Oma raha

Palkka pakolla julkiseksi? Katso ketkä haluavat palkkatietosi avoimiksi

rac

Julkaistu:

Ministeriön työryhmä pohtii parhaillaan palkka-avoimuuden lisäämistä lailla.
Palkkojen julkisuus jakaa erilaisia työntekijäosapuolia. SAK:laisten alojen luottamushenkilöistä yli 67 prosenttia kannattaa palkkojen avaamista julkisiksi työpaikoilla, palkansaajakeskusjärjestön maanantaina julkistama kysely osoitti.

Tulos on ristiriidassa kansalaisten näkemyksien kanssa. Niitä kysyi Elinkeinoelämän keskusliitto Taloustutkimuksen tekemässä selvityksessä.
  • ISTV kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he tienaavat. Katso yllä olevalta videolta vastaukset!
Kaksi kolmasosaa eli 66 prosenttia työikäisistä kansalaisista vastusti sitä, että heidän työkavereillaan olisi oikeus saada tieto heidän palkkansa suuruudesta ilman heidän suostumustaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä valmistelee parhaillaan vaihtoehtoja palkka-avoimuuden lisäämiselle lakiin säädettävällä pakolla. Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) asetti työryhmän tammikuussa, ja määräaika päättyy maaliskuun puolessavälissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

SAK:n luottamushenkilöistä vajaa kolmannes julkistaisi kaikki palkanosat. Pelkän tehtäväkohtaisen palkan julkistamisen kannalla oli 23 prosenttia myönteisen vastauksen antajista.

Luottamushenkilöistä 30,5 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on todettu perusteettomia palkkaeroja.

Työympäristö- ja tasa-arvoasioiden asiantuntija Anne Mironen sanoi, että avoimuus auttaisi korjaamaan perusteettomat ja epätasa-arvoiset palkkaerot työpaikoilla, SAK kertoi tiedotteessa. Mironen piti huolestuttavana perusteettomien palkkaerojen yleisyyttä.

EK:n kyselyssä naiset vastustivat pakollista palkka-avoimuutta hieman useammin kuin miehet. Puolueista selvä enemmistö vastusti pakollista palkka-avoimuutta vihreitä ja vasemmistoliiton kannattajia lukuun ottamatta.

Työntekijöiden keskuudessa palkka-avoimuutta kannatettiin yleisemmin kuin esimiesten kesken.

SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi vajaa tuhat luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua tammikuussa. Taloustutkimus haastatteli reilua 1 500 työikäistä tammikuun lopulla.

Pitäisikö palkkojen olla julkisia? Olisitko valmis kertomaan lähimmille työkavereillesi oman palkkasi? Kerro mielipiteesi kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    6. 6

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    7. 7

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    8. 8

      Nikkelin hinnan lasku painoi Terrafamen tappiolle loppuvuonna

    9. 9

      Selvitys: Skandaalit veivät Danskelta ja Nordealta 83 000 asiakasta Tanskassa

    10. 10

      Kaupan ala haluaa viinit ruokakauppoihin jo seuraavalla vaalikaudella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    2. 2

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    3. 3

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    4. 4

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    5. 5

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    6. 6

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    10. 10

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää