440 000 euron hirsitalosta löytyi kammottavia yksityiskohtia – jopa asiantuntija sai oireita

Julkaistu:

Hirsirakenteinen omakotitalo osoittautui murheenkryyniksi. Jopa ostajan käyttämä asiantuntija sai hengitystieoireita, mutta korvausten kanssa kävi toisin kuin oli odotettu.
Pariskunta hankki 440 000 euroa maksaneen hirsirakenteisen talon järven tuntumasta kesällä 2016. Ilo talokaupasta jäi lyhyeksi, sillä vain kolme päivää myöhemmin sadevedet valuivat yläpohjaan katolla olevan huippuimurin läpiviennin kautta.

Kaupat tehtiin ilman kuntotarkastusta, koska myyntiesitteen mukaan talo oli kunnoltaan hyvä ja edessä olisi korkeintaan pientä pintaremonttia.

Ostaja teki myyjälle kolme kuukautta kaupasta reklamaation ja alustavan virheilmoituksen.

Riita ratkaistiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa, joka hylkäsi kanteen, koska ostaja teki vielä toisen tarkennetun reklamaation kahden kuntotarkastuksen jälkeen, jolloin oli jo kulunut puolitoista vuotta talokaupasta.

Heinolassa sijaitseva hirsitalo on rakennettu 2005. Vesivahingon jälkeen talon kunto tutkittiin perusteellisesti kahteen kertaan. Tarkastuksista tehtiin loppuraportti ja sitä päivitettiin vielä kahtena vuotena kolme kertaa. Ostaja päätyi vaatimaan myyjältä 160 000 euron hinnanalennusta.

Vanhoja vuotojälkiä löytyi seinistä ja katosta. Vakavia virheitä löytyi runsaasti ja huomautettavaa oli muun muassa väliseinärakenteissa, saunassa ja pesutiloissa, lattioissa, salaojissa ja jätevesijärjestelmässä. Homekoirakin merkkasi muutaman kriittisen kohdan. Lisäksi selvisi, että talo oli ollut asumaton runsaan vuoden ajan. Virheiden korjaus tulisi maksamaan 172 000 euroa.

Vesivahingon jälkeen talossa oli katselmus, jossa olivat myyjä, ostaja ja ostajan asiantuntija, joka sairastui saatuaan hengitysoireita käynnistä.

Kun virheet oli saatu lopullisesti selvitettyä ja korjausten kustannusarvio valmiiksi, teki ostaja uuden reklamaation noin puolitoista vuotta kaupanteon jälkeen.

Myyjän mukaan virheelliset rakenteet oli todettu jo kohta kaupanteon jälkeen, mutta ostaja esitti vaatimukset vasta noin 10 kuukautta myöhemmin eikä tällä välillä tehdyistä uusista tutkimuksista hänelle kerrottu mitään. Myyjä kiisti virhevastuunsa, vaati kanteen hylkäämistä ja piti reklamaatiota myöhästyneenä.

Lisäksi myyjä muistutti, että hän oli maksanut kaupan teon jälkeen sattuneen vesivahingon kaikki korjauskustannukset. Muita virheitä myyjä piti niin vähäisinä, ettei niiden perusteella ollut aihetta hinnanalennukseen.

Pariskunta piti kiinni oikeudestaan esittää perusteellinen selvitys, koska myyjä oli kiistänyt alustavan reklamaation perusteella virhevastuunsa ja totesi myyjän syyllistyneen tiedonantovirheeseen, kun jätti kertomatta aiemmista vesivuodoista.

Viivästyminen johtui pariskunnan mukaan siitä, että heidän käyttämänsä asiantuntija sairastui vakavasti ja joutui lopulta vetäytymään hankkeesta. Uusi asiantuntija sairastui myös, kun hän loukkasi kätensä ja oli työkyvytön vähän aikaa.

Käräjäoikeus tulkitsi reklamaation yleisluoteiseksi. Pariskunnan olisi pitänyt esittää yksilöidyt vaatimuksen riittävän ajoissa. Oikeuden ratkaisu perustui korkeimman oikeuden kolmen vuoden takaiseen ennakkoratkaisuun.

Käräjäoikeus katsoi, että ensimmäisessä virheilmoituksessa ostaja ilmoitti laatuvirheistä jo riittävän yksilöidysti, mutta ilmoitti samalla esittävänsä tarkemmat vaatimukset myöhemmin.

Oikeuden mielestä ostajat eivät pyrkineet aktiivisesti täsmentämään vaatimustaan rahamääristä. Asiantuntijoiden sairastumisille oikeus ei antanut riidassa erityistä painoa.

Sellaista selvitystä ostajat eivät oikeuden mielestä antaneet reklamaationsa viivästymiselle, että sen perusteella olisi voitu kymmenen kuukauden viivästymistä pitää kohtuullisena ja ostaja menetti maakaaren mukaan mahdollisuutensa vedota vaatimuksiinsa.

Muihin riitakysymyksiin käräjäoikeus ei edes ottanut kantaa, joten ostaja ei saanut tavoittelemaansa suurta hinnanalennusta.

Ostajapariskunnan on maksettava omansa ja myyjän noin 50 000 euron oikeudenkäyntikulut. Päälle tulevat vielä vahinkojen selvittelystä aiheutuneet lähes 20 000 euron kulut.

Käräjäoikeus ratkaisi riidan viime viikolla. Siihen on mahdollista hakea muutosta Itä-Suomen hovioikeudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    2. 2

      EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

    3. 3

      Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

    4. 4

      Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

    5. 5

      Keskuspankki varoittaa: Saksa voi vajota taantumaan – hallitus valmistelee elvytyspakettia

    6. 6

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    7. 7

      Telenor arvioi saavansa DNA-kaupan päätökseen tässä kuussa

    8. 8

      Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

    9. 9

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    2. 2

      Sotkun munkki ja Renun erikoinen hämmentävät Oulussa – ”Oletuksena on, että tavaramerkin hakijalla on oikeudet”

    3. 3

      1990-luvulla Suomessa kokeiltiin lyhyempiä työaikoja ja saatiin tuottavuusloikka – kokeilun johtaja: ”Ideologinen vastustus on vahvaa!”

    4. 4

      Näin elää eläkeläinen maalla ja kaupungissa – luvut paljastavat selvät erot

    5. 5

      OP synkensi ennustettaan: Suomen talouskasvu hyytyy puoleen prosenttiin ensi vuonna

    6. 6

      EK tyrmää ajatuksen 6-tuntisesta työpäivästä: ”Tehty työaika on jo Euroopan toiseksi lyhyin”

    7. 7

      Eläkeläisten pienituloisuus on yleisempää maaseudulla kuin kaupungissa

    8. 8

      Apua, ositus jäi erotessa tekemättä – onko mitään enää tehtävissä?

    9. 9

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    10. 10

      Sampo osti osuuden Bank Norwegianin emoyhtiöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juhani ja Silja eivät halua antaa asuntoaan ”ilmaiseksi” – rajun muuttotappion kunnassa on kaupan yli 100 omakotitaloa

    2. 2

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    3. 3

      Puoli vuotta siitä, kun Malin oli muuttanut uuteen kotiinsa, asuntojen hinnat syöksyivät alas – ”Omistusasunnon hankkiminen on asia, jota nyt katkerasti kadun”

    4. 4

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    5. 5

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    6. 6

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Katso, miten pitkään asuntoja saa kaupitella eri kaupungeissa – ”Kunto on entistä tärkeämpi ostajalle”

    10. 10

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    11. Näytä lisää