Jättiselvitys ympäri maan: Täällä asunnot kallistuvat, täällä halpenevat

rac

Julkaistu:

asuntomarkkinat
Ennuste näyttää synkältä lähes koko Suomen osalta.
Teknologiayritys Reaktor on julkaissut uuden ennusteen asunto-osakkeiden hintakehityksestä postinumeroalueittain koko Suomessa.

Kannattaakokauppa.fi-palvelu näyttää asunto-osakkeiden keskihinnan vuonna 2018 ja keskihinnan muutoksen eli trendin vuodelle 2018.

Tänä vuonna hintakehityksen ennuste näyttää synkältä lähes koko Suomen osalta. Trendi eroaa huomattavasti viime vuoden ennusteesta.

Hinnoissa on nousua lähinnä viiden suurimman kaupunkiseudun ytimessä, Reaktorin Senior Data Scientist Jaakko Särelä kertoo Ilta-Sanomille.

– Yllättävää on, että malli näyttää laskua lähes koko Suomeen, myös Espooseen ja Vantaalle. Suurin epävarmuus näkyy suurimpien kaupunkiseudun keskusten ympäristössä ja pienempien kaupunkikeskusten keskuksissa. Hintojen nousu on hidastunut ja on epäselvää, mihin suuntaan se tulevaisuudessa kehittyy. Jos kehitys jatkuu nykyisenlaisena, asuntojen hinnat kääntyvät laskuun kaikkialla maassa, Särelä sanoo.

Ilta-Sanomat seuloi Reaktorin datasta postinumeroalueiden keskimääräisen ennustetun hintakehityksen. Voit etsiä omaa postinumeroaluettasi alla olevasta taulukosta.



Reaktorin ennuste perustuu Tilastokeskuksen avoimeen dataan vuosilta 2010–2016. Asuntojen hintojen lisäksi malli hyödyntää ennusteessaan postinumeroalueiden väestötiheyksiä.

Kannattaakokauppa.fi-palvelu pohjautuu data-analytiikkaan, joka ennustaa hinnanmuutoksen myös haja-asutusalueille, joissa kauppoja on vuositasolla vähän.

Vastaavaa analytiikkaa käytetään muun muassa vähittäiskaupassa, jossa ostokäyttäytymisestä ennustetaan tulevia trendejä ja esimerkiksi suositellaan asiakkaalle tätä kiinnostavia tuotteita.

– Ennuste ei kuitenkaan ota huomioon taloudellisen tilanteen kehitystä. Viime vuodet ovat olleet siinä mielessä huonoja ja malli olettaa, että tilanne jatkuu samanlaisena. Toisaalta, jos talous piristyy ja tulee vahva nousukausi, silloin ennuste on pielessä. Toivotaan niin, Särelä toteaa.

Ennuste ei myöskään huomioi postinumeroalueen rakennuskannan ikää.

– Koko rakennuskantaa käsitellään kokonaisuutena. Siitä voi tulla vääristymiä, jos postinumeroalueella on vanhaa rakennuskantaa, mutta sinne rakennetaan kovasti uutta. Silloin saattaa näyttää siltä, että koko postinumeroalueen arvo on noussut. Niinhän se