Oma raha

4 konkaria kertoo, mihin he sijoittaisivat nyt 100 euroa/kk ja 500 euroa kerralla

Julkaistu:

Neljä sijoittajaa kertoo, mihin he sijoittaisivat nyt 100 euroa kuukaudessa ja 500 euroa kerralla.
Seuraa Taloussanomien suoraa lähetystä Sijoitus Invest -messuilta torstaina 22.11. ja perjantaina 23.11. täältä.

Taloussanomat kysyi viime vuoden syksynä ja uudestaan tämän vuoden kevättalvella erilaisilta sijoittajilta, miten he sijoittaisivat 100 euroa kerran kuukaudessa ja 500 euroa kerralla. Toistimme sijoittajille samat kysymykset nyt.

Dividend Housen salkunhoitaja Antti Lahtinen kertoi viime syksynä, että sijoittaisi 100 euroa kuukaudessa Euroopan alueelle sijoittavaan laajan hajautuksen perinteiseen indeksirahastoon tai ETF:ään. ETF:t ovat pörssissä noteerattuja indeksiosuusrahastoja.

– Ehkä jatkaisin samaa linjaa.

Hän pohtii, että maantieteellistä hajautusta voisi harkita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En lähtisi kuitenkaan kokonaan vaihtamaan aiempaa valintaani niin, että sijoittaisin esimerkiksi pelkästään vain Yhdysvaltoihin.


500 euron kertasijoituksen kohteiksi Lahtinen valitsi viime syksynä espanjalaisen pankin Banco Santanderin ja saksalaisen autojätin Daimlerin osakkeen.

Sen verran Lahtisen mieli on muuttunut, että hän sijoittaisi nyt puolet 500 eurosta suomalaisille tuttuun Nordeaan, koska sen kurssi on laskenut houkuttelevalle tasolle. Toisten 250 euron sijoittamista hän miettii vähän aikaa.

– Siihen voisi Nordean lisäksi ottaa jonkin ulkomaisen osakkeen rinnalle. Valitsisin ikään kuin jokerina Yhdysvalloista CVS Health Corporationin. Se on edullinen ja laadukas terveydenhuoltoalan yritys, joka maksaa hyvää ja tasaisesti kasvavaa osinkoa, Lahtinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lahtinen nostaa esiin markkinoilla tapahtuneista ilmiöistä muun muassa Italian keväisten vaalien jälkipuinnin. Maan populistipuolueet saivat käytännössä vaalivoiton ja pääsivät siten muodostamaan hallitusta ja budjettineuvotteluita.

– Italiassa on ollut melko avokätinen budjettipolitiikka siinä mielessä, että ehdotetut veronalennukset ja muut ovat saaneet muut EU-maat varpailleen siitä, mitä maassa tulee käymään ja noudattavatko italialaiset EU:n yhteisiä pelisääntöjä. Se on lisännyt epävarmuutta.

Hän mainitsee myös Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ajamat tuontitullit ja kauppasodan Kiinan kanssa.

– Tuontitullit ovat heijastuneet myös Eurooppaan, koska jotkut tulleista koskevat myös eurooppalaisia yhtiöitä. Koko tuontitulliasian suurin haaste on mielestäni se, että se luo epävarmuutta maailmantalouteen ja taloudelliseen kaupankäyntiin. Se puolestaan heijastuu siihen, että erilaiset yritykset ja taloudelliset toimijat saattavat viivyttää päätöksentekoaan. Sen seurauksena talouskasvu voi ylipäätään hidastua.

Pitkäjänteisen sijoittajan on turha hötkyillä

Säästämis- ja sijoitusblogi Nuukaa kirjoittavan Harri Riihimäki jatkaisi edelleen sadan euron kuukausisijoittamista passiivisiin indeksiosuusrahastoihin.

Riihimäen mukaan pitkäjänteisen sijoittajan on ”turha hötkyillä markkinoilla”.


– Järkevintä on vain jatkaa tasaista ostostrategiaa. Strategialla ei kannata odottaa sikari suussa miljoonien valumista tilille vaan antaa korkoa korolle -ilmiön tehdä työtä ja nauttia vasta myöhemmin tuotoista. Rahastosijoittaminen on myös verotehokas tapa pitkäjänteiselle sijoittajalle, kun verot maksetaan vasta osuudet lunastaessa, Riihimäki sanoo.

Kuluneen vuoden liikkeet pörssissä ovat Riihimäen mukaan pitkäjänteisen indeksisijoittajan kannalta vain pientä kohinaa.

