Suomen rikkaimpiin kuuluva talousvaikuttaja Björn Wahlroos kertoi sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa vinkkinsä vaurastumiseen.
Hän neuvoi lopettamaan ajattelemasta rikastumista.
– Ei minullakaan ollut mitään suunnitelmaa, Wahlroos sanoi.
Hän pitää tärkeänä myös sitä, että on intohimo johonkin asiaan. Wahlroosin mielestä hänen menestymiseensä vaikutti se, että hän suhtautui professoriaikoinaan intohimoisesti markkinatalouteen ja finanssimarkkinoihin.
Taloussanomien lukijoita Wahlroosin vinkit jakavat. Osa on sitä mieltä, että Wahlroosin lähtökohdat ovat olleet erilaiset kuin valtaosalla suomalaisista.
– Aivan, kuten sanotaan, niin kun on miljoona kädessä, on siitä helpompi tehdä toinen miljoona kuin jos on kymmenen euroa kädessä, nimimerkki Niinpäniin sanoo.
– Rikastumisen kolme tekijää: vanhemmat, ajoitus ja onni. Yhtälöstä jää jäljelle onni, PelleP sanoo.
Toiset kiittelevät Wahlroosin asennetta ja kehottavat muitakin ottamaan riskejä ja yrittämään.
Wahlroosin menestyksen arvioidaan tulleen myös oikeasta ajoituksesta ja kiinnostuksen kohteesta:
– Tohtoria täytyy arvostaa, että on ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa, kun markkinat vapautuivat 90-luvun alussa ja haistanut hyvin, nimimerkki Mariankatu 9 sanoo.
– Rikastumisen perusta: ole kiinnostunut muiden rahoista, Niko tiivistää.
”Ilman riskinottoa on vaikea rikastua”
Nimimerkki Yrityksensä myynyt korostaa yrittämisen tärkeyttä:
– Ilman riskinottoa on vaikea rikastua. Nallekin rikastui perustamalla Mandatumin ja myymällä sen. Perustakaa hyvät ihmiset firmoja ja myykää ne firmat, niin voitte rikastua. Niin minäkin tein. Pelkällä palkkatulolla ei kukaan rikastu, ainakaan Suomessa.
Hän lisää, että kaikki hänen tuntemansa rikkaat ovat rikastuneet juuri yrityksen perustamalla ja myymällä sen myöhemmin.
Nimimerkki Onnellinen huomauttaa, että yrittäminen on kovaa työtä:
– Minä teen 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja omistaja 24 tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa. Onhan tuossa vinha ero.
Wahroosia kiitetään myös siitä, mitä hänen maksamillaan veroilla on saatu kustannettua:
– Hieno mies tuo Wahlroos. Hänen kaltaisia tarvitaan lisää, yksi lukijoista sanoo ja laskee, että Wahlroos maksaa veroillaan yli tuhannen työttömän korvauksen.
Toisaalta hänen muistutetaan olleen myös saajapuolella:
– Wahlroos on itse hyötynyt veronmaksajien rahoista, mm. 90-luvun massiivisesta pankkituesta, jolla pelastettiin osa Suomen liikepankeista. Lisäksi hän on saanut mm. miljoonia euroja maataloustukia, nimimerkki Ilmaista rahaa???? sanoo.