Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

Julkaistu:

Vantaalainen lähihoitaja rakentaa uutta elämää kauppiaana Algarvessa. Ihanaa kun voi itse suunnitella työtään, hän sanoo.
Monikin haaveilee jossakin vaiheessa elämää muutosta ulkomaille lyhyemmäksi aikaa tai pysyvästikin. Kaamoksen keskellä ajatus letkeästä elämänrytmistä leppeässä ilmastossa on erityisen houkutteleva.

Joskus lähtöpotku tulee yllättäen ja pakon sanelemana. Pirjo Laurilalle, 56, se tuli puolison avoterveyssyistä.

Kiuruvedeltä kotoisin oleva Laurila oli tehnyt töitä maatalouslomittajana ja kouluttautunut sittemmin lähihoitajaksi. Vuonna 2002 hän muutti Vantaalle ja on työskennellyt Peijaksen ja sitten Kainiaisten sairaaloissa.

– Se oli minulle valinnan ja miettimisen paikka. Ajattelin, että minäkin voisin lähteä. Asuminen ei olisi mahdollista, ellen keksi jotakin uutta työtä siellä, Laurila kertoo miettineensä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Algarve ja Portimão olivat tulleet tutuksi parilta lomareissulta. 55 000 asukkaan rantakaupunki Portimão tuntui sopivan kokoiselta paikalta elää.

Portugalissa miellyttää paitsi ilmasto, myös ihmiset, jotka ovat hyvin ystävällisiä, mutta muistuttavat suomalaisia rauhallisuudellaan, Laurila sanoo. Algarvessa toimii suomalaisyhteisö, joka helpottaa muuttoa uuteen maahan.

– Ja koko ajan muuttaa lisää. Meillekin tulee paljon ihmisiä kyselemään, että jos muuttaisi, kuinka toimia.

”Täällä on aika paljon byrokratiaa”

Lähtö oli heinäkuussa. Veli kyyditsi tavaroita ja autoa edeltä. Muutto oli iso hyppäys uuteen, koska se merkitsi myös alanvaihtoa. Laurilasta tuli yrittäjä, kun hän avasi Algarveen suomalaisen kaupan syyskuun alussa.

Muuttamiseen liittyy paljon käytännön asioiden järjestelyitä. Yleensä byrokratian määrä on tulopäässä huomattavasti suurempi kuin Suomessa, jossa esimerkiksi maistraatin ja Kelan muuttoilmoitukset voi hoitaa verkossa. Portugalissa haetaan vastaavasti oleskelulupaa ja sosiaaliturvanumeroa ja veronumero.

– Paikalliselle terveysasemalle piti ilmoittautua, että jos jotain sattuu, tiedot ovat jo siellä. Emme ole enää Kelan sairausvakuutuksen piirissä. Täällä on aika paljon byrokratiaa. Netin kautta ei toimi oikein mikään.

Kun Laurila teki sähkösopimusta remontoitavaan kauppaan, sähköt olivat poikki monta päivää.

– Kävin seitsemän kertaa sähkölaitoksella ennen kuin ne saatiin päälle. Pankissa juostiin monta kertaa ennen kuin asiat saatiin toimimaan.

Pitkäaikaisen asunnon löytäminen ei sekään ollut ihan helppoa. Lyhyitä vuokrasopimuksia sesongin ulkopuolelle saa helpommin. Pariskunta halusi ensin vuokrata kodin ennen kuin päättää ostamisesta.

Asunto on kilometrin päässä kaupasta. Kahden makuuhuoneen ja olohuoneen asunto maksaa 650 euroa kuussa.

Suomalaiskauppa kiinnostaa paikallisiakin

Laurila on maistattanut suomalaisia ruokia ja tuotteita: karjalanpiirakoita, Fazerin sinistä ja salmiakkia. Piirakoita ja suklaata menee, mutta salmiakki jakaa vahvasti mielipiteet.


Laurila leipoo kauppaansa itse pullaa. Torstaina haastattelupäivänä tarjolla oli tarjolla hernekeittoa ja pannukakkua.

Asiakkaita on ensikuukausien aikana käynyt mukavasti. Vielä alkuvaiheessa kauppa pyörii säästöillä. Kauppa toimii myös yhteisöllisenä tilana, jossa pidetään kielikurssia, historialuentoja, käsityökerhoa ja musiikki-iltoja. Yrittäjätaustainen avomies on tukenut kaupan pystyyn laittamisessa.

Laurila ei ole vielä kertaakaan katunut elämänmuutosta.

Tärkeintä on, että miehen kunto on kohentunut, mutta uusi elämä maistuu muutenkin.

– Lähden jo kuuden jälkeen töihin kuten ennenkin usein, mutta on ihanaa, kun voi itse suunnitella työtään ja päättää asioista. On mukava lähteä töihin, kun aurinko nousee ja alkaa lämmittää eikä tarvitse autosta rapsutella jäitä.

– Illalla on kiva lähteä Praia da Rochalle, rannalle, kävelemään tai toiseen kaupunkiin katselemaan paikkoja. Ulkona tulee syötyä useammin kuin Suomessa. Sehän on täällä tapana.

Pysyvästi tai osavuodeksi ulkomaille?

