Oma raha

Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

Julkaistu:

Onko suomalaisilla turhankin kova lainanlyhennysinto? Pankit yrittävät kannustaa pitkillä lainoilla sijoittamaan myös muuhun kuin asuntoon. Parhaimmillaan siinä voi voittaa selvästi.
Pankkien pitkät asuntolainat puhuttavat. Nordea kertoi maanantaina tarjoavansa nyt 35 vuoden asuntolainoja. S-Pankki alkoi vuosi sitten tarjota tiettyihin uudisasuntoihin lainaa jopa 45 vuodeksi.

Pitkä laina-aika kuulostaa houkuttavalta. S-Pankin antolainauksesta vastaava kehityspäällikkö Päivi Huttunen kertoo, että kiinnostusta on paljon ja erityisesti sitä on ruuhkavuosia elävien lapsiperheiden keskuudessa.

He saattavat tarvita nopeastikin tilavan perheasunnon. Lainanlyhennysten lisäksi pitäisi silti pystyä maksamaan vaikkapa autolainaa, huonekalut, lasten harrastukset – ja vieläpä säästää ja maksaa lomareissujakin joskus.

Pankit perustelevat pitkien lainojen tarjoamista sillä, että ihmisillä pitäisi riittää rahaa muuhunkin kuin asumiseen. Esimerkiksi ruotsalaisilla ja tanskalaisilla on perinteisesti ollut varaa kuluttaa rahaa myös elämiseen ja sijoittamiseen, koska asuntovelkaa on lyhennetty hitaasti, jos ollenkaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kääntöpuolena on ollut asuntomarkkinoiden kuumentuminen sekä Ruotsissa että Tanskassa. Toissa vuonna lainanmaksua kiristettiin jonkin verran lyhennyspakon astuttua voimaan Ruotsissa. Tanskassakin asuntojen hinnannousua pyritään hillitsemään lainojen sääntelyn tiukennuksella tänä vuonna.

Säästyneet rahat sijoituksiin?

Yksi syy pankkien intoon tarjota pitkiä lainoja on se, että ne yrittävät saada ihmiset sijoittamaan lainanlyhennykseltä säästyneitä rahoja ja mieluiten tietysti omiin rahastoihinsa.

Tällöin kannattaa muistaa, että sijoitukset voivat tuottaa paitsi voittoa, myös tappiota. Jos hyvin käy, sijoitustuotot voivat olla suuremmat kuin laina-ajan pidentämisestä koituvat kulut.

Nordea ja S-Pankki tekivät Taloussanomien pyynnöstä laskelmat, paljonko pitkällä lainalla saattaisi hyötyä, jos kaiken lainanlyhennykseltä säästyneen osan sijoittaisi.

Oletus oli, että lainakorot pysyvät pitkällä aikavälillä alemmalla tasolla kuin rahastotuotot. Esimerkkilaskelmassa korot olivat runsaassa prosentissa ja tuotto-odotus kolme prosenttia (laskelman olettamat ovat taulukon lopussa).

Laskelmissa erot olivat merkittäviä laina-aikojen kesken, mutta ei pankkien. Laskelmat (katso alla) tehtiin 300 000 euron lainalle, jonka maksuaika oli joko 20, 35 tai 40 vuotta. Perinteisessä lainassa tulot menivät lyhennykseen, joka oli 1 380 euroa. Jos säästämisen aloitti lainan kuoletuksen jälkeen noin 500 eurolla, tuottoa sai 15 vuoden jälkeen 24 944 euroa.

Pitkään lainaan yhdistetty sijoittaminen tuotti selvästi enemmän tuottoprosentin ja pitkän korkoa korolle -vaikutuksen ansiosta. Säästöpotti nousi runsaaseen 390 000 euroon ja tuotto noin 170 000 euroon. Pitkä laina tuotti näin laskettuna yli 140 000 euroa paremman säästötuoton.

Jos laina-aikaa venyttäisi 20:sta 40 vuoteen, korkokulut nousisivat yli 40 000 euroa, mutta varallisuus nousisi vastaavasti liki 800 000 euroon ja tuotto 400 000 euroon.

Pysyykö korko sijoitustuottoja pienempänä?

Laskelmista siis selviää, että jos sijoituksista saatu tuotto on asuntolainan korkoa korkeampi, nettovarallisuus kasvaa asuntolainan lyhentämiseen verrattuna. Mutta voiko olettaa, että pitkän aikavälin sijoituksessa asuntolainakorko pysyy sijoitustuottojen alapuolella?

