Oma raha

6 tapaa rikastua Suomessa – ”Tämä on uusi ilmiö ja tosi makeaa!”

Julkaistu: , Päivitetty:

Miltei aina rikastumisen eteen on nähtävä vaivaa, kulutettava aikaa ja tulessa täytyy olla monta rautaa kerralla.
Aivan viime vuosina Suomessa on tapahtunut selvä muutos menestymiseen liittyvässä ilmapiirissä. Nykynuoret ajattelevat, että Suomessakin voi rikastua, kertoo Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen.

– Onneksi ilmapiiri on muuttunut dramaattisesti. Enää ei ajatella, että vain maisteriksi kouluttautumalla ja menemällä isoon yritykseen töihin, voi rikastua. Nyt on tullut muotiin, että nuoret perustavat itse yrityksiä. Riskinotto- ja heittäytymishalukkuus ovat kasvaneet ja tämä on tapahtunut nuorten omasta aloitteesta. Tämä on uusi ilmiö ja tosi makeaa! Puttonen hehkuttaa.

Puttonen muistelee omaa opiskeluaikaansa 80-luvulla, jolloin ajateltiin rikastumisen olevan mahdollista vain perimällä suuren summan rahaa tai naimalla rikkaan puolison. Nyt on toisin.

Ääriesimerkkeinä Puttonen mainitsee peliyhtiö Supercellin perustajat, jotka onnistuivat muutamassa vuodessa tekemään yrityksestään 10 miljardin dollarin arvoisen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ylipäätään se, että tällainen on mahdollista Suomessa, on järisyttävä muutos aikaisempaan verrattuna.

Helsingin Sanomat kertoi alkuviikosta, että Suomessa on vuosi vuodelta enemmän kotitalouksia, joilla on sijoitusvarallisuutta useiden miljoonien eurojen arvosta.

Puttonen sekä Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri listasivat keinoja, joiden avulla voi rikastua.

1. Muuta oma ideasi yritykseksi

Yrittäjänä menestyminen ja rikastuminen sitä kautta edellyttää tietysti hyvää liikeideaa ja sinnikästä yritteliäisyyttä sekä usein yrityksen pistämistä lopulta rahoiksi.

Puttonen sanoo, että usein elämäntyönsä myymällä Suomessa rikastuneet ovat tehneet töitä yrityksensä eteen monia vuosia.

– Harvalta se onnistuu, Puttonen toteaa.

Puttosen mukaan yrittäjänä menestyäkseen on oleellista ymmärtää, että mikäli liikeidea ei menesty, se ei ole maailmanloppu, vaan sitten yritetään jotain muuta.

2. Pistä raha poikimaan osakkeilla

– Sijoitustoiminta tarkoittaa sitä, että jos sijoittaa osakkeisiin, sijoittaa siihen, että joku toinen on yrittäjä. Tällä tavalla rikastuminen vie aikaa, mutta jos pystyy säästämään pitkäjänteisesti, on mahdollista saada kasaan merkittävä summa, Puttonen sanoo.

Peukalosäännön mukaan pääoman tuplaamiseen kuluu viisi vuotta, jos sille pystyy saamaan 15 prosentin tuoton.

Lounasmeren mukaan Helsingin pörssin tuotto on ollut 100 vuoden jänteellä keskimäärin lähes 10 prosenttia, jos kaikki osingot on sijoittanut takaisin pörssiin. Näin laskettuna tulisi miljonääriksi 50 vuodessa, mikäli sijoittaa tuhat euroa Helsingin pörssin osakkeisiin joka vuosi, mitään ei ota ulos, eikä inflaation vaikutusta huomioida.

– Toinen vaihtoehto pörssiin sijoittamalla on nopeasti ja suurella riskillä onneen, jolloin pitää osata valita sellaisia osakkeita, joiden arvo moninkertaistuu lyhyessä ajassa, Pörssisäätiön Lounasmeri sanoo.

3. Ryhdy asuntosijoittajaksi

Jos ei halua ottaa suurta riskiä, voi kiinteistösijoittaminen olla yksi hyvä vaihtoehto, mutta sekin vie aikaa.

– Yksinkertaisinta on sijoittaa asuntoihin rahastojen kautta, mutta se tietysti maksaa, Puttonen toteaa.

Sijoitusasunnon hankkiminen on yksi vaurastumisstrategia, mutta työläämpi vaihtoehto. Lounasmeri sanoo, että se kannattaa hankkia paikasta, jossa varmuudella riittää maksukykyisiä vuokralaisia ja jossa markkina toimii.

– Sijoitusasunnon hankkimiseen voi käyttää velkavipua, kunhan varautuu lainan korkojen mahdolliseen nousuun. Kun taloudella näyttäisi nyt menevän hyvin, niin on todennäköistä, että työllisten määrä lisääntyy ja maksukykyisiä vuokralaisiakin löytyy.

4. Syöksy uraputkeen

Edelleen yksi väylä rikastua on työskentely menestyvässä yrityksessä ja pääsy sen avainhenkilöille tarkoitettujen optio-ohjelmien ja muiden palkitsemisjärjestelmien piiriin.

– Jos pärjää, käy tuuri, etenee urallaan, niin on mahdollista erilaisten kannustinjärjestelmien kautta vaurastua, Puttonen sanoo.

Puttonen kehottaakin tekemään työkseen sitä, missä on hyvä. Todennäköisesti silloin ansioista jää ylimääräistä vaikkapa sijoitettavaksi muiden yrityksiin.

5. Ryhdy osakkaaksi kaverin firmaan

Jos itselläsi ei ole hyvää liikeideaa, mutta kaverilla tuntuisi olevan loistava sellainen, ryhdy hänen firmansa osakkaaksi perustamisvaiheessa.

– Moni tunnettu miljonääri on rikastunut siten, että heidän kaverinsa on keksinyt jotain ja he ovat olleet heti alkuvaiheessa vahvasti rahoittamassa ja viemässä ideaa eteenpäin. Kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä kaverit puhuvat. Tässä on suuri riski, mutta aina ei tarvitse keksiä itse, Lounasmeri vinkkaa.

Rikastuminen on edessä, kun kaveri saa firmasta hyvän ostotarjouksen isolta kilpailijalta tai firma listautuu pörssiin.

6. Pyydä omistusosuutta työnantajalta

Lounasmeri ehdottaa, että työnantajaltaan voi rohkeasti pyytää omistusosuutta firmasta, vaikkei toimisikaan päällikkötason tehtävässä.

– Jos toimii esimerkiksi tuotekehityksessä tai muussa yrityksen kannalta tärkeässä tehtävässä, voi vaikkapa palkankorotuksen sijaan pyytää omistusosuutta, osakkeita tai optioita, firmasta.

Lounasmeri vinkkaa, että useilla pienemmillä kasvavilla ja isoilla pörssiyrityksillä on erilaisia henkilöstölle tarkoitettuja osakeohjelmia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Palkka jopa 5000–7000 e/kk ja kysyntää riittää – Tee testi: olisiko sinusta koodariksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää