Oma raha

Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

Julkaistu:

Kokkolalainen Seija Kinnunen on jo vuosia hankkinut kaikki lastensa joululahjat ulkomaisista verkkokaupoista ja kertoo säästävänsä näin satoja euroja joka vuosi. Nettishoppailu on Kinnusen mielestä mukavaa puuhaa.
Sairaanhoitajana työskentelevä kokkolalainen Seija Kinnunen on jo vuosia ostanut kaikki joululahjat ulkomaisista verkkokaupoista. Hänellä on kuusi aikuista lasta, jotka ovat hyvin merkki- ja laatutietoisia. Kinnunen kertoo säästävänsä näin joululahjaostoksissa joka vuosi satoja euroja.

Kinnusen mukaan lasten lahjatoiveiden taso on noussut heidän aikuistuttuaan. Perheen nuorimmat lapset ovat nyt 18-vuotiaita.

– Tiedän mitkä tuoksut ja meikkipaletit he haluavat ja tilaan ne. Tuotteita tulee Yhdysvalloista ja Aasian maista, hän kertoo.

Ulkomaisissa verkkokaupoissa on Kinnusen mukaan sekin hyvä puoli, että sieltä pystyy ostamaan monia sellaisia kauden suosikkituoksuja, joita Suomessa ei myydä lainkaan tai myydään vain setteinä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Jos esimerkiksi Bossin deodorantti maksaa täällä 29 euroa, saan sen 13 eurolla ulkomailta.

Tyttärilleen hän kertoo tilanneensa muun muassa Mary Kayn kosmetiikkaa kolmasosan hinnalla siitä, mitä tuotteet Suomessa maksavat.

 

Luotan siihen, että jos myyjä toimittaa huonoa tavaraa, kukaan ei sieltä enää osta.

Kinnunen avustaa monesti ystäviään esimerkiksi Euroopan ulkopuolelta tilattujen tuotteiden tullausasioissa. Ulkomaisista verkkokaupoista hän ostaa uusia tuotteita, käytetyt tavarat hän hankkii netin kotimaisista osto- ja myyntipaikoista.

– Ostin juuri itselleni Ralph Laurenin laukun käytettynä. Maksoin 250 euron laukusta 69 euroa. Se on käytännössä uusi.

Ennen ostopäätöstä Kinnunen tarkistaa aina, millaista palautetta myyjäosapuoli on saanut asiakkailtaan.

– Selvitän, kuinka paljon hän on toimittanut tavaraa ja kuinka suuresta osuudesta on tullut positiivista ja kuinka suuresta negatiivista palautetta. Luotan siihen, että jos myyjä toimittaa huonoa tavaraa, kukaan ei sieltä enää osta. Heidän leipänsä on kiinni siitä, että he toimittavat nopeasti ja sitä, mitä on tilattu, jotta he saavat hyvän palautteen.

Kinnunen ei suosittele tilaamaan mistä tahansa ulkomaisesta osto- ja myyntipaikasta. Hänen mielestään hyviä ovat sellaiset sivustot, joissa voi antaa myyjästä palautetta. Kaikkiin ostopaikkoihin ei voi luottaa.

Muitakin kuin lahjoja

Kinnunen lapsineen on ostanut hiljattain talon, johon on tehty pientä remonttia. Kinnunen hankki taloonsa ulkomailta nettikaupasta muun muassa hanat.

– Halusin taloon messinkiset hanat. Tilasin ne Hollannista neljäsosan hinnalla siitä, mitä ne Suomessa maksavat.

Kinnunen myöntää, että verkkokauppojen tuotteita plärätessä kuluu aikaa, mutta se on hänen mielestään mukavaa. Kinnunen on löytöihinsä tyytyväinen, samoin lapset.

– Pojat toivoivat viime vuonna lahjaksi ruskeat nahkaiset Gantin vyöt. Suomessakin niitä oli ja ne maksoivat aika tavalla. Tilasin ne Saksasta, ne tulivat kotiin tosi hienosti pakattuna, tuoksuvat nahalta, ovat aitoja ja sain ne todella paljon edullisemmin.

Kinnunen pitää tärkeänä, että lahjan hankkimisen eteen on nähty vaivaa.

– Vaikka lahja on pieni, mutta kun sen eteen on nähty pikkaisen enemmän vaivaa ja se on vähän erilainen kuin muilla, niin se ilahduttaa ja tuntuu paremmalta kuin että menisi vain lähimarkettiin ja ostaisi sieltä sitä, mitä on tyrkyllä.

