Maksuhäiriöisten määrä nousi yli 380 000:een – tässä maakunnassa häiriöistä kärsitään eniten

Julkaistu:

Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisten määrä kasvoi viime vuodesta 4 000 henkilöllä.
Maksuhäiriöisten ihmisten määrä on noussut Suomessa yli 380 000:een. Asiakastieto Groupin mukaan maksuhäiriöisten määrä on kasvanut vuodessa 4 000 ihmisellä.

Kasvua merkinnöissä on yli 30-vuotiaiden ikäluokasta aina eläkeikäisiin saakka.

– Asiakastieto Groupin tilastojen mukaan ongelmallisin ikäryhmä ovat kolmikymppiset, jotka ovat myös aktiivisimpia kuluttajina. Heistä yli 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä, ja osuus on vuodessa edelleen kasvanut, tiedotteessa kerrotaan.

Maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut yli 70 000:lla tällä vuosikymmenellä. Eniten maksuhäiriömerkintöjä on 25–44 -vuotiailla miehillä. Tässä joukossa maksuhäiriöisiä on yli 15 prosenttia.

Maakunnittain tarkasteltuna eniten maksuhäiriöisiä on Päijät-Hämeessä eli yli yhdeksän prosenttia.

Luvut perustuvat Asiakastieto Groupin tietoihin. Yksityishenkilöiden luottotietoja rekisteröi Suomessa myös Bisnode Finland.

Nuorten maksuhäiriömerkinnät laskussa

Sen sijaan nuorten maksuhäiriöt ovat pysyneet laskusuunnassa aina vuodesta 2012 lähtien.

– Maksuhäiriöisiä nuoria on nyt selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Esimerkiksi alle 20-vuotiaista enää 1,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintä, kun vielä vuosi sitten osuus oli lähes 1,7 prosenttia, Asiakastieto Groupin liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen sanoo tiedotteessa.

Asiakastieto Group pitää hyvänä, että hallitusohjelmassa on linjattu positiivisen luottorekisterin käyttöön ottamisesta hallituskauden aikana. Positiivinen luottorekisteri on tietokanta, josta luotonantajayhtiöt voivat reaaliaikaisesti nähdä luotonhakijan lainamäärät ja tulotiedot. Nykyisellään luotonantaja näkee vain maksuhäiriömerkinnät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    2. 2

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    5. 5

      DNA myy antenniverkon maksu-tv-toimintansa – siirtyy Digitalle 2020

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

    7. 7

      Orionin liikevaihto kasvoi mutta tulos heikkeni – odottaa uuden syöpälääkkeen kaupallistamista

    8. 8

      Hillasato uhkaa jäädä heikoksi jo toista kesää perättäin – ”Vähän tulee olemaan lakkaa, mikä nostaa hintaa”

    9. 9

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    10. 10

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    2. 2

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    3. 3

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    4. 4

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    5. 5

      Finnairin osake syöksyy pörssissä – odotettua heikompi tulos säikäytti sijoittajat

    6. 6

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

    8. 8

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    9. 9

      Finnairin matkustajamäärä ennätystasolla – voitto heikkeni yllättäen

    10. 10

      Hillasato uhkaa jäädä heikoksi jo toista kesää perättäin – ”Vähän tulee olemaan lakkaa, mikä nostaa hintaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    5. 5

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    8. 8

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Mies otti parin tonnin pikavipin – joutui lopulta maksamaan 35 000 euroa

    11. Näytä lisää