Näillä paikkakunnilla tinkaaminen kannattaa asuntokaupoilla

Hinnat pysyvät tasaisina 154 paikkakunnalla ja laskevat 66 paikkakunnalla. Ennuste ulottuu vuoteen 2021.

Savonlinnassa asuntojen pyyntihinnoista lähtee keskimäärin 7 prosenttia.

Hinnasta neuvottelemisen kulttuureissa on eroja paikkakuntien välillä, Kiinteistömaailman, eCraftin ja Etuovi.comin tiistaina julkistama päivitetty hintaennusteessa kerrotaan.

Asuntokauppa-aineistosta selvisi, että perinteisellä kauppatavalla tehdyissä asuntokaupoissa hinta laski keskimäärin 4,5 prosenttia pyyntihinnasta. P

Vähiten neuvotteluvaraa oli yleensä hyväkuntoisissa kerros- ja rivitaloissa ja eniten puolestaan isoissa omakotitaloissa.

Iso osa asuntokaupoista tehtiin kuitenkin pyydetyllä hinnalla.

Paikkakunnittaisesta vertailusta kävi ilmi, että pienin keskimääräinen neuvotteluvara oli Pirkkalassa, Tampereella, Helsingissä, Keravalla ja Turussa. Siellä hinnanalennuksen mediaani eli keskimmäinen luku oli noin 3 prosenttia.

Suurin neuvotteluvara oli puolestaan Kotkassa, Imatralla ja Savonlinnassa, jossa hinta laski pyydetystä keskimäärin 7 prosenttia.

– Itä-Suomen kaupungeissa hinta tunnutaan useammin asetettavan tasolle, jossa ostajalle loppujen lopuksi jää neuvotteluvaraa, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen sanoo tiedotteessa.

Asuntojen hinnat laskevat 66 paikkakunnalla

Asuntojen hinnat ovat edelleen vakaita tai nousussa paikkakunnilla, joissa asuu 90 prosenttia suomalaisista.

Sen mukaan asuntojen hinnat nousevat vuosittain yli yhden prosentin vauhtia 13 paikkakunnalla.

Hinnat pysyvät tasaisina 154 paikkakunnalla ja laskevat 66 paikkakunnalla. Ennuste ulottuu vuoteen 2021.

Vahvinta hintojen nousu on sen mukaan pääkaupunkiseudulla. Toisena tulevat Tampere, Oulu ja Turku sekä erityisesti Tampereen ja Oulun naapurikunnat. Kolmantena on Pohjanmaan rannikko.

Selvityksessä vertailtiin nyt myös asunnoista pyydettyjä ja toteutuneita hintoja. Eniten neuvotteluvaraa hinnoissa näytti olevan muuttotappioalueilla, omakotitaloissa, huonokuntoisissa asunnoissa sekä sellaisissa kohteissa, joiden myyntiaika on pitkittynyt.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?