Pettymyksiäkin on tullut vastaan. Viime talvena Kinnuselle kävi niin, että Aasiasta tilatut toppatakit olivatkin hänen pojilleen liian pienet.

– Ne eivät maksaneet paljon mitään ja myin ne helposti kavereiden lapsille.

Lisäksi Kinnunen on tilannut ulkomailta muun muassa vanhojentanssipuvun ja ylioppilasjuhlavaatteet.

Muista tullit ja verot

EU:n ulkopuolelta tilattaessa pitää huomioida tullimaksut ja verot. Kun tavara toimitetaan toisesta EU-maasta ja tavara on joko siellä valmistettu tai sinne tullattu, ostajan ei tarvitse tehdä siitä tulliselvitystä.

Tullin mukaan esimerkiksi 200 euron USA:sta tilatusta puserosta kannetaan maahantuontiveroja yhteensä reilut 90 euroa. Tullin määrä on 12 prosenttia tuotteen arvosta ja postikuluista, lisäksi näiden yhteenlasketusta summasta maksetaan 24 prosentin arvonlisävero. Tullaus tehdään netissä tulli.fi-sivuilla.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

  2. 2

    Köysirata Tampereen keskustasta Särkänniemeen? Hurja idea nytkähti eteenpäin

  3. 3

    Huippumerkki Burberry polttaa yli 30 miljoonan euron edestä vaatteita joka vuosi – ei halua myydä niitä alennuksella

  4. 4

    Telia ostaa MTV:n – kaupassa mukana Cmore ja Ruotsin TV4

  5. 5

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  6. 6

    Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

  7. 7

    Satonäkymät ovat heikot, meneillään kolmas huono viljavuosi

  8. 8

    Stora Enso paransi tulostaan reippaasti – kiristynyt puutilanne ei pilannut kasvua

  9. 9

    Tiedon tulos vahvistui – Alkio: Yhä suurempi osa palveluistamme kestävällä kasvu-uralla

  10. 10

    Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

  2. 2

    Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

  3. 3

    Telia ostaa MTV:n – kaupassa mukana Cmore ja Ruotsin TV4

  4. 4

    Huippumerkki Burberry polttaa yli 30 miljoonan euron edestä vaatteita joka vuosi – ei halua myydä niitä alennuksella

  5. 5

    Näyttävätkö pihapuusi tältä? Ota heti yhteys Eviraan – tuhoisan kasvitaudin pelätään leviävän Suomeen

  6. 6

    Tällaiseksi suomalainen köyhyys on muuttunut – Hursti: Avuntarvitsijoiden määrä kymmenkertaistui

  7. 7

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  8. 8

    Köysirata Tampereen keskustasta Särkänniemeen? Hurja idea nytkähti eteenpäin

  9. 9

    Tutkimus: Täällä ovat asuntosijoittamisen parhaat apajat – pääkaupungilla ei asiaa kärkiviisikkoon

  10. 10

    Nordea pesee kasvojaan kotipaikan vaihdosta seuranneen kuohunnan jäljiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin helle näkyy kaupoissa, tuuletin ei ole enää isoin hitti – Powerin myyntipäällikkö kertoo uudesta trendistä: ”Moni ajattelee asiaa siltä kantilta”

  2. 2

    Helsinkiläisnaisen Visa-kortin käyttö loppui tylyyn viestiin – syypää löytyy pankkien ulkopuolelta

  3. 3

    Kuolinpesän myymä talo oli valtava katastrofi – Oikeus purki kaupan, 90 000 euron kulut perillisille

  4. 4

    Kokousvieraat hehkuttivat suomalaisia mansikoita ja herneitä – kesätyöntekijä Emman nopea toiminta ratkaisi kaiken

  5. 5

    Valtava koneisto vyöryy Suomeen: Katso tästä hurjat luvut Trumpin ja Putinin tapaamisen takana

  6. 6

    Helle muuttaa riisipiirakan bakteeripommiksi – Lista: Nämä ruokatavarat pilaantuvat nopeimmin

  7. 7

    Näistä koostuu Helsingin huippukokouksen miljoonalasku – ”Hyvä panos-tuotos-suhde”

  8. 8

    Löytyikö ullakolta romu vai keräilyhitti? Klassikkolamppu 130 000 euroa, Muumi-lelu 500 dollaria

  9. 9

    Näyttävätkö pihapuusi tältä? Ota heti yhteys Eviraan – tuhoisan kasvitaudin pelätään leviävän Suomeen

  10. 10

    Kuluttajaliitto tympääntyi: Jatkuville alennusmyynneille on tultava loppu – ”Meneillään on kissa-hiiri -leikki”

  11. Näytä lisää