Kommentti: Miksi opiskelija tyytyisi Ladaan, kun veronmaksajat kustantavat Mersun?

Julkaistu:

Kahdeksan vuoden aikana olemme tukeneet opiskelijoiden yksiöasumista 1,5 miljardilla eurolla – samalla summalla kuin kaksi edellistä hallitusta on leikannut koulutuksesta, kirjoittaa Heidi Sabanadesan.
Opiskelijat siirtyivät vuoden 2018 alussa yleisen asumistuen piiriin. Tämä tarkoittaa, että me veronmaksajat maksamme pääsääntöisesti 80 prosenttia heidän vuokrakuluistaan.

Kattona toimii laskennallinen enimmäisasumismeno, jonka ylittäviä menoja Kela ei enää korvaa: esimerkiksi Helsingissä enimmäisasumismenot ovat 516 euroa kuussa. Keskimäärin opiskelijat maksavat asumisestaan vuokraa Helsingissä 560 euroa kuussa.



Yhteensattumasta ei toki ole kyse, vaan siirtyminen yleisen asumistuen piiriin on luonut opiskelijoille voimakkaan kannustimen hakeutua yksiöihin, joiden vuokra on mahdollisimman lähellä Kelan asettamaa kattoa. Pelkästään opiskelijoiden arvioitua suurempiin asumismenoihin on budjetoitu tälle vuodelle 40 miljoonaa euroa. Uudistuksen jälkeen opiskelijoiden asumismenot ovat kasvaneet hurjasti.

Kumman ottaisit, jos saisit valita: Mersun vai Ladan?

Ympäristöministeriö teetti viime vuonna laajan selvityksen opiskelija-asumisen nykytilasta ja opiskelija-asuntojen tuotantotarpeesta. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti opiskelija-asuntorakentamisen taloudelliset vaikutukset sekä opiskelijan itsensä että yhteiskunnan kannalta.

Selvityksen mukaan valtion tuella rakennetut opiskelija-asunnot tulevat huomattavasti edullisemmaksi opiskelijalle, mutta myös yhteiskunta säästäisi. Suurimmat erot olivat pääkaupunkiseudulla.

Selvityksessä ei otettu lainkaan kantaa siihen, onko asumistuki opiskelijoiden asumisen tukimuotona ylipäätään järkevä, saati taloudellisesti kestävällä pohjalla. Myöskään selvityksessä ei otettu kantaa siihen, onko yksiömuotoisen asumisen tukeminen ylipäätään järkevää tai perusteltua. Kaikki selvityksen suositukset pohjaavat siihen oletukseen, että nykyinen järjestelmä pidetään ennallaan.



Soluasuntojen kustannuslaskelmien rajaamista selvityksen ulkopuolelle perusteltiin sillä, että opiskelijat haluavat asua yksiöissä eivätkä soluissa.

Niin, miksi eivät haluaisi? Jos valtio joka tapauksessa kustantaa asumisesta leijonanosan, kannattaa hyöty tietenkin maksimoida. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka maksaa, joten opiskelijoita tästä on turha syyttää.

HS kertoi huhtikuussa Helsingin Kivikossa sijaitsevista soluasunnoista, joiden vuokra on noin 250 euroa kuussa. Asumistuen osuus on 190 euroa. Hoasin yksiöön, jonka kuukausivuokra on 500 euroa, saa asumistukea 412,80 euroa.

Kumman itse mieluummin ottaisit – parvekkeellisen kaksion kahdeksalla kympillä vai solukämpän viidellä kympillä? Jos saisit valita, ottaisitko Mersun vai Ladan?

Asuntosijoittajille enemmän kuin luonnonsuojeluun

Puhutaanpa välillä koulutusleikkauksista. Suomen Kuvalehden mukaan kahden edellisen hallituksen tekemien leikkausten seurauksena esimerkiksi ammattikoulut ovat menettäneet rahoituksestaan noin 300 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että lähiopetus vähentynyt huomattavasti. Yliopistoilta on leikattu noin 300 miljoonaa euroa ja tutkimusrahoituksesta 300 miljoonaa. Yrityksille suunnatusta avustusmuotoisesta innovaatiorahoituksesta on leikattu yli 200 miljoonaa euroa, eli suunnilleen saman summan edestä, millä tuemme opiskelijoiden yksiöasumista vuosittain.

Onko 200 miljoonaa paljon vai vähän? Valtiovarainministeriön vuoden 2019 talousarvioesityksessä esimerkiksi ympäristön- ja luonnonsuojeluun on varattu 118 miljoonaa euroa, korkeakouluopiskelijoiden opintotukeen 281 miljoonaa euroa, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan 275 miljoonaa euroa ja sotaveteraanien tukemiseen 218 miljoonaa euroa.

Käytämme siis joka vuosi lähes kaksi kertaa enemmän rahaa opiskelijoiden sangen korkeatasoisten asumistoiveiden täyttämiseen kuin luonnonsuojeluun. Ja jos he kaikki olisivat asuneet soluasunnossa, olisimme säästäneet kahdeksassa vuodessa puoli miljardia veronmaksajien rahaa.

Kahdeksan vuoden aikana olemme tukeneet opiskelijoiden yksiöasumista samalla summalla kuin mitä kaksi edellistä hallitusta on samassa ajassa leikannut koulutuksesta. Puolitoista miljardia euroa.

Ei sovi myöskään unohtaa, että asumistukena maksettu raha ei suinkaan jää opiskelijan taskuun – se vain käy siellä nopeasti ennen kuin siirtyy rikastuttamaan asuntosijoittajia ja vääristämään samalla asuntomarkkinoita. Tämä on poliittinen valinta.

Miten muualla sitten asutaan?

Maailmalla opiskelijat asuvat asuntoloissa, solukämpissä, kimppakämpissä tai kotona. Suomen yksiöasuminen onkin 99 prosentille maailman opiskelijoista aivan käsittämätön ajatus.

Amerikkalaisopiskelijoilla tyypillinen asumismuoto on asuntola, jossa opiskelija jakaa myös makuuhuoneensa toisen opiskelijan kanssa. ”Dorm life” onkin käsite, ja olennainen osa opiskelijaelämää.

Ajatus yksin asuvasta opiskelijasta on Yhdysvalloissa niin käsittämätön, että esimerkiksi Netflixin komediasarjassa The Kominsky Method Michael Douglasin esittämä näyttämötyön opettaja toteaa luennolla näyttelijäopiskelijoilleen: ”olen teistä ainoa, jolla ei ole huonekaveria”.

Suomessa moinen lausahdus olisi tietenkin käsittämätön: kuvaavaa onkin, että Wikipedian sivusta dormitory ei edes ole suomenkielistä versiota. Yhdysvalloissa monissa yliopistoista peräti 100 prosenttia opiskelijoista asuu asuntoloissa – Harvardin opiskelijoista asuntoloissa asuu 98 prosenttia.

Opiskelija-asuminen toki kehittyy myös Yhdysvalloissa. Tässä vuonna 2014 julkaistussa jutussa kerrotaankin pienestä mutta kasvavasta trendistä rakentaa opiskelijoille luksusluokan opiskelija-asuntoja, joissa on peräti yksityinen makuuhuone ja yhteisen TV-tilan ja keittiön lisäksi jopa laajakaistayhteys ja kuntosali.

Kuulostaako tutulta? Niin, suomalaisia soluasuntoja kuvataan Hesarin jutussa seuraavasti: ”Asunnot on kunnostettu tyylikkäästi, ja yhteistilat kuten sauna keloseinineen ovat kuin hotellissa. Pihalla on yhteiskäytössä sähköauto, jonka saa käyttöön yhdellä eurolla.”

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)


Tällainen asunto ei Suomessa kuitenkaan kelpaa kuin ulkomaalaisille opiskelijoille. Pian ne päätyvätkin purettavaksi – ja tätä myös valtioneuvoston tilaama ympäristöministeriön laatima selvitys suosittaa. Ne luksuskämpät siis mieluummin puretaan kuin mietitään, miten opiskelijoiden asumisen voisi hoitaa paitsi edullisemmin myös ekologisemmin. Asumistuotantoa ohjaavatkin opiskelijoiden vaatimukset – ei järki, saati yhteiskunnan yleinen etu.

