Oma raha

Sähkön puhelinmyynnistä useita valituksia – tarjous onkin sopimus, joka pitää erikseen purkaa

Julkaistu:

Kahden sähköyhtiön nimi nousee esiin useissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston saamissa kanteluissa. Sähkösopimusten telemarkkinointi on ollut harhaanjohtavaa ja kuluttajansuojalain vastaista, toteaa viraston lakimies.
– Puhelun alussa puhutaan halvemmasta tarjouksesta, mutta puhelun edetessä myyjä alkaa vältellä sanaa tarjous ja siirtyy puhumaan sopimuksesta. Missään vaiheessa ei ole selvää, että halutessaan nähdä halvemman hinnan kirjallisena sitoutuu todellisuudessa jo sähkösopimukseen.

Vastaavanlainen kertomus toistuu useissa Kilpailu- ja kuluttajaviraston saamissa sähkön myyntiin liittyvissä valituksissa.

Ihmiset kertovat saaneensa postissa sähkösopimuksen, vaikka eivät ole sellaista mielestään tehneet. Samalla heille on saatettu soittaa vanhasta sähköyhtiöstä ja ilmoitettu, että heidät on nyt siirretty toisen yhtiön asiakkaiksi.

Hetken mietittyään ihmiset muistavat, että joitakin viikkoja sitten heille tosiaan soitti sähkönmyyjä, joka puhui jotakin halvoista hinnoista. Sopimusta ei puhelimessa syntynyt, mutta myyjän pyyntö saada lähettää tarjous hyväksyttiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tarjous on kuitenkin johtanut sopimukseen, ellei sitä ole peruutettu kahden viikon aikana.

– Jos tarjoukseen ei ole vastattu kahden viikon kuluessa, he katsovat sopimuksen syntyneen, yhdessä valituksessa todetaan.

Lisäksi on sellaisia tapauksia, joissa myyjä on esiintynyt kokonaan toisen kuin edustamansa yhtiön nimissä.

– Sähkönmyyjä esiintyi pari viikkoa sitten Kuopion energian nimissä ja myi edullisemman sähkösopimuksen. Asia selvisi myöhemmin, kun otin yhteyttä Kuopion energiaan ja kerroin tapauksesta. Siellä kerrottiin, ettei tapaus ollut ainoa.

Valitukset koskevat Fortumin tytäryhtiötä Kotimaan Energiaa.

Edullista sähköä myyvästä yhtiöstä on tänä vuonna kanneltu Kilpailu- ja kuluttajavirastolle yhteensä 117 kertaa. Tämä on enemmän kuin muilla sähköyhtiöillä. Valituksista kaikki eivät liity pelkästään telemarkkinointiin.

Valitusten määrä on pieni suhteutettuna yhtiön nimissä soitettujen puhelujen määrään, Kotimaan Energian myyntijohtaja Petteri Kaijasilta korostaa.

– Esimerkiksi viime vuonna soitimme yli neljä miljoona puhelua, joista syntyi reilu 100 yhteydenottoa Kuluttajaneuvonnalle.

Sähköyhtiöitä koskevia kanteluita Kilpailu- ja kuluttajavirasto on vastaanottanut tänä vuonna jo yhteensä 293. Viime vuonna kanteluiden kokonaismäärä oli 369.

”Jokainen palaute on liikaa”

Kotimaan Energian sähkönmyynnistä on valitettu Kilpailu- ja kuluttajavirastolle aiemminkin. Viraston seurantalistalla yhtiö niin ikään on ollut jo tovin.

Petteri Kaijasilta ja Kotimaan Energian toimitusjohtaja Kenneth Hedman puolestaan ovat toistuvasti vakuuttaneet, että puhelinmyynnissä tapahtuviin ylilyönteihin puututaan.

– Jokainen palaute on liikaa. Pyrimme kaikin mahdollisin tavoin siihen, että myyntipuhelumme olisivat niin yksiselitteisiä, ettei yhtäkään väärinkäsitystä tulisi, Kaijasilta kommentoi yhtiön tiedotteessa vuonna 2016.

Myyntitapa ei kuitenkaan vaikuta juuri muuttuneen.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Hertta Hartikainen kertoo, että uusin huomautus Kotimaan Energialle on annettu heinäkuussa.

