prosenttiin nykyisestä 20 prosentista.

Lisäksi hallitus on kertonut selvittävänsä, olisiko kotitalousvähennyksen rinnalle mahdollista luoda pienituloisia hyödyttävä tukijärjestelmä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    2. 2

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    7. 7

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    8. 8

      Kostotoimien mahdollisuus Lähi-idässä nostaa jälleen öljyn hintaa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    2. 2

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: Valtion tuottoisan omaisuuden myyminen on muutakin kuin hölmöä

    4. 4

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    5. 5

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    6. 6

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    7. 7

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    8. 8

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    9. 9

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    10. 10

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    3. 3

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    4. 4

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    5. 5

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    6. 6

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    7. 7

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    8. 8

      Näillä aloilla on Suomen surkeimmat ansiot – lisineenkin jopa alle 1 800 euroa/kk

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää