Oma raha

Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

Julkaistu:

Laskelma
Kun kaikki kulut otetaan huomioon, kaasuauto on vähän edullisempi kuin vastaava bensa-auto, jos ajaa paljon ja vain kaasulla.
Bensa-, diesel- ja kaasuauto tulevat suunnilleen yhtä kalliiksi, jos kilometrejä kertyy suunnilleen suomalaisen keskiarvon verran. Paljon ajavalle kaasuauto on kuitenkin edullisin, asiantuntijayritys Motivan Taloussanomille tekemästä laskelmasta selviää.

Motiva laski uuden auton kaikki kustannukset ensimmäisen viiden käyttövuoden ajalta.

Jos laskelma alla ei näy, saat sen auki tästä.



Tutkimuksessa selvisi, että marginaalit ovat sen verran pienet, että kaasuautolla on ajettava nimenomaan koko ajan kaasulla ja ajettava paljon, jotta se on edullisempi kuin esimerkiksi bensa-auto. Jos jostain syystä kaasuauton arvo alenisi nopeammin kuin bensan tai dieselin, muutaman satasen hintaero vuodessa voi muuttua myös kaasuautoilijan tappioksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kaasuautoja on niin vähän, ettei faktatietoa jälleenmyyntihinnoista oikein ole, johtava asiantuntija Vesa Peltola Motivasta valittelee.

Juuri nyt kaasun markkinajohtajalla Gasumilla on tankkaajille kiinteä kuukausimaksu, jossa se tarjoaa kaasukäyttöisen henkilöauton ostajille polttoainetta rajattomasti kiinteään hintaan 89 euroa kuukaudessa. Sillä paljon ajavan autonkäyttö tulee jo hyvin edulliseksi. Tarjous on tietysti aina tarjous, joten loputtomaan edullisuuteen ei voi luottaa.

– Vähän ajavalle tuo ei kannata, mutta paljon ajavalle Gasumin tarjous on tietysti hyvä, Peltola miettii.

VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko on vakuuttunut, että mikäli kaasuautojen määrä kasvaa paljon, myös kaasun verotus saattaa nousta. Etenkin jos bensiinistä siirrytään sankoin joukoin kaasuun.

– Jos kaasusta tulee kovin yleinen polttoaine, todennäköisesti verottaja haluaa siitä osansa, Laurikko uskoo.

Aiemmin kaasuauto on ollut hankalampi hankkia ja tankata. Tilanne on kuitenkin suurelta osin muuttunut. Maahantuojat kun ovat lisänneet vaihtoehtoja. Automalleja on aiempina vuosina tuotu Suomeen vähemmän kuin niitä olisi ollut valmistajilla tarjolla. Myös tankkausverkosto on ollut aiemmin erittäin harva. Nyt asemia tulee lisää.


Kaasu on tulevaisuuden epävarmuudesta huolimatta kiinnostava vaihtoehto paitsi taloudellisesti, myös ympäristön kannalta. Biometaani eli biokaasu on lähes hiilineutraali vaihtoehto. Ja vaikka käytettäisiin fossiilista metaania eli maakaasua, päästöt ovat noin 20 prosenttia tavallista pienemmät. Kaasuauto ei myöskään ole läheskään sähköauton hintaluokassa. Eikä sähköautokaan ole välttämättä hiilineutraali.


– Sähköauton ympäristökuorma riippuu täysin siitä, millä sähkö on tuotettu. Suomessa ja Pohjoismaissa sähköauto on hyvä, koska niin suuri osa sähköstä tuotetaan kestävillä tavoilla.

– Me tarvitaan sekä sähkö- että kaasuautoja. Muita kuin bensa- ja diesel-käyttöisiä autoja on niin vähän, että tilaa kyllä on, Laurikko sanoo.

Myös perinteisiä autoja tarvitaan. Ei ole käytännössä mahdollista vaihtaa kaikkia diesel- tai bensiiniautoja heti pois ja siirtyä saman tien sähköisiin ja kaasukäyttöisiin autoihin.


Tyytyväisenä kaasulla taksiliikenteessä

Turkulainen taksiautoilija Lippo Mäkinen ei löydä kaasuautosta kuin hyviä puolia. Hän hankki työautoksi kaasuauton toukokuussa ja laskee alle puolessa vuodessa säästäneensä toista tuhatta euroa ja hankintahinnassa jopa 3 000 euroa dieselautoon verrattuna.

Mäkisen autolla ajetaan vuodessa 70 000–80 000 kilometriä, joten edullinen polttoaine on luonnollinen valinta.

Jakeluverkko saa Mäkiseltä kuitenkin kritiikkiä – Turussa kun on toistaiseksi vain yksi kaasuasema. Mutta tankkaaminen on helppoa, eikä letkun varressa tarvitse seistä.