– Siinä korostuvat samat ongelmat kuin aikaisemmissakin huomautuksissa. Yhtiön sähkösopimusten telemarkkinointi on ollut harhaanjohtavaa ja kuluttajansuojalain vastaista.

Tänä kesänä puhelinmyyntiin liittyvät ongelmat ovat näkyneet myös Kotimaan Energian kenttämyynnissä.

Helsingin Sanomat uutisoi kaksi viikkoa sitten sähköyhtiötä edustavista ”feissareista”, jotka ovat kummastuttaneet kadunkulkijoita erikoisilla myyntipuheillaan.

Katukauppiaat olivat muun muassa väittäneet vastaantulijoille, että Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö Helen olisi myyty ulkomaille, vaikka näin ei ole.

– Jos tällaista on tapahtunut, siihen ilman muuta puututaan. Lähtökohtaisesti asiakkaat ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä meihin. Esimerkiksi kenttämyynnistä kesän aikana annettu asiakaspalaute on ollut erittäin positiivista, Kaijasilta sanoo Taloussanomille.

Sähkönmyyntiä ikäihmisille

Kotimaan Energia ei ole ainoa edullista sähköä myyvä yhtiö, jonka puhelinmyynnistä on kanneltu Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.

Lakimies Hartikainen kertoo, että myös norjalaisomisteisen GNP Energyn myynnistä on tällä hetkellä vireillä selvityspyyntö.

– GNP Energyn kohdalla kyse on lähinnä ikäihmisiin kohdistuneesta sähkönmyynnistä. Ongelma on ollut siinä, että yhtiö on lähettänyt tilausvahvistuksen niin myöhään, ettei ihmisillä ole ollut riittävästi aikaa peruuttaa sopimusta.

 

Äidilleni (87 v.) oli hänen kielloistaan huolimatta lähetetty sopimusvahvistus. Jos sopimusta ei peruuta kahden viikon aikana, alkaa tulla laskuja. Peruuttaminen on tehty tietenkin tosi hankalaksi.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston saamissa kanteluissa kerrotaan muun muassa seuraavaa:

– Äitini teki puhelimessa sähkösopimuksen 11.6.2018. Hän tuli kuitenkin toisiin aatoksiin hetken päästä, ja yritti soittamalla peruuttaa tekemänsä sopimuksen. Numeroon ei saatu yhteyttä. Tilausvahvistus tuli postitse 25.6. Hän (äiti) yritti perua sopimuksen 29.6. sähköpostitse, mutta sopimuksen purkuun ei suostuttu, koska se tapahtui liian myöhään.

Sama kuvio toistuu myös toisessa valituksessa:

– Äidilleni (87 v.) oli hänen kielloistaan huolimatta lähetetty sopimusvahvistus. Jos sopimusta ei peruuta kahden viikon aikana, alkaa tulla laskuja. Peruuttaminen on tehty tietenkin tosi hankalaksi. Firman sivuilta löytyy peruutuslomake, joka ei kuitenkaan aukea eikä mene mihinkään kohtaan, jossa voisi peruuttaa sopimuksen.

GNP Energyn maajohtaja Herkko Malin mukaan yhtiö noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevia lakeja.

– Yhtiömme lähettää vuosittain useita tuhansia tilausvahvistuksia kuluttajille. Mikäli vahvistuksen myöhäinen perilletulo on johtunut yhtiömme toimista ja asiakas on yhtiöömme asiasta yhteydessä, puramme tehdyn sopimuksen asiakkaan niin halutessa.

Yhdistäviä tekijöitä

Jatkuvasti tappiolliset tilikaudet ja kannattavuusongelmat leimaavat useita halpasähköyhtiöitä.

Esimerkiksi Kotimaan Energian liikevaihto oli viime vuonna noin 30 miljoonaa euroa, mutta yhtiön tilikausi jäi kuitenkin yli kolme miljoonaa euroa tappiolle.

Myös yhtiön kannattavuus oli heikkoa. Kannattavuuden keskeinen tunnusluku, sijoitetun pääoman tuottoprosentti, oli Kotimaan Energialla noin -106 prosenttia. Tämä on selvästi alempi kuin toimialan mediaani, joka on 3,4 prosenttia.

