20 vuotta lottoa vai sijoitus osakkeisiin? Näin paljon sinulla voisi olla nyt

Julkaistu:

Lotto vetoaa hatariin toiveisiin äkkirikastumisesta. Osakkeet sen sijaan tuottavat pitkällä aikavälillä tasaiseen tahtiin.
Vuonna 1997 suomalaiset käyttivät lottoon keskimäärin 472 markkaa asukasta kohden. Euroiksi muutettuna tuo summa olisi reilut 78 euroa. Vuonna 2016 Loton liikevaihto oli 380 miljoonaa euroa, joka on Suomen asukaslukuun suhteutettuna noin 69 euroa per asukas. Lottohuuma on tässä valossa osoittanut hiipumisen merkkejä.

Vuoden 1998 Veikkauksen vuosikertomuksessa kerrotaan, että lottoajat jättivät kuponkia kohden yhteiseen kassaan reilut 24 markkaa, noin neljä euroa. Tuolloin yhden lottorivin hinta oli 3 markkaa (0,5 euroa).

Laskuesimerkkimme kestolottoaja on pelannut 20 vuotta keskimäärin kolmella eurolla per kierros. Vuodessa arvointoihin uppoaa siis 156 euroa, 20 vuodessa summa on 3 120 euroa.

Taloussanomat laski tuoton jokaiselle vuodelle erikseen vuodesta 1997 lähtien. Ensimmäisen vuoden sijoitus ehtii kasvaa korolle korkoa 20 vuoden ajan. Toisen vuoden sijoitus 19 vuoden ajan ja niin edelleen.

OMXH-indeksin vuosittaisten päätöskurssien mukaan laskettuna sijoitusten arvo olisi tällä hetkellä 4 069,20 euroa. Useimpina vuosina tuottoa on tullut, mutta huonoimpina vuosina pörssi on laskenut lähes puoleen.

Lisäksi osakkeet ovat tuottaneet osinkotuloa. Vuosittaisella keskiosinkotuotolla osinkotuloja olisi kertynyt yhteensä 1 861,80 euroa.

Osinkotulosta pidätetään pääomaveroa seuraavasti: 85 prosenttia on veronalaista tuloa ja 15 prosenttia verotonta. Mikäli pääomatuloja on alle 30 000 euroa vuodessa, pääomavero on 30 prosenttia. Näin ollen osinkotuloista olisi jäänyt käteen noin 1 385 euroa.

20 vuoden aikana osakkeisiin sijoitetut kolme euroa per viikko olisivat laskelman mukaan karttuneet peräti 5 454 euroon. Ei tuotto elämää kertaheitolla olisi muuttanut, mutta kyllä sillä jo muutaman lomamatkan tekee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    2. 2

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    3. 3

      Verkkokauppajätti Amazonin tie päättyy Kiinassa

    4. 4

      Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

    5. 5

      VR tilaa sveitsiläisyhtiöltä 60 veturia – kauppahinta 200 miljoonaa euroa

    6. 6

      Somepalvelu Pinterest listautui pörssiin – hinnoittelu varovaista

    7. 7

      Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

    8. 8

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    9. 9

      Reino- ja Aino-tossujen ostajiksi paljastuivat Finlaysonin omistajat – valmistus ei jatku Suomessa

    10. 10

      Valmet Automotive ilmoitti valtavista rekrytoinneista: 1 000 uutta henkilöä töihin Saloon ja Uuteenkaupunkiin

    11. Näytä lisää

      Saga Caren palvelu­talossa pyydetään yhden ikkunan pesusta 50 euroa – alan yritys: ”Meillä homma maksaisi 20 euroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaispoika odotti perintörikkauksia 99-vuotiaalta isotädiltä – uskoi huhujen vieneen arvotaulun, asunnon ja rahat

    2. 2

      Tuntematon maksoi Juhan luottokortilta MobilePaylla: ”Löysin 430 euron katevarauksen”

    3. 3

      Veroilmoituksen uudistus herättää huolta – ”Miljoonia on mennyt paperipostiin, josta valtaosa menee roskiin”

    4. 4

      Uudet luvut hoivapommista julki – katso, miten kulut paisuvat vuosi vuodelta

    5. 5

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    6. 6

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    7. 7

      Yle: Lähihoitaja haastoi Esperi Caren oikeuteen – liitto: Yritys kikkaili palkan­korotukset nollaan

    8. 8

      Hoiva-asukin omaisuus lihoiksi? Näillä konsteilla puolueet ratkoisivat käsistä karkaavia hoivakuluja

    9. 9

      Leluvalmistaja vetää takaisin 4,7 miljoonaa vauvan sitteriä – tuotteeseen yhdistetty yli 30 kuolemantapausta

    10. 10

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    11. Näytä lisää