Savolaisen maatalon piirongin takaa löydetty testamentti sittenkin mitätön? Taistelu jättiomaisuudesta jatkuu

Julkaistu:

Kädenvääntö Tuusniemellä asuneen varakkaan sotaveteraanin perinnön kohtalosta jatkuu.
Itä-Suomen hovioikeus on tänään antamassaan osaratkaisussa todennut testamentin väärennettynä mitättömäksi. Kyseessä on kuitenkin vasta osaratkaisu ja osa kanteista odottaa vielä käsittelyä.

Lapseton veteraani kuoli huhtikuussa 2014, eikä hänellä tiedetty testamenttia olleen. Omaisuus oli menossa hänen kolmen sisaruksensa ja yhden sisarpuolen lapsille perintökaaren mukaisesti.

Vajaa vuosi myöhemmin kaksi sotaveteraanin siskonpoikaa oli käymässä maatilan päärakennuksessa, kun he löysivät yllättäen piirongin takana olleen testamentin.
Kirjekuoressa ollut testamentti oli päivätty neljä vuotta ennen sotaveteraanin kuolemaan ja pisti perinnönjaon uusiksi. Itse löytäjälle ei testamentissa rahaa luvattu, mutta hänen avovaimolleen olisi tulossa 80 000 euroa.

Testamenttia löytämässä ollut velipoika olisi puolestaan saanut saman summan. Samaan veljessarjaan oli menossa myös suurin osa omaisuudesta eli 552 000 euroa.

Perinnöttä jääneet veivät käräjille

Osa perintökaaren mukaisista perillisistä oli testamentissa jätetty täysin ilman perintöä. Osattomiksi jääneet ja perintöään merkittävästi menettäneet sukulaiset kiistivät testamentin ja veivät asian käräjäoikeuteen. Siellä asiakirja todettiin päteväksi.

Nyt asiaan on tulossa jälleen uusi käänne, sillä testamentin tehottomaksi julistamisesta vaatineeseen kanteeseen antamassaan osaratkaisussa Itä-Suomen hovioikeus toteaa löytyneen testamentin väärennettynä mitättömäksi. Annettu osaratkaisu koski kaikkiaan viittä kantajaa.

– Hovioikeus määrää, että kyseistä asiakirjaa ei tule heidän osaltaan ottaa huomioon jäämistöä jaettaessa, tuomiolauselmassa todetaan.

Positiivisen ratkaisun kanteeseen saaneiden perillisten on hovioikeuden mukaan haettava takaisinsaantia, koska käräjäoikeus oli antanut heitä vastaan yksipuolisen tuomion, josta ei voi valittaa. Takaisinsaanti tarkoittaa sitä, että asia saatetaan uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa myös yli puoli miljoonaa perineen miehen osalta. Kolmen kantajan valitusten käsittelyä jatketaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana hovioikeuden pääkäsittelyssä.

Rikosasiana jo käräjillä

Monimutkaista ja sukulaisten välit rikkonutta testamenttiasiaa on jo aiemmin käsitelty rikosasiana Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.

Syytettynä törkeästä väärennöksestä oli testamentin löytänyt siskonpoika, joka esitutkinnan aikana ennätti asian jo tunnustaakin. Väärennöksenä testamenttia piti myös asiaa tutkinut poliisi.

Mies perui myöhemmin tunnustuksensa, eikä käräjäoikeuskaan miestä tuominnut, koska hänen syyllisyydestään ei saatu riittävää varmuutta. Tämä vuonna 2016 annettu tuomio on jo lainvoimainen. Nyt annettuun hovioikeuden ratkaisuun voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Attendo haluaa neuvotella kunnilta kovemman hinnan palveluilleen – ”Liikaa vaadittu, että tekisimme vielä tappiota”

    2. 2

      Näin tulli päättää, kallistuuko sinun siiderisi tai lonkerosi – viime kädessä muutaman ihmisen makuaisti ratkaisee, nouseeko vero roimasti

    3. 3

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    4. 4

      Arvio talouskasvusta synkkeni reilusti – ministeriön asian­tuntija: iso muutos, voi vaikuttaa hallituksen tavoitteiden saavuttamista

    5. 5

      Ruotsi aikoo pakottaa pankit tarjoamaan käteispalveluita koko maassa

    6. 6

      Laivamatkasta voi tulla yhtä suuret päästöt kuin lentäen – näin paljon eri tavat liikkua saastuttavat

    7. 7

      Lufthansan matkustamohenkilökunta äänestää lakoista: ”Uusi kaaoksen kesä on tiedossa”

    8. 8

      McDonald’s kamppailee pitääkseen Big Macin, ja tämän suomalaiset yritykset voivat oppia tapauksesta – ”Kukaan ei ole turvassa tällaiselta”

    9. 9

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    10. 10

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    2. 2

      McDonald’s kamppailee pitääkseen Big Macin, ja tämän suomalaiset yritykset voivat oppia tapauksesta – ”Kukaan ei ole turvassa tällaiselta”

    3. 3

      Näin tulli päättää, kallistuuko sinun siiderisi tai lonkerosi – viime kädessä muutaman ihmisen makuaisti ratkaisee, nouseeko vero roimasti

    4. 4

      Panimoliitto: Tullin mustikka­siideri­vero uhkaa työpaikkoja ja maksaa kuluttajille 25 miljoonaa vuodessa

    5. 5

      Veronmaksaja, varaudu myös mätkyjen lykkääntymiseen – muutos voi koskea myös puolisoa

    6. 6

      Juhannusmenot kuriin! Kolme pennin­venyttäjää paljastaa vinkkinsä: ”Sähköä säästyy, kun kokkaa lihan maakuopassa”

    7. 7

      Laivamatkasta voi tulla yhtä suuret päästöt kuin lentäen – näin paljon eri tavat liikkua saastuttavat

    8. 8

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    9. 9

      Näillä sanoilla Valio avasi maitosodan, jossa kilpailijoita saalistettiin järjestelmällisesti – ”Täyslaidallinen” Arlan maitolaivojen vesirajaan

    10. 10

      ”Mökki­halloumia” menee nyt hullun lailla – tältä näyttää juhannuksen ostoskori

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    4. 4

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    5. 5

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    6. 6

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    11. Näytä lisää