Mihin rahat, jos miinuskorot uhkaavat syödä talletuksia? Asiantuntija täräyttää: ”Jos rahat ovat tyynyssä, periaatteessa tienaat”

Julkaistu:

Säästäminen
Tilien nollakorot saavat monen miettimään, mistä saisi parempaa tuottoa rahoille turvallisesti. Sijoittamisen asiantuntijat korostavat, että tilillä makuuttaminen on varsin hyvä vaihtoehto turvaa hakevalle. Jos joku lupaa nyt riskitöntä tuottoa, kannattaa olla varuillaan.
Monen pankin sormet syyhyävät ottamaan käyttöön negatiiviset korot pankkitalletuksille, eli perimään asiakkailtaan rahaa talletuksista, arvioi Timo Rothovius, Vaasan yliopiston rahoituksen professori sekä Suomen Osakesäästäjien puheenjohtaja.

Tanskalainen Jyske Bank ehti jo ilmoittaa, että se alkaa periä -0,6 prosentin korkoa yli 7,5 miljoonan kruunun eli noin miljoonan euron talletuksista. Syynä on Euroopan keskuspankin pankeille asettama -0,4 prosentin korko, joilla pyritään ohjaamaan rahaa säästöistä liikkeelle vauhdittamaan taloutta.

Suomessa finanssikonserni Sammon toimitusjohtaja Kari Stadigh on vihjannut miinuskorkoisista tileistä.
Nordnetin talousasiantuntijan Martin Paasin mukaan suurin osa suomalaisista tuskin ryntäisi kuluttamaan tai sijoittamaan, vaikka tilin korko alkaisikin miinusmerkillä.

– On tietynlainen väärinkäsitys, että suomalaiset makuuttavat rahaa tilillä. Palkkapäivänä maksetaan ensin asunto-, auto- ja muiden velkojen korot ja lyhennykset, minkä jälkeen ihmisten rahat hupenee seuraavaan palkkapäivään mennessä nollaan. Tilastoissa saattaa silti näyttää siltä, että ihmisillä on paljon rahaa tileillään, Paasi pohtii.

Miinuskorkoja varten Paasilla on jo valmiina selkeä ohje.

– Rahat kannattaa ottaa pankista ja tallettaa patjaan, koska setelin arvo ei laske, kun taas negatiivisella korolla olevalla tilillä rahan määrä laskee. Maailmankirjat ovat kerrassaan sekaisin, Paasi toteaa.

– Leikitään esimerkiksi ajatuksella, että korot ovat miinuksella prosentin verran. Jos rahat ovat tyynyssä, niin periaatteessa tienaat sen prosentin, koska silloin et häviä mitään. Silloin rahojen pitäminen seteleinä on ihan hyvä vaihtoehto rahojen makuuttamiselle pankkitilille.

Rothovius ei kuitenkaan usko, että pankit ottavat miinuskorkoja kovin helposti käyttöön.

– Pankeille iso kynnys olla ensimmäinen, joka siihen menee, Rothovius arvioi.

Nollakoroista ja aiempien vuosien nousevista osakekursseista huolimatta rahojen tallettaminen pankkitilille voi hänen mukaansa edelleen olla monelle paras säästökeino.

– Normaali tallettaja, jolla ei ole tarkkaa tietoa mihin säästää, pankkitili on varma vaihtoehto, sillä rahan saa ainakin nimellisesti takaisin, hän sanoo.

– Riippuu aika paljon siitä, että mihin säästää ja kuinka pitkäksi aikaa.

Pankkitilille säästämistä hän perustelee pankkitalletuksen riskittömyydellä, sillä pankkitilejä suojaa talletussuoja, jonka perusteella asiakas saa tallettamansa rahat, vaikka pankki kaatuisikin.

– Paljon on kiinni siitä, tarvitseeko rahan välttämättä viiden vuoden kuluttua, vai voiko siinä ottaa vähän riskiä, Rothovius sanoo.

– Jos haluaa ottaa vähän riskiä, niin kyllä se vaihtoehto on osakemarkkinat. Todennäköisesti osakekurssit ovat viiden vuoden päästä korkeammalla kuin nyt, ja lisäksi päälle tulevat osingot.

Ole varuillasi, jos joku tarjoaa riskitöntä tuottoa

Paasi taas neuvoo harkitsemaan alle viiden vuoden talletuksissa määräaikaistalletuksia, jotka nekin ovat talletussuojan piirissä.

– Kasvavassa määrin on todennäköistä, ettei määräaikaistalletuksillekaan kohta voida antaa mitään tuottoa, Paasi arvioi.

Paasin mukaan tavallisen säästäjän pulmana on, ettei rahoille oikeastaan juuri ole tarjolla muuta riskitöntä säilytyspaikkaa.

Hän varoittaa, että tilanne saattaa houkutella joitakin alan toimijoita ottamaan enemmän riskiä, että voisi tarjota jonkinlaista positiivista tuottoa jollekin rahamarkkinarahaston näköiselle tuotteelle.

– Palveluntarjoajille on nyt suuri kiusaus ottaa yhä enemmän riskiä, että he pystyvät tarjoamaan edes jotain tuottoa. Jos siis markkinoille tulee jotain uutta, pitää olla tarkkana, ettei laita siihen rahojaan, ennen kuin ymmärtää satavarmasti mistä on kyse. Jos luvataan riskitöntä tuottoa, kannattaa siis olla tarkkana, että se todella on riskitöntä.

Osakemarkkinoihin luotetaan pitkällä aikavälillä

Osakemarkkinoilla taantumapelot kasvoivat viime viikolla, kun Yhdysvaltojen kymmenvuotisen lainan korko laski kaksivuotisen koron alapuolella. Korkokehityksen on epäilty jälleen ennakoivan taantumaa seuraavan vuoden kuluessa, ja osakekurssit ovat laskeneet ympäri maailmaa.
Rorthoviuksen mukaan tilanne ei välttämättä ole sijoittajalle huono.

– Taantuman pelko on jo hinnoissa, joten se ei enää vaikuta, hän arvioi.

Hän muistuttaa kuitenkin, että kurssit saattavat toki laskea jostain yllättävästä syystä, jos esimerkiksi taantumasta tulee odotettua syvempi, Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppaneuvottelut epäonnistuvat tai brexit horjuttaa markkinoita.

– Mutta vastaavasti jos käykin paremmin kuin odotetaan, kurssit nousevat, Rothovius toteaa.

Pitkällä aikavälillä osakkeet suositeltavia

Myös Paasin mukaan pitkäaikainen ja kustannustehokas säästäminen osakkeisiin joko suoraan tai rahastojen kautta on edelleen pätevä neuvo, jos sijoituksen on tarkoitus kestää yli kymmenen vuotta.

Rothovius ei suosittele osake- ja korkorahastoihin sijoittamista niiden kulujen takia, mutta ne sopivat vaivattomuutta haluaville.

– Korkorahastoista taas on vaikea saada mitään tuottoja nykyisessä korkoympäristössä, hän sanoo.

Valtion velkakirjoja pidetään yleensä osakkeita riskittömämpinä, mutta myös heikommin tuottavina sijoituskohteina. Rothoviuksen mukaan niistä ei kuitenkaan nyt ole tuottoja odotettavissa.

Pankit tarjoavat myös erilaisia säästö- ja sijoitusobligaatioita, joiden mainostetaan olevan pääomaturvattuja, eli määräaikaisesta sijoituksesta saa takaisin vähintään omansa.

– Niissä tuotto-odotukset ovat aika matalia, sillä nekin sijoittavat todennäköisesti suurelta osin velkakirjoihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Romuttaako Rinteen lupaama eläkkeiden korotus perinteistä eläkejärjestelmää? Asiantuntija myöntää: ”Kannustinvaikutuksetkin perusteltua nostaa esille”

    2. 2

      Saudi-Arabian iskut: Öljymarkkinoiden pahimmat pelot jäivät toteutumatta

    3. 3

      Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa

    4. 4

      Syyte: Isä kätki 80 000 euroa peltirasiaan komeron kätköihin – etujärjestöpomo-tytär varasti summasta yli puolet

    5. 5

      Turun telakan Costa Smeralda myöhästyy kuukaudella – luvassa taloudellisia seuraamuksia: ”Summa on merkittävä”

    6. 6

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    7. 7

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    8. 8

      Tanskalaismediat: Danske, Nordea ja SEB ohjasivat 125,8 miljoonan euron edestä veronpalautuksia väärille tahoille

    9. 9

      Yuuzoon Thomas Zilliacus todettiin syyttömäksi markkinoiden harhaanjohtamiseen Singaporessa

    10. 10

      Etla arvioi: Saudi-Arabian iskut nostavat öljyn hintaa loppuvuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkopankkiin ilman puhelinta? Ei onnistu enää joka pankilla

    2. 2

      Syyte: Isä kätki 80 000 euroa peltirasiaan komeron kätköihin – etujärjestöpomo-tytär varasti summasta yli puolet

    3. 3

      Suuri nettimatkatoimisto Amoma lopetti yllättäen toimintansa – matkustajat pulassa

    4. 4

      Kokeneen bisneskonsultin neuvo: ”Jos haluat rikkaaksi, tämä on se keino”

    5. 5

      Turun telakan Costa Smeralda myöhästyy kuukaudella – luvassa taloudellisia seuraamuksia: ”Summa on merkittävä”

    6. 6

      Öljyn hinta ampaisi kovaan nousuun – Trump avasi maanalaiset hätävarastot

    7. 7

      Kommentti: Professorin uutuuskirja paljastaa – poliittinen valta on palvellut rikkaita jo pitkän aikaa

    8. 8

      Raakaöljyn hinta pomppasi Saudi-Arabian iskujen myötä – Analyytikko: Neste selviää hintapiikistä kilpailijoita paremmin

    9. 9

      General Motorsia uhkaa jättilakko: 46 000 työntekijää aikoo marssia ulos

    10. 10

      Nyt jännitetään, millaiset vahingot Saudi-Arabian öljylaitos kärsi – öljyn hinta noussut merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Älä vain unohda pin-koodiasi – pankkikortin magneettiraita poistuu sunnuntaina käytöstä

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Posti palkkaa satoja uusia vuokra­työn­tekijöitä noin 8,90 euron tunti­palkalla – PAU: ”Ei tällaista ole ennen tehty näin massiivisessa mitta­kaavassa”

    8. 8

      13 000 ”tunnolliselle” suomalaiselle yllätys: veroja räpsähti takaisin tilille – verottaja kertoo miksi

    9. 9

      Pekka jakaa postia yön selässä alle 10 eurolla tunti – yhteiskunta tukee yli 500 eurolla kuussa: ”Eihän näistä saisi oikein edes puhua”

    10. 10

      Näin Suomi sijoittuu Euroopan eläkkeiden vertailussa – yhdessä maassa eläkettä tulee tilille yhtä paljon kuin palkkaa

    11. Näytä lisää