Lisäksi halpasähköyhtiöitä yhdistävät toistuvat nimenvaihdokset.

Kotimaan Energia tunnettiin aiemmin Suomen Energiayhtiönä. GNP Energy taas on ollut aiemmin Finkraft ja sitä ennen Market Energia Sähkönmyynti.

Halpasähköyhtiöillä ei ole omaa tuotantoa, vaan ne ostavat sähköä tuottajilta ja myyvät sitä kuluttajille. Tähän tarvitaan käytännössä vain puhelin ja tietokone.

Yhtiöiden rakennetta keventää myös henkilökunnan vähyys. Siinä missä perinteisissä sähköyhtiöissä työskentelee satoja ihmisiä, halpasähköyhtiöiden palkkalistoilla on vain muutamia kymmeniä työntekijöitä.

Myös sähkösopimusten myynti ja markkinointi on yhtiöissä usein ulkoistettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kuluttaja: Kolmen iäkkäille aggressiivisesti remontteja tyrkyttävän yrityksen taustalla on yksi suku – ja valtion omistusta

    2. 2

      Kerrostalo uppoaa maahan Järvenpäässä, tavarat vierivät vinoilla lattioilla – asukkaiden mitta tuli lopullisesti täyteen

    3. 3

      Antti katseli urakoulutuksessa, kun kouluttaja luki kalvoja ääneen – sitten tajuntaan iski karu totuus

    4. 4

      Yrittäjä sai shokeeraavan sähkö­postin: Viran­omainen vie oikeuden kutsua perinne­herkkua karjalan­piirakaksi – ”Eihän tässä ole mitään järkeä”

    5. 5

      Paavon, 78, ovelle ilmestyi erikoinen remonttireiska – kohta edessä oli yli 20 000 euron lista ”kiireellisistä” korjauksista

    6. 6

      ”Putket voivat vuotaa ihan hetkenä minä hyvänsä ja vakuutus ei korvaa” Lukijat: Näin ikäihmisille kaupitellaan kalliita kotiremontteja

    7. 7

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    8. 8

      Valio aloittaa yt-neuvottelut – jopa 100 voi joutua lähtemään

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Kiinan talouskasvu lienee selvästi heikompaa kuin luvut näyttävät

    10. 10

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    2. 2

      Antti katseli urakoulutuksessa, kun kouluttaja luki kalvoja ääneen – sitten tajuntaan iski karu totuus

    3. 3

      Kerrostalo uppoaa maahan Järvenpäässä, tavarat vierivät vinoilla lattioilla – asukkaiden mitta tuli lopullisesti täyteen

    4. 4

      Pakkanen tulee kalliiksi – 12 vinkkiä, joilla voi säästää jopa yli tonnin vuodessa

    5. 5

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    6. 6

      Yrittäjä sai shokeeraavan sähkö­postin: Viran­omainen vie oikeuden kutsua perinne­herkkua karjalan­piirakaksi – ”Eihän tässä ole mitään järkeä”

    7. 7

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    8. 8

      Uusien asuntojen kauppaa uhkaa sukellus  –  ”Nyt on tapahtunut paluu arkeen”

    9. 9

      Kommentti: Sähkö on Suomessa halpaa – kannattaako 85 euron lisälaskusta siis kitistä?

    10. 10

      Valio aloittaa yt-neuvottelut – jopa 100 voi joutua lähtemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinnönjakoon liittyy yksi suuri harhakäsitys – leski ei välttämättä peri yhtään mitään

    2. 2

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    5. 5

      Kova pakkanen iski autoihin: hinauksia kolminkertainen määrä – Hinausautokeskuksen tj kertoo maagisesta pakkasrajasta, sen jälkeen ”akut alkavat hyytyä”

    6. 6

      Ilmalämpöpumpun ostaja visaisen pulman edessä – kauppias ja virkamies antavat täysin eri neuvon

    7. 7

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Näin lukijat kommentoivat työttömille järjestettäviä kursseja: ”Fonttia vaihdettiin moneen kertaan ja valokuvaa ähellettiin 5 tuntia”

    10. 10

      Antti katseli urakoulutuksessa, kun kouluttaja luki kalvoja ääneen – sitten tajuntaan iski karu totuus

    11. Näytä lisää