”Ensimmäinen kysymys on, että lataako se minun rahallani” – moni taloyhtiö kieltää sähköautojen latauspisteet - Oma raha - Ilta-Sanomat

”Ensimmäinen kysymys on, että lataako se minun rahallani” – moni taloyhtiö kieltää sähköautojen latauspisteet

Taloyhtiöiden on varauduttava sähköautoihin, mutta asukkaat voivat pistää hanttiin. Kustannusten pelkääminen on kuitenkin lyhytnäköistä ja usein turhaa, arvioi latauspistekauppias.

Sähköautojen lataaminen epäilyttää monissa taloyhtiöissä, minkä vuoksi latauspisteiden perustaminen saatetaan kokonaan kieltää.

16.9.2018 8:14

– Ensimmäinen kysymys, kun näkee sähköauton on, että lataako se minun rahallani, latauspisteitä myyvän Liikennevirran liiketoimintajohtaja Elias Pöyry kiteyttää tunnelmia suomalaisissa taloyhtiöissä.

Pöyryn mukaan muutaman pisteen voi asentaa ilman suurempia muutostöitä lähes jokaiseen taloyhtiöön.

Jos kaikki autopaikat varustetaan latauspisteillä, useita varsinkin vanhempia taloyhtiöitä odottaa jopa kymmenien tuhansien eurojen sähköremontti, jotta pysäköintipaikat saadaan sopiviksi sähköautoille.

Liikennevirta on suomalaisten sähköyhtiöiden perustama latauspalveluyritys, joka muun muassa myy latauspisteitä kiinteistöille ja taloyhtiöille.

Pöyryn mukaan taloyhtiöiden hallituksissa taikka isännöitsijöillä ei aina ole tarpeeksi osaamista tai tietoa. Silloin helpoin tapa on varmuuden vuoksi kieltää sähköautot.

– Sellaisia esimerkkejä on useita, missä sähköautojen lataaminen on kategorisesti kielletty, eikä ole haluttu edes lähteä selvittämään, miten latauspiste olisi mahdollista toteuttaa tai olisiko se mahdollista laittaa osakkaan tai vuokralaisen asumiskustannuksiin, Pöyry jatkaa.

Asunnon arvo nousuun?

On pelätty, että sähköautojen aiheuttamat remontit voivat jopa kaataa taloyhtiöitä. Pöyry ei kuitenkaan näe, että sähköautoista nousevat kiistat olisivat mitenkään erilaisia verrattuna aiempaan riitelyyn vaikkapa putki- tai hissiremonteista.

Esimerkiksi hissien rakentamista suunniteltaessa alimpien kerrosten asukkaat ovat olleet huolissaan siitä, että he joutuvat maksamaan turhasta.

– Näitä on ollut maailman sivu, ja aina niistä on sitten kuitenkin tullut arkipäivää, ja asiat on ratkaistu.

Kustannusten jaossa tärkein kysymys on Pöyryn mukaan, kuka omistaa autopaikat, eli ovatko ne osakkaiden omia vai yhteisiä paikkoja.

Mikäli paikat ovat osakkaiden, kustannukset on helppo sitoa paikkaan.

Jos paikat ovat yhteisiä, on remontti helpompi tehdä yhteisenä hankkeena.

Mutta eikö voi silti syntyä tilanne, että joku kokee maksavansa epäreilusti enemmän kuin toinen?

– Toisaalta sama tilanne on nykyisissä lämmityspistokkeissa. Eihän kaikilla ole autoakaan. Ja asiaa voi miettiä myös taloyhtiön arvon näkökulmasta. Tällaisiin uusiin asioihin satsaaminen on yleensä aika hyvin linjassa kiinteistön arvon kanssa, Pöyry huomauttaa.

Valtiolta voi anoa rahaa

Painetta remontteihin lisää tulossa oleva EU:n uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi.

Se sanelee, että muun muassa laajasti korjattaviin ja yli 10 autopaikan asuinrakennuksiin on asennettava putkitus kaapelointia varten, jotta jokaiseen autopaikkaan voidaan myöhemmin asentaa sähköautojen latauspiste.

Vaikka latauspisteiden asentaminen ei olisikaan vielä yhtiössä päällimmäisenä, kannattaa sähköautojen vaatimat johdotukset ja sähköjärjestelmälaajennukset ottaa asialistalle, mikäli taloyhtiössä tulee tarve johonkin toiseen remonttiin, jossa myös pitää repiä piha auki.

Sellaisia voivat olla esimerkiksi laajakaista- tai putkiremontit. Näin voi myös säästää kustannuksissa.

Toinen tapa säästää on sellainen, johon ei Pöyryn mukaan ole vielä taloyhtiöissä herätty. Elokuussa tuli haettavaksi 1,5 miljoonan euron potti Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aralta. Avustusta voi hakea nimenomaan sähköautojen latauspisteiden edellyttämiin sähköremontteihin.

Äly auttaa

Liikennevirran Elias Pöyry ei usko, että taloyhtiöt pääsevät pälkähästä yksinkertaisesti odottamalla, kunnes julkinen latauspisteverkosto on tarpeeksi kattava. Silloinkin olisi huomattavasti kätevämpää ladata auto omassa pihassa kuin ajaa huoltoasemalle.

Jos taloyhtiön sähköliittymän päivittäminen muodostuu pullonkaulaksi, yksi vaihtoehto on hyödyntää latauspisteiden älyä kustannusten säästämiseksi. Nykyaikaiset pisteet eivät ime sähköä koko ajan täydellä teholla, vaan osaavat sovittaa lataamisen sähkön saatavuuteen.

Tämä toimii erityisen hyvin, kun latauspisteitä on paljon ja kuorma voidaan jakaa tarjoamalla eri määrä tehoa täyssähköautoille ja pistokehybrideille. Sen sijaan pelkästään tekemällä pienitehoisia latauspisteitä täyssähköauton omistaja joutuu Pöyryn mukaan puremaan hammasta, kun lataaminen vie kauemmin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?