  • Jos muutat ulkomaille asumaan, siitä ilmoitetaan maistraattiin ja Kelaan. Jos lähdet ulkomaille enintään vuodeksi, oikeus sosiaaliturvaan säilyy yleensä ulkomailla oleskelun ajan.
  • Jos vietät alle puoli vuotta vaikkapa Aurinkorannikolla, pysyt Suomen verotuksen ja sosiaaliturvan piirissä. Silloin voit tilata Kelan myöntämän eurooppalaisen sairaanhoitokortin, jolla saa terveyspalveluita muissa jäsenvaltioissa ilmaiseksi tai alennetulla hinnalla.
  • Selvitä vakuutusturva itsellesi ja omaisuudellesi. Suomesta matkavakuutuksen saa, jos asuu Suomessa ja nauttii sosiaaliturvaa. Jos elää ulkomailla alle puoli vuotta, voi pitää jatkuvaa matkavakuutusta. Jos loma-asunto on ulkomailla, osa vakuutuksista voi kattaa myös sen. Ulkomailla asuja on pääsääntöisesti asuinmaansa vakuutusten piirissä. Jos sukkuloi eri maiden välillä, yksi vaihtoehto on kansainvälinen vakuutus. Ulkomaille muuttaville työntekijöille yhtiöt myyvät komennusmatkavakuutuksia.
  • Jos jäät yli kolmeksi kuukaudeksi toiseen EU-jäsenvaltioon, tarvitset oleskeluoikeuden.
  • Jos vuokraat Suomen-asuntosi muualla asuessa, maksat vuokratulosta veroa Suomessa. Veroprosentti menee pääomatulona eli 30 prosenttia.
  • Toissa vuonna ulkomaille kirjansa muutti noin 18 000 ihmistä. Tilastokeskuksen mukaan Ruotsi oli ykkösenä ja Viro kakkosena. Britannia, Yhdysvallat ja Saksa tulivat seuraavina. Töiden tai opiskelun perässä ulkomaille muutti näin ollen selvästi useampi kuin palmurannoille eläkepäiviksi. Aasiaan muutti 1 700 henkeä, Espanjaan noin 700 ja Portugaliin 129.
Lähteinä: Tilastokeskus, ulkoministeriö, Algarven Suomi-Seura, Suomi-Seura ry, Aikalainen (Tampereen yliopisto), Elämässä-lehti (Kela).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mikä olisi Kojamon markkina-arvo? ”Noin kaksi miljardia voi olla hyvä arvio”

    2. 2

      Analyytikko Finnairista: ”Uudelta toimitusjohtajalta ei odoteta suuria liikkeitä”

    3. 3

      Piironki, papukaija tai hillopurkit – varatuomari kertoo, millaista omaisuutta suomalainen testamenttaa

    4. 4

      Kojamon listautuminen toisi uusia omistajia – nykyiset pysyisivät kuitenkin merkittävinä omistajina

    5. 5

      Vauramo perustelee siirtoaan pitkällä konepajaurallaan – Metson toimitusjohtajan eläkeikä nousee

    6. 6

      Hus aikoo myydä Töölön sairaalan asunnoiksi ja liikehuoneistoiksi

    7. 7

      Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo siirtyy Metson johtoon

    8. 8

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    9. 9

      Nokia-puhelimia tekevä HMD Global keräsi 100 miljoonan dollarin lisärahoituksen

    10. 10

      Kuluttajat hakevat Googlelta miljardien eurojen korvauksia yksityisyyden loukkauksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    2. 2

      Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo siirtyy Metson johtoon

    3. 3

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    4. 4

      Korko täysin tai lähes nolla – yhä useampi siirtää rahojaan tileiltä tuottavampiin kohteisiin

    5. 5

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    6. 6

      Suomen suosituimman talouspodcastin isännät paljastavat, mihin he sijoittaisivat juuri nyt

    7. 7

      Kojamo suunnittelee listautumista – osa ay-johtajista aikoo erota hallituksesta, jos se toteutuu

    8. 8

      Jaana Husu-Kallio: ”Jari Lepästä ei ole tullut mieleeni mitään sovinismiin viittaavaa”

    9. 9

      Piironki, papukaija tai hillopurkit – varatuomari kertoo, millaista omaisuutta suomalainen testamenttaa

    10. 10

      Ryanair varoittaa jopa 14 prosentin tulospudotuksesta, povaa alalle konkurssiaaltoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    2. 2

      Juristi antoi neuvon, miten puhelinmyyjästä pääsee eroon – ”Klik, tuut-tuut...”

    3. 3

      Tällaiset tulot Susanna Koskella oli vuonna 2016 – tienaa yli 13 kertaa toimeentulotuen perusosan

    4. 4

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    5. 5

      Liki 3 000 eläkeläistä saa iloisen puhelun Kelalta: rahaa tulossa yllätyksenä ja reippaasti

    6. 6

      Rivitalokämpän omistaja väitti home­ongelman alkaneen makuu­huoneesta – taloyhtiön kattoremppa paljasti kalliin totuuden

    7. 7

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    8. 8

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    9. 9

      EU-komissio suunnittelee uutta 30 miljardin tukijärjestelmää – joutuuko Suomi taas maksumieheksi?

    10. 10

      Lakifirma sai 1,5 miljoonaa verorahoja turvapaikanhakijoiden avustamisesta – samaan aikaan toimitusjohtaja keksi laskuja tyhjästä

    11. Näytä lisää