Finnair kertoi toukokuussa rekrytoivansa vuoden sisällä 350 uutta lentoemäntää ja stuerttia. Paikat ovat haluttuja, mutta syynä siihen ei liene palkka.
Vaikka yhtiön matkustamohenkilöstön mediaanipalkka on yli 3 800 euroa kuukaudessa, uusien työntekijöiden ansiot jäävät selvästi sen alle.
Finnair on nimittäin yksi yrityksistä, joissa palkka nousee automaattisesti työvuosien karttuessa.
Kun aloittavan lentoemännän tai stuertin peruspalkka on runsaat 1 200 euroa kuukaudessa, esimerkiksi 10 vuotta palvelleilla se nousee 1 800 euroon ja 18 vuotta työskennelleillä yli 2 200 euroon.
Palkkaukseen vaikuttavat peruspalkan lisäksi muut kuin kokemukseen perustuvat suoritelisät, jotka voivat nostaa kaukolentoja lentävien kokeneiden työntekijöiden ansiot joinain kuukausina nousta 5 000 euroon.
Aloittavien työntekijöiden palkka voi lisineenkin jäädä 2 000 euron tienoille.
– Tiedän, että monilla on tiukkaa, sanoo matkustamohenkilöstöä edustavan Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne.
Hän sanoo liittoa toisinaan syytettävän kokeneiden työntekijöiden etujen suojelusta nuorempien kustannuksella, mutta puolustaa itse kokemuslisiä.
– Tätä työtä ei hetkessä opita. Lisäksi työ on epäsäännöllistä, ja on hyvä, että siihen vuosiksi sitoutumista kompensoidaan.
Kuurneen mukaan SLSY:n tavoitteena on kuitenkin saada nuorten työntekijöiden palkkatasoa hilattua ylöspäin.
Hän myös sanoo uskovansa, että aloittelevat lentoemännät ja stuertit saavat tulevina vuosikymmeninä samankaltaisia kokemuslisiä kuin nykyiset pitkän uran tehneet työntekijät.
Pitäisikö työntekijän panoksen vaikuttaa enemmän?
Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtajan Heikki Pursiaisen mielestä Suomessa pitäisi siirtyä nykyistä enemmän tulosperusteiseen palkkaukseen.
– Henkilökohtaiseen panokseen perustuvat palkkaerot ovat liian pieniä. Voi olla, että se johtuu osaltaan työmarkkinoiden jäykkyydestä, Pursiainen pohtii.
Finnairin henkilöstöjohtaja Eija Hakakari sanoo, että yhtiön työvuosiin sidottu palkkausjärjestelmä tuskin olisi nykyisenlainen, jos se nyt rakennettaisiin puhtaalta pöydältä.
– Olisi hyvä, jos työntekijän oma suoriutuminen vaikuttaisi hänen palkkaansa. En silti koe, että olisimme sidottuja nykyiseen järjestelmään, vaan voimme yhdessä työntekijäpuolen kanssa kehittää sen rinnalle uusia palkitsemiskäytäntöjä.
Hänen mukaansa työkokemukseen ja ennalta määrätyn suuruisiin lisiin perustuvassa palkkauksessa on myös hyvät puolensa:
– Palkitseminen on avointa ja läpinäkyvää, eikä Finnairilla tunneta naisten ja miesten palkkaeroja.
Julkisella sektorilla ikälisiä on korvattu lomilla
Kokemuslisät ja ikään sidotut ikälisät olivat menneinä vuosikymmeninä yleisiä etenkin julkisella sektorilla. Etenkin valtiolla niistä on kuitenkin luovuttu, ja vastineeksi työntekijät ovat saaneet muun muassa pitempiä lomia.
Sen tietää myös Liberan Pursiainen, joka työskenteli pitkään valtiolla. Pursiaisen mielestä keski-ikäisten ”lahjominen” lomilla on vieläkin huonompi idea kuin palkan sitominen kokemukseen.
– Ei ole mitään järkeä painostaa tuottavimmassa iässä olevia työntekijöitä lomailemaan, Pursiainen sanoo.
Kaikkialla julkisella sektorilla kokemuslisiä ei ole korvattu lomilla. Esimerkiksi opettajien lomia on opetussuunnitelman puitteissa mahdotonta lisätä.
Työvuosilla on yhä merkittävä vaikutus opettajien palkkaan. Palkka voi nousta uran aikana automaattisesti enimmillään kolmanneksen.
– Lisien vaikutus on silti pienempi kuin ennen, sillä vielä kymmenisen vuotta sitten meillä oli sekä kokemus- että ikälisiä eli kaksinkertainen järjestelmä, kertoo Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
Kova loppupalkka tuotti kovan eläkkeen
Tuplajärjestelmä tuotti menneinä vuosikymmeninä useille opettajille makoisia eläkkeitä, sillä ennen 2000-luvulla tehtyjä muutoksia eläkkeen suuruutta määritti työuran viimeisten vuosien palkka.
Nykyisin eläkettä karttuu koko työuralta tasaisesti, minkä vuoksi opettajien on Luukkaisen mukaan ollut helpompi luopua osasta ikään sidotuista lisistä.
– Palkan sitominen kokemukseen on edelleen perusteltua, koska opettajilla ei ole varsinaisesti urakehitystä. Palkka ei kehittyisi uran aikana, ellei sitten nouse rehtoriksi.
Luukkainen sanoo tulospalkkauksen olevan mahdoton ajatus, sillä opettajien osuutta oppilaiden oppimistuloksiin ei pysty järkevästi mittaamaan.
Sen sijaan palkkausta voisi hänen mielestään muuttaa luomalla opettajille mahdollisuuksia edetä urallaan muihinkin tehtäviin kuin rehtoriksi.
– Johtajuutta voisi kouluissa jakaa. Kannatettava ajatus on myös kehittää ”mentoroinnin” malleja, joissa kokeneemmat tukevat työtään aloittelevia opettajia.
