Hupenivatko säästösi kesälomalla? 7 neuvoa, joilla saat taloutesi taas tasapainoon - Oma raha - Ilta-Sanomat

Hupenivatko säästösi kesälomalla? 7 neuvoa, joilla saat taloutesi taas tasapainoon

Lomalla rahaa kuluu usein enemmän kuin arkena.

Julkaistu: 18.8.2019 7:37

Jos rahat hupenivat samaa tahtia loman kanssa, voi olla tarpeen oman talouden menoeriä.

Kesällä on mukava ottaa rennosti myös raha-asioiden kanssa. Vähemmän mukavaa on kesän lopussa huomata, että pankkitili näyttää nollaa, luottokorttia on käytetty ylärajaan saakka ja hiukan velkaakin on tullut otettua.

Ainakaan et ole yksin. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzar sanoo, että talousongelmat kärjistyvät juuri kesän lopussa ja joulun jälkeen.

– Elokuussa meihin ottaa yhteyttä huomattavasti useampi kuin heinäkuussa. Silti verrattuna siihen, miten paljon velkaongelmaisia on, yhteydenottoja saisi olla monikymmenkertaisesti.

Lomalla rahaa kuluu usein enemmän kuin arkena. Arkeen palatessa menoeriä saattaa myös tulla tavallista enemmän. Esimerkiksi lapsiperheissä hankitaan syksyllä koulutarvikkeita ja maksetaan harrastusmaksuja. Lisäksi moni aloittaa liikuntaharrastuksen kesän jälkeen uudella innolla. Sekin saattaa tuoda lisäkuluja.

– Harva osaa enää varautua tuleviin kuluihin, joten loman jälkeen ensimmäinen palkka ei tunnu riittävän mihinkään. Siitä suuri osa saattaa kulua kesän aikana tehtyihin luottokorttilaskuihin, Pantzar toteaa.

Jos talous on kesän jälkeen kuralla, kannattaa toimia heti. Juha Pantzarin lisäksi kysyimme sosiaalityöntekijä Katariina Kohoselta neuvoja, miten homman saa haltuun. Kohonen on ollut tekemässä muun muassa Mielenterveystalon ohjeita talouden hallintaan.

1. Selvitä ensin nykytilanne

Merkitse vaikka ruutupaperille tai tietokoneen taulukkolaskentaohjelmaan, mistä sinulle tulee säännöllisesti rahaa ja minne sitä menee. Mitä laskuja on tulossa seuraavan kahden kuukauden aikana? Veikkausvaroilla perustettu Penno on ilmainen verkkosivu, jonka avulla voit seurata talouttasi. Sinne kannattaa syöttää orjallisesti tiedot kaikista hankinnoista ainakin kuukauden ajan, niin myös rahan piilosyöpöt tulevat esiin.

2. Katso ongelmaa silmästä silmään

Nyt sinulla on tilanteesta mustaa valkoisella. Jos menoja on jatkuvasti enemmän kuin tuloja, on mietittävä, mistä voisit luopua. Meneekö suoratoistopalveluihin satanen kuukaudessa, vaikka katsot vain yhtä sarjaa jokaisesta? Syötkö ulkona useammin kuin kuvittelit? Maksatko ajoneuvoveroa ja -vakuutusta, vaikka autoa käytetään pari kertaa kuukaudessa? Listaa pakolliset menot ja aseta menoerät tärkeysjärjestykseen.

3. Muuta toimintaasi

Juuri nyt voi tuntua, ettei omien tapojen muuttaminen auta mitään, kun vahinko on jo tapahtunut. Mutta usko pois, se auttaa. Mitä pidempään lykkäät paremman taloudenhallinnan aloittamista, sitä enemmän ehdit kasvattaa velkaa. Lisäksi vältät seuraavan katastrofin: joulu on yllättävän pian, ja silloin tulee herkästi taas elettyä yli varojen, jos kulutus ei ole hanskassa.

4. Pyydä apua

Moni vähättelee ongelmaa, koska kuvittelee, että ei kuulu todellisiin velkaongelmaisiin. Useita velkaantuminen myös hävettää. Kunnan talous- ja velkaneuvonta sekä sosiaalitoimi auttavat alkuun. Myös Takuusäätiön Velkalinjalle kannattaa soittaa mieluummin hyvissä ajoin kuin tilanteen suistuttua hallitsemattomiksi. Takuusäätiöllä on myös Kysy rahasta -chat, jossa voi keskustella nimettömänä.

5. Tee maksu­suunnitelma

Jos sinulla on monta lainaa tai pikavippiä, voit hakea Takuusäätiön takausta. Silloin lainat yhdistellään ja niiden maksamiseksi tehdään järkevä suunnitelma. Tämä onnistuu, jos lainaa on alle 34 000 euron verran, ja sinulla on riittävästi tuloja maksusuunnitelman toteuttamiseen seitsemän vuoden kuluessa. Voit hakeutua myös kunnan talous- ja velkaneuvonnan kautta velkajärjestelyyn. Velkaantuminen ja jatkuvat karhukirjeet ahdistavat, joten hae tarvittaessa apua myös henkiseen jaksamiseen. Muista, että jaksaaksesi toteuttaa maksusuunnitelman, sinun on oltava kunnossa.

6. Pysy suunnitelmassa

Jos menosi ovat pitkään olleet suuremmat kuin tulosi, asiaan ei ole pikaratkaisua. Talousongelmat eivät ole maailmanloppu, vaan vaikea elämänvaihe, jonka jälkeen elämä jatkuu – ja toivottavasti olet oppinut jotain uutta.

7. Jatka tarkkailua

Tee aika ajoin arvio, miten olet edistynyt ja miten suunnitelmasi toimii. Jos olet pysynyt suunnitelmassasi, jatka samaan malliin, jotta tilanne ei luisu jälleen käsistä.

Jos menosi ovat edelleen jatkuvasti suuremmat kuin tulot, kysy apua velkaneuvonnasta tai soita Takuusäätiöön.

Lisää vinkkejä oman talouden hallintaan saat esimerkiksi Takuusäätiöstä tai Mielenterveystalon verkkosivuilta taloudellisen ahdingon omahoito-ohjelmasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?