– Voi vaikka putsata autoa sen aikaa. Neljä minuuttia siinä viimeksi meni, kun katsoin kelloa, Mäkinen kertoo.

Autossa oleva bensatankki on silti hyvä lisä, koska kaasun loputtua voi vielä ajaa satoja kilometrejä.

– Ei tämä tien päälle jää, Mäkinen iloitsee.

Näin tutkittiin

Motiva laski Taloussanomien pyynnöstä autoilun kustannuksia käyttäen yli kymmentä eri oletusta. Laskelman tarkoitus on arvioida mahdollisimman tarkasti uuden auton ostajan kustannuksia auton ostoa seuraavien viiden vuoden aikana. Laskelmassa ovat mukana auton arvon alenema, ajoneuvovero, mahdollinen käyttövoimavero, katsastukset, (kasko)vakuutus, renkaat, polttoaine ja myös vähän muita kuluja, kuten pysäköintiä.

Esimerkkiautona oli Skoda Octavia, josta löytyy paljon eri moottorimalleja. Laskelmaan valittiin kaikista automalleista edullisimmat vaihtoehdot.

Autojen hinnat on otettu Autotuojat ry:n tilastoista, vakuutushinnat Autoliiton laskurista. Bensiinin ja dieselin hinnat ovat Öljy- ja biopolttoaineala ry:n tuoreista tilastoista. Maantieajoa laskettiin olevan 36 prosenttia ajosta ja kaupunkiajoa loput 64 prosenttia. Laskelmassa on oletettu, että kaasuautolla ajetaan pelkällä kaasulla ja nimenomaan edullisemmalla maakaasulla.

Auton hinnan lisäksi laskelmassa on vuosittainen 14 prosentin arvonalenema. Kaasuauton arvonalenemaa on vaikea arvioida, koska tilastoja on vähän.

Huolto- ja korjauskustannuksina käytettiin seuraavia lukuja: bensiini 2,9 snt/km, diesel: 2,8 snt/km ja kaasuauto: 2,9 snt/km. Todellisuudessa kaasuautolla saattaa olla hieman korkeammat huoltokustannukset, muttei kovin paljon. Laskelma ei sisällä mahdollisia lainakuluja.

Muuttujia on paljon, ja kaikki laskelman luvut ovat suuntaa-antavia.

Kaasuauton plussat ja miinukset:

+Ympäristöystävällisyys

+Tankkaaminen on helppoa

-+Edullisuus, verotus saattaa kuitenkin muuttua

-Jakeluverkosto toistaiseksi harva

-Yleensä pieni kaasutankki

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    2. 2

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    3. 3

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    4. 4

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    5. 5

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    6. 6

      Kiistelty yhdysvaltalaisfirma myy ikäihmisille nuorta verta suoneen – väittää nuoruudenlähteeksi

    7. 7

      KKV:ltä ehdollinen hyväksyntä Postin ja Transvalin kaupalle

    8. 8

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    9. 9

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    10. 10

      Kaivosteollisuus uskoo kaivosveron tulevan – ”Olisi hyvä, että olisi ensin jotain verotettavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Käteinen raha loppumassa Ilomantsissa – pitäjän ainoassa pankki­automaatissa aivan käsittämätön tukos

    2. 2

      Taas tyly arvio kolmekymppisten tulevaisuudesta: ”Mitään jättiperintöjä ei ole tulossa”

    3. 3

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    4. 4

      Asiantuntijoilta arvio synkästä väestöennusteesta: Näin paljon eläkemaksut nousevat

    5. 5

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    6. 6

      HS-mielipide: Pikavipit syöksivät nuoren miehen syvemmälle huumehelvettiin – isä syyttää firmoja moraalittomasta rahanjaosta

    7. 7

      Verkkokauppa.com antoi tulosvaroituksen – yhtenä syynä hintakilpailun kiristyminen

    8. 8

      Tutkijan mukaan hyvinvointivaltio jarruttaa naisia – Perheen ja uran yhdistävä Annica hämmästyi: ”Tämä on todella hyvä diili”

    9. 9

      Miksi naiset eivät etene uralla? Tutkija pitää hyvinvointivaltiota suurimpana ongelmana

    10. 10

      Deutsche Bank varoittaa: Yhdysvallat uhkaa vajota taantumaan jo tänä vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Katso kuulutko häviäjien ikäryhmään – karu havainto kolmekymppisten tienaamisesta

    2. 2

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    3. 3

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    4. 4

      ”Järkkykorkeat” vuokrat saivat yrittäjän sulkemaan liikkeen – Katso, tästä kuinka kallis Helsinki on kauppiaalle

    5. 5

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Myös OP alkaa periä maksuja ahkerilta käteisnostajilta

    10. 10

      Kaj, 66, nostaa täyttä eläkettä – ja tekee bisnestä liki puoli miljoonaa vuodessa

    11. Näytä lisää