– Ne väsyvät, jotka hosuvat.

Riihimäki kertoi viime syksynä, että tekisi 500 euron kertasijoituksensa kolmeen kehittyneisiin ja kehittyviin maihin keskittyvään ETF-rahastoon.

Nyt kohde on muuttunut.

– Jos nyt pitäisi sijoittaa 500 euroa, ostaisin sillä kanadalaisen Aurora Cannabis INC osakkeita. Yhtiöllä on merkittävä toimija kannabistuottajana ja heillä on fasiliteetit vastata tulevaisuudessa suurempaankin kysyntään.

Toimialan hän valitsisi, koska se on uusi.

– Toimialan hype on jo tullut julki, mutta sillä on mielestäni silti vielä potentiaalia kasvaa tulevaisuudessa. Kanada laillisti tänä vuonna kannabiksen viihdekäytön, mutta uskon silti suurimman kasvun tulevan lääkekannabiksesta, Riihimäki kertoo.

Lokakuun korjausliike oli odotettavissa

Talousvalmentaja ja Lapset ja Raha -blogia kirjoittava perheenäiti Nina Nordlund on harrastanut sijoittamista määrätietoisesti vuodesta 2010 saakka.


Vuosi sitten Nordlund kertoi, että hän jakaisi sadan euron kuukausisijoituksen kahteen osaan ja suosisi kotimaisia ETF-rahastoja. Nordlund kertoi tuolloin, että hän jakaisi sata euroa kahteen osaan. 50 euroa hän sijoittaisi johonkin Suomi-rahastoon, toiset 50 euroa kansainväliseen lääketeollisuuteen ja terveydenhoitoalaan sijoittavaan rahastoon.

Sijoittaisiko hän edelleen samoin?

– Pääsääntöisesti kyllä, Nordlund sanoo.

Kuukausisäästämisen kohteitaan hän ei suuremmin muuttaisi, mutta hajauttaisi ehkä lisää.

– Jos ajatellaan kuukausisäästösopimusta, se on matalakuluinen indeksirahasto. Jos hajauttaisin kuukausisäästämistä edelleen, ottaisin mukaan vielä myös jonkin maailmanlaajuisen indeksirahaston. Sellainen minulla itse asiassa onkin tällä hetkellä.

500 euroa hän olisi vuosi sitten sijoittanut metsäyhtiö UPM:n osakkeisiin. Keväällä UPM oli noussut hyvin.

– Kun katsoin tilannetta nyt, osake on hieman laskenut edelliskerrasta. Täytyy muistaa, että UPM on hyvin syklinen osake ja samalla hyvä osinko-osake. Pitäisin sen kyllä edelleen, mutta ostaisin ehkä hieman lisää silloin, kun se on selkeästi tullut alaspäin. Olen itsekin myynyt UPM:ää hyvällä voitolla. Myynnin jälkeen se tulikin sitten jo alaspäin, Nordlund kertoo.

Nordlund seuraa syklisiä osakkeita mielellään.

– Niiden kohdalla saatan tehdä näitä liikkeitä, vaikka strategiani pääsääntöisesti onkin ”osta ja pidä”, koska aina, kun osakkeita myy, niistä maksetaan veroja välistä. Pitää osata myydä silloin, kun hinta on korkealla, ja saada puolestaan edullisesti seuraavaa osaketta, jotta toiminta olisi järkevää, kun verottaja vie voitosta aina sen kolmanneksen, hän sanoo.

Nordlund kertoo, että lokakuussa markkinoilla tapahtunut korjausliike oli odotettavissa.

– Markkina yksinkertaisesti toimii niin, että kun se on ollut ylhäällä, se tulee kyllä jossain vaiheessa alaskin.

Nordlundin sijoitusstrategia on sijoittaa pitkäaikaisesti ja koko perheen tarpeisiin.

– Meidän perheellämme on esimerkiksi niin sanottu matkarahasto, jonka säästöaika on 3–7 vuotta. Samoin meillä on autorahasto, johon säästetään joka kuukausi. Lisäksi perheessämme säästetään lasten tulevia tarpeita varten, kuten mahdollista vaihto-oppilasvuotta tai ajokorttia silmällä pitäen, hän kertoo.

