Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

Julkaistu:

Lentäminen
Finnair vetoaa siihen, että lentoliput oli ostettu erikseen. Vakuutusyhtiön mukaan lentokoneen jäänpoisto ei ole korvattava myöhästymisen syy.
Kuopiolainen Ulla Ollikainen, 53, matkusti kuukausi sitten miehensä kanssa Tansanian Sansibariin kahden viikon lomamatkalle. Matkan oli määrä koostua neljästä etapista: Kuopio–Helsinki–Kööpenhamina–Doha–Sansibar.

Matkanteko kuitenkin mutkistui melkoisesti. Lento Kuopiosta lähti 2 tuntia ja 57 minuuttia myöhässä, eikä Ollikainen miehineen ehtinyt lennolle Helsingistä Kööpenhaminaan. Näin jäi toteutumatta myös jatkolento Dohaan.

Finnair ilmoitti myöhästymisen syyksi sen, että kone oli joutunut aiemmalla lennolla jonottamaan jäänpoistoa Pietarissa.

Ollikaiset olivat ostaneet Finnairin liput erikseen, joten ne eivät olleet saman varausnumeron takana. Vaihtoaikaa Helsinkiin ja Kööpenhaminaan oli kuitenkin varattu kaksi ja puoli tuntia. Tämä ei silti ollut riittävästi.

Ollikaiset päätyivät ostamaan omalla kustannuksellaan suoran lennon Helsingistä Dohaan. He ehtivät viimeiselle jatkolennolleen Dohasta Sansibariin, mutta uusille lipuille tuli hintaa 726 euroa.

 

Ajattelimme, ettei meillä ole mitään hätää, kun meillä on jatkuva matkustajavakuutus.

– Ajattelimme, ettei meillä ole mitään hätää, kun meillä on jatkuva matkustajavakuutus, jossa on myöhästymisturva ja peruuntumisturva, Ollikainen sanoo.

Matkan jälkeen korvauksia selviteltäessä OP Vakuutus ilmoitti, ettei lentokoneen jumiutuminen toiselle paikkakunnalle käy korvausperusteeksi. Myöhästymisturva koskee säätä, luonnonmullistuksia, liikenneonnettomuuksia, teknisiä ongelmia ja rikollista tai viranomaisen toimintaa.

Finnair puolestaan ilmoitti ettei korvaa, koska lennot oli ostettu eri lipuilla. Yhtiön asiakaspalvelun mukaan sen vastuulle kuuluu kuljettaa matkustaja lippuun merkittyyn määränpäähän – eli Helsinkiin.

– Ei, kukaan ei korvaa meille mitään, Ollikainen huokaa.

Lausunnossaan OP Vakuutus sanoi matkavakuutuksia on monia erilaisia, ja myös lennoilta myöhästymisiä korvataan useista eri vakuutuksista, joiden ehdot eroavat toisistaan.

– Lähtökohtaisesti tarjoamme asiakkaille turvaa myös matkalta myöhästymisen varalle. Myöhästymisturvaan vaikuttavat useat eri seikat, jotka vaihtelevat vakuutuksesta riippuen. Myöhästymisen perusteella korvattavat kulut on määritelty vakuutusehdoissa. Vakuutuksesta voidaan korvata esimerkiksi myöhästymisestä aiheutuneita ylimääräisiä matka- ja majoituskuluja. Kaikkia kuluja tai menetyksiä vakuutuksesta ei kuitenkaan korvata, OP Vakuutuksen henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja Hanna Hartikainen vastasi.

Vakuutusyhtiö ei vastannut Taloussanomien esittämään suoraan kysymykseen siitä, eikö lentokoneen jumiutuminen ulkomaille täytä korvausolosuhteita.

Finnair ei vastannut Taloussanomien esittämään kommenttipyyntöön.

Yleisellä tasolla asiaa kommentoivan Kilpailu- ja kuluttajaviraton ryhmäpäällikön Satu Toepferin mukaan samalla lipulla ja varauksella tehtyjä lentoja käsitellään yhtenä tuotteena, ja niitä koskevat EU:n lentomatkustajan oikeudet koko jatkolentojen sarjan loppuun asti, kun ensimmäinen lento lähti EU:sta.

Näissä tapauksissa matkustaja voi olla myöhästymisen pituudesta riippuen oikeutettu lipun hinnan palautukseen tai uudelleenreititykseen sekä tiettyyn vakiokorvaukseen, vaikka kokonaisuudessa olisi mukana useita lentoyhtiöistä.

– Jos kuluttaja on ostanut liput erikseen tai ne eivät ole samalla varauksella, silloin tilanne on toinen. Matkustajan oikeudet arvioidaan kuitenkin muun muassa sen mukaan, missä viivästys on tapahtunut, kuinka pitkä viivästys oli ja mikä sen aiheutti, Toepfer sanoo.

Kun lennot on ostettu erikseen, kyse on eri oikeuskäytännöstä. Kuluttajalla on mahdollisuus ainakin hakea vahingonkorvausta viivästyksen aiheuttamista vahingoista.

– Vahingonkorvaukseen voivat kuulua korvaava lippu menetetyistä yhteyksistä tai korvaavan lipun hankkimisesta aiheutuneet kulut. Lentoyhtiö voi kuitenkin vapautua siitä osoittamalla, että kyseessä ovat olleet poikkeukselliset olosuhteet, ryhtyneensä kaikkiin kohtuudella edellytettäviin toimenpiteisiin vahingon välttämiseksi tai että sellaisiin oli mahdotonta ryhtyä. Korvauksilla on myös yläraja, Toepfer toteaa.

Ollikainen sanoo edistävänsä tapauksesta seuraavaksi kuluttajariitalautakunnassa.

Näin viivästyksiä hyvitetään

- Jos lentosi lähtee myöhässä siten, että sinun arvioidaan olevan määränpäässäsi yli 2 tuntia myöhässä, olet oikeutettu kohtuulliseen ateria- ja virvoketarjoiluun odotusaikana. Lisäksi matkustajalla on oikeus kahteen ilmaiseen faksiin, puheluun tai sähköpostiin. Jos lähtö viivästyy seuraavaan päivään, on matkustaja oikeutettu hotellimajoitukseen ja kuljetukseen.

- Jos myöhästyminen on yli 5 tuntia, saa matkustaja valita lennon perumisen ja toteuttamisen välillä. Jos myöhästyminen katkaisee matkanteon, on matkustajalla oikeus matkan peruessaan ilmaiseen kotiinkuljetukseen.

- Matkustaja on oikeutettu viivästyksissä tiettyihin vakiokorvauksiin, jotka ovat pienimmillään 250 euroa (myöhästyminen yli 3 tuntia, lennon pituus enintään 1500 km) ja suurimmillaan 600 euroa (myöhästyminen yli 4 tuntia, lento yli 3500 kilometriä).

- Oikeutta korvauksiin ei ole, jos viivästys johtuu poikkeuksellisista olosuhteista, joita ei olisi voitu välttää.

- Jos viivästyksestä aiheutuu vahinkoa, voi matkustaja vaatia vahingonkorvausta. Tätä saa kuitenkin vain toteennäytetystä kuluista (esim. käyttämättä jääneet matkaliput).

- Viivästyksestä saatavien korvausten yläraja on noin 4635 €.

Lähde: Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  2. 2

    Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

  3. 3

    Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

  4. 4

    Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

  5. 5

    Helsingin pörssin pääindeksi kohosi yli 10 000 pisteeseen

  6. 6

    Telan Siimes: Työeläkemaksuja voisi korottaa jo nyt

  7. 7

    SuPer ja Tehy: Hoitohenkilöstön palkkoja nostettava enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla

  8. 8

    SK: Business Finland epäilee ex-työntekijän vieneen 3,7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa

  9. 9

    Norwegianin hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä – jää eläkkeelle vaikeassa tilanteessa

  10. 10

    Kysely: Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo vähentäneensä punaisen lihan syöntiä – mutta näkyykö se lihatiskillä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  2. 2

    Yksi luku näyttää, miksi eläkkeiden turvaaminen vaatii jättimäistä uudistusta – näin rajusti palkansaaja voi joutua maksamaan

  3. 3

    SK: Business Finland epäilee ex-työntekijän vieneen 3,7 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa

  4. 4

    Osaisitko ratkaista tämän yksinkertaiselta näyttävän yhtälön? Matemaatikot etsivät vastausta satoja vuosia, ja nyt se on löytynyt

  5. 5

    Osakas raivosi, häiritsi työmiehiä ja huuteli vuosien ajan – iäkkäät naapurit eivät uskaltaneet viettää aikaa pihalla

  6. 6

    Kysely: Yli 40 prosenttia suomalaisista kertoo vähentäneensä punaisen lihan syöntiä – mutta näkyykö se lihatiskillä?

  7. 7

    Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

  8. 8

    Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

  9. 9

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  10. 10

    Norwegianin hallituksen puheenjohtaja jättää tehtävänsä – jää eläkkeelle vaikeassa tilanteessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

  2. 2

    Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

  3. 3

    HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

  4. 4

    94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

  5. 5

    Taksiyrittäjä Osmo pettyi uudistukseen ja pani pillit pussiin: ”Meillä oli maailman paras järjestelmä”

  6. 6

    Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

  7. 7

    Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

  8. 8

    Uusi ohjeistus: Ilmanvaihdon sulkeminen yöksi tuo miljoonasäästöt – asiantuntijat kertovat, kuinka ongelmat väistetään

  9. 9

    Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

  10. 10

    Kiinteistöliiton uudet linjaukset: Hajulukon avaaminen kuuluu taloyhtiölle, lattiakaivon putsaaminen asukkaalle

  11. Näytä lisää