Kyse ei ole vain rahasta

Jo taloudelliset syyt yksin luulisivat riittävän perusteeksi opiskelija-asumisen uudelleenarviointiin. Kyse ei kuitenkaan ole vain rahasta.

Suomessa vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan yksin asuminen lisäsi riskiä sairastua masennukseen jopa 80 prosentilla.

Myös valtioneuvoston viime vuonna tilaaman laajan yksin asumista koskevan Yksin osana elinkaarta -selvityksen perusteella mielenterveyden ongelmat näyttivät olevan yksi keskeisin yksinasuvien terveydentilaa heikentävä tekijä – nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä jopa keskeisin. Nuorista (20–34-vuotiaat) yksinasuvista naisista lähes joka kolmas ja miehistä lähes joka neljäs oli kokenut masentuneisuutta, ja lähes joka viidennellä oli ollut itsemurha-ajatuksia. Ero niihin, jotka eivät asu yksin, oli hätkähdyttävä: yksin asuvilla miehillä itsemurha-ajatuksia oli kolminkertaisesti verrattuna niihin, jotka eivät asu yksin.



Nuorten aikuisten mielenterveysongelmien väheneminen olisi tietenkin jo arvo sinänsä, mutta se toisi mukanaan myös lisää säästöjä. Lisää säästöjä tulisi siitä, että halpojen asumismenojen vuoksi opiskelijan ei olisi pakko tehdä töitä, vaan hän pystyisi keskittymään opintoihin. Soluasuminen siis myös nopeuttaisi opintoja. Siirtymällä yksiöistä soluasuntoihin, varovaisestikin arvioiden voidaan sanoa, että asumistuen määrä vähintään puolittuisi, mikä tarkoittaisi opiskelijoiden asumistukikustannuksissa vähintään sadan miljoonan euron vuosisäästöjä.

Lisää säästöä saataisiin siitä, että tehtäisiin laadukkaasta opiskelija-asumisesta osa opintotukea. Kun opiskelijoiden asumistukea varten tarvittava byrokratia lakkautettaisiin kokonaan, kustannukset laskisivat entisestään. Asuminen olisi opiskelijalle maksutonta tietyin ehdoin – ehdot voisivat olla esimerkiksi samat kuin opintorahan saamisessa muutenkin.

Ja entä sitten ilmasto? Soluasuminen olisi valtava ekoteko: yhteisöllinen asuminen on huomattavasti vähemmän kuormittavaa ympäristölle kuin yksin asuminen. Yhteiskäytössä olevat sähköautot Helsingin soluasunnoissa jo onkin, mutta vain mielikuvitus on rajana, kun miettii, millaisia uusia kiertotalouden innovaatioita uusien ekologisten soluasuntojen rakentaminen mahdollistaisi.

Rahaa säästyisi, opiskelijat voisivat paremmin ja ilmasto kiittäisi. Eikö ketään todellakaan kiinnosta?

Kirjoittaja on tamperelainen viestintäalan ammattilainen..

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    2. 2

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    3. 3

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    4. 4

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    5. 5

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    6. 6

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    7. 7

      ”Hälyttävän monen” talous kaatuu jo, kun tulot putoavat 100 euroa kuussa – joukossa myös hyvätuloisia

    8. 8

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    9. 9

      Suomalaiset syövät yhä enemmän pikaruokaa

    10. 10

      Maataloustuottajat varoittavat: uusi kauppasopimus tuo Eurooppaan hormonilihaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    2. 2

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    4. 4

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    5. 5

      Tulli päätti: maku­siidereiden ja -lonkeroiden hinta ei nousekaan

    6. 6

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    7. 7

      Supermiljardööri Bill Gates paljasti pahimman koskaan tekemänsä virheen – ”Sitä on matkalla täydelliseen tuhoon”

    8. 8

      Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

    9. 9

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    10. 10

      Eurajoelle rakennetaan ydinpolttoaineen käsittelylaitos – maksaa 500 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    6. 6

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    7. 7

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    8. 8

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    9. 9

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    10. 10

      17-vuotiaat Aija ja Heini pystyttivät kahvilan tienvarteen ja leipovat joka ilta – ”Vapaata ei ole ollut ollenkaan”

    11. Näytä lisää