Kuukausisäästösummaa voi nostaa vaikka euron kerrallaan

S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen tuoteryhmäpäällikkö Annika Pohtila jakaa sijoittajana vararahastonsa kahteen laariin. Toinen toimii puskurina, jolla hoidetaan yllättävät menot ja toinen raha, joka sijoitetaan esimerkiksi rahastoihin tai suoraan osakkeisiin.

Pohtila kertoi viime syksynä, että sijoittaisi ylimääräisen satasen kuussa maailmanlaajuisesti hajautettuun rahastoon, joka on vahvasti osakepainotteinen.

Hän ei vaihtaisi kuukausisäästökohdettaan.

– Tämäntyyppinen hyvin vahva osakepainotus sopii edelleen kaltaiselleni sijoittajalle, hän kertoo.

Nyt, vuoden jälkeen, säästösummaa voisi hänen mielestään nostaa. Se onnistuu pienelläkin panostuksella.

Pohtila valitsi vuosi sitten 500 euron kertasijoituskohteeksi asuntoihin sijoittavan rahaston, joka hankkii asuntoja kasvukeskuksista tai niiden lähialueilta, jolloin arvonnousun voisi hänen mukaansa ajatella olevan vakaata ja kehityksen pitkällä aikavälillä positiivinen.

Kertasijoituskohdettaankaan hän ei vaihtaisi.

– Tämä on pitkän aikavälin strategia ja sen tyyppiselle ihmiselle, joka ei jatkuvasti seuraa markkinoita, oikein hyvä ratkaisu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Voiko tämä toistua? Asuntojen hinnat tulivat rankasti alas 10 vuotta sitten – katso oman alueesi tilanne

    2. 2

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    3. 3

      Kommentti: Markkinamittarit povaavat poikkeuksellisen jyrkkää käännettä

    4. 4

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    5. 5

      Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

    6. 6

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    7. 7

      SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

    8. 8

      Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

    9. 9

      Nurminen Logistics antoi tulosvaroituksen

    10. 10

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    2. 2

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    3. 3

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    4. 4

      Tulli muistuttaa: Nämä maksut saattavat yllättää eurooppalaisten verkkokauppojen asiakkaat

    5. 5

      Kommentti: Ei se jättipalkka, vaan se iso varallisuus – joka neljännessä kodissa on varoja alle 10 700 euroa

    6. 6

      Rikkaat rikastuivat pienituloisia vauhdikkaammin – ”Erityisesti myyntivoitot lisääntyneet”

    7. 7

      SDP:n Rinne tuloeroista: Eriarvoisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on selkeästi kasvamassa

    8. 8

      Suomen Pankin Rehn heikentyvästä talouskasvusta: Julkista taloutta vahvistettava nyt

    9. 9

      Voiko tämä toistua? Asuntojen hinnat tulivat rankasti alas 10 vuotta sitten – katso oman alueesi tilanne

    10. 10

      Ekonomisti Suomen taloustilanteesta: Yllättävintä on yksityisen kulutuksen heikkous

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ostitko jonkin näistä lukuisista jouluvaloista? Sähköiskun vaara – lopeta käyttö heti ja palauta Tokmannille

    2. 2

      Perheenisä ihmettelee tätä näkyä tavaratalossa: Miten sama lelu voi maksaa Seinäjoella 69 euroa ja Tampereella 179 euroa?

    3. 3

      Pärjäisitkö taksikuskina Helsingissä? Testaa 11 kysymyksellä, kuinka hyvin tunnet kaupunkia

    4. 4

      19-vuotiaan Elielin liikeidea suli savolaiseen byrokratiaan – ”En näe järkevää tarkoitusperää tällaiselle toiminnalle”

    5. 5

      Oletko varakkaampi kuin ikäisesi keskimäärin? Katso tästä!

    6. 6

      Seiska: Sedu Koskinen haki ravintolayrityksensä konkurssiin – velkoo Jethro Rostedtin kanssa yli 850 000 euron saatavia

    7. 7

      Marko odottaa innolla talven sähkölaskuja – suosittu lämpöpumppu tuo jopa 1 500 euron säästön

    8. 8

      Radio-ohjattava auto maksoi Seinäjoella 69,95 euroa ja Tampereella 179 euroa – lelukaupan johtaja kertoo, mistä on kyse

    9. 9

      Kotitalouksien varallisuudessa suuria alueellisia eroja – Katso vertailu: Tällä alueella on köyhimmät kodit

    10. 10

      Onko suomalaisen järkeä kuolla velattomana? Ekonomistit vastaavat – ”Kuuluuko ihmisen jättää jotakin jälkeensä?”

    11. Näytä lisää