Nordean asiantuntijat arvioivat, että pankkien näkökulmasta asuntolainan korko on tuotoltaan rinnastettavissa perinteiseen korkosijoitukseen, joten tuotto-odotus on riskipitoisempaa sijoitusta matalampi. Varsinkin pidemmällä aikavälillä korkeamman tuotto-odotuksen sijoitukset tuottavat yleensä paremmin.

Pohdittavaa riittää vielä silti: Mitä esimerkiksi tapahtuu asunnon arvolle 20, 35 tai 45 vuodessa? Jos ostat 1990-luvulla rakennetun omakotitalon Keski-Suomesta, riittääkö sen arvo vakuudeksi pitkässä lainassa?

Finanssivalvonta ja Suomen Pankki ovat myös huolissaan kotitalouksien velkaantumisesta Suomessa. Uudet pitkät lainatuotteet lisäävät niiden velkaantumista niiden mukaan. Toisaalta juuri epävarmuus siitä, säilyttääkö asunto arvonsa, voi puoltaa varallisuuden hajauttamista ja sijoittamista muualle kuin kiinteistövarallisuuteen.

 



Jos taulukko ei näy, katso se täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Boris Rotenberg vaatii Suomessa toimivilta pankeilta 70 000 euron hyvityksiä – syyttää syrjinnästä

    2. 2

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    3. 3

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    4. 4

      KKV moittii apteekkialan kilpailuavauksia – reseptilääkkeiden myynti 32 %, apteekkeja sama määrä

    5. 5

      JHL:n poliittinen lakko jatkuu – Myös tiistaina osalla koululaisista on eväspäivä

    6. 6

      Vartijoiden lakko voi ruuhkauttaa lentokenttää – tarkista tilanne, jos olet lähdössä matkalle

    7. 7

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Hermitage-yhtiöstä tullut tutkintapyyntö

    9. 9

      Vartijoiden lakko alkaa keskiviikkona – poikkeuslupia myönnetty suurlähetystöihin ja hissipäivystäjille

    10. 10

      Ilmarinen: Nyt on käsillä nousukauden viimeiset hetket

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kymmenes jättää työnteon perjantaina väliin – tässä syyt

    2. 2

      Laura, 29, tekee neli­päiväistä työ­viikkoa: ”Down­shiftaamisesta tulee elämän­tapa­laiskottelijan leima”

    3. 3

      Talouselämän huipulla raivoaa jyrkkä riita – Laatunen syyttää uhkailusta, Kakkonen lataa: ”Sun aikasi on ihan oikeasti ohi”

    4. 4

      Verkkouutiset: Työmarkkina­järjestöiltä tulossa ehdotus irtisanomis­kiistaan

    5. 5

      Vartiointialan lakko alkaa keskiviikkona

    6. 6

      Ryanairin toimitusjohtaja povaa alalle synkkää talvea: SAS tai Norwegian voi ajautua konkurssiin

    7. 7

      Vain murto-osa JHL:n jäsenistä on lakossa – millä perusteella lakkokohteet on valittu?

    8. 8

      Osa Sähköliiton jäsenistä liittyy Teollisuusliiton kolmen päivän lakkoon – koskee yli 90 yritystä

    9. 9

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    10. 10

      Ilmarinen: Nyt on käsillä nousukauden viimeiset hetket

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri sai tarpeekseen lakosta: tarjoaa seinäjokelais­koululle ruokailun hotelli Sorsanpesässä

    2. 2

      Teollisuusliitto irtisanoo kikyn työajan pidennykset viidellä alalla

    3. 3

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    4. 4

      Lakko uhkaa jättää lapset nälkäisiksi: Sporttibaari toimittaa pizzat päiväkotiin

    5. 5

      40 000 euron velat kerännyt eläkeläinen ei saanut armoa oikeudessa – oli velkaantunut ”vastuuttomasti”

    6. 6

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    7. 7

      Pahaa-aavistamattoman miehen nimiin otettiin 180 000 euroa lainaa vain kahdessa päivässä

    8. 8

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    9. 9

      Maanantain lakko herätti vastareaktion – yrittäjät ympäri Suomea tarjoavat apuaan

    10. 10

      JHL järjestää kahden päivän lakon irtisanomislain takia – yli 10 000 jäsentä lakkoon

    11. Näytä lisää