Katso lista: Näillä kotikonsteilla saat perintömökin kaupaksi paremmalla hinnalla

Julkaistu:

Hoitamatta jäänyt perintömökki ei ole hyvää valuuttaa kiinteistömarkkinoilla. Jos aiot joskus myydä mökin, huolehdi ainakin, että katto pysyy kunnossa.
Jos vanhempi polvi ei enää jaksa pitää paikkoja kunnossa, nuorempien kannattaa tarttua vasaraan, tai ainakin tarjota apua. Näin toteaa kaupanvahvistaja ja auktorisoitu kiinteistön arvioitsija, LKV Timo Ala-Laurila.

– Tilanne on haasteellinen sikäli, ettei mökkeily enää kiinnosta nuorempia samalla tavalla kuin suurta ikäluokkaa. Varsinkaan kuivan maan paikoissa ei haluta viettää vapaa-aikaa, sillä ne ovat usein sellaisia työleirejä.

Työleiri kuitenkin kannattaa, sillä mökistä huolehtiminen vaikuttaa ratkaisevasti myyntihintaan.

– Hyvässä kunnossa olevasta siististä mökistä saa paremman hinnan kuin sellaisesta, jossa ruohikko on pitkä ja katossa sammalta, jatkaa Ala-Laurila ja neuvoo miettimään jo hyvissä ajoin, mitä mökille tapahtuu sen jälkeen kun vanhemmista aika jättää.

– Aina on helpompi pitää kunnossa sellaista mökkiä, joka ei ole päässyt repsahtamaan. Jos se on ollut aikansa omissa oloissaan, kuntoon laitto vaatii isompaa työtä.

Ainakin näistä asioista kannattaa huolehtia, jotta mökin arvo säilyy:

  1. Tee vuosihuollot, älä päästä mitään osaa mökistä ränsistymään.
  2. Huolehdi, että vesikatto pysyy kunnossa.
  3. Pidä pihapiiri siistinä, älä päästä mökkitietä, tonttia tai rantaa rehottamaan.
  4. Merkitse mökki- tai huoltokirjaan ylös tehdyt remontit ja kunnostustyöt.
  5. Huolla kaivo säännöllisesti.
  6. Pidä peruslämpö talvella.
  7. Muista jätevesiasetuksen vaatimukset.
Kiinteistönvälittäjä LKV Antti Naukkarinen toteaa, että huonoon kuntoon jätetylle paikalle on hankalaa löytää ostajaa edes edullisella hinnalla.

– Kun tarjontaa on paljon, joukosta erottuvat ne, joita on hyvin hoidettu. Ne myös menevät paremmin kaupaksi.

Yleisilme kertoo hänen mukaansa paljon.

– Jos mökkitie kasvaa heinää, se jo kertoo, ettei paikkaa ole käytetty ja hoidettu. Katossa näkyvistä vuotojäljistä voi päätellä, ettei mökistä ole kauheasti pidetty huolta viime aikoina.

 

Jos mökkitie kasvaa heinää, se jo kertoo, ettei paikkaa ole käytetty ja hoidettu.

– Kyllähän sellainen mökki on houkuttelevampi, jossa pihat on puhtaat, yleisilme siisti, mikään ei repsota ja kalusteet ovat järjestyksessä, Naukkarinen jatkaa ja suosittelee mökkitalkkarin palveluita, jos itse ei mökille ehdi.

Ala-Laurila pitää kaikkein tärkeimpänä katon kunnosta huolehtimista.

– Jos katto on huono, ei mene montaa vuotta, kun mökki on sökö.

Jätevedet kuntoon

31.10.2019 astuu voimaan jätevesiasetus, mikä tarkoittaa, että jätevesijärjestelmä on pakollinen kaikissa kiinteistöissä, jotka sijaitsevat alle sadan metrin päässä rantaviivasta tai pohjavesialueella.

– Joissakin paikoissa asian kuntoon saattaminen voi maksaa jopa 20 000 euroa. Vaikka mahdollisista sanktioista ei ole puhuttu, se kyllä vaikuttaa myyntihintaan, jos järjestelmää ei ole, Ala-Laurila muistuttaa.

Myynti on hankalaa myös, jos mökistä puuttuvat sähköt ja vedet.

Nykyostaja on Ala-Laurilan ja Naukkarisen mukaan vaativa ja haluaa ryhtyä käyttämään mökkiä heti. Parhaiten tekevät kauppansa ne kohteet, joissa remontit on jo tehty.


Ala-Laurila toteaa perikuntien yhteismökkien olevan usein hankalia juuri kunnossapidon näkökulmasta.

– Tilanne voi olla se, että kaikki kyllä käyttävät mökkiä, mutta kukaan ei sitä korjaa. Perikunnan kesken pitäisikin tehdä selvät säännöt, että mikä asia ja korjaustyö on kenenkin vastuulla. Kannattaakin laatia yhteinen korjaussuunnitelma vaikka tulevan kesän remonteista. Kun asia on paperilla, kukaan ei voi muistaa väärin.

Kun myyntipäätös on tehty ja paikat ojennuksessa, on hyvä pyytää hinta-arvio useammalta kiinteistönvälittäjältä.

– Kannattaa myös istua muutamaksi illaksi netin ääreen ja katsoa, mitä vastaavista mökeistä missäkin päin pyydetään. Katsoa, mikä on oikea, realistinen taso, ettei lähde elättelemään liikaa toiveita hinnasta. Paria kolmea välittäjää voisi myös juoksuttaa paikalle, Ala-Laurila neuvoo.

Jos perikunnan kesken on riittävästi asiantuntemusta, mökin voi laittaa myyntiin ilman välittäjääkin. Asiantuntijan apua on hyvä silti käyttää viimeistään kauppakirjan laadinnassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    4. 4

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    5. 5

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    8. 8

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    9. 9

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    10. 10

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    3. 3

      Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

    4. 4

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    5. 5

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    6. 6

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    7. 7

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    8. 8

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    9. 9

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan

    10. 10

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    5. 5

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    6. 6

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    7. 7

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    8. 8

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    9. 9

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    10. 10

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    11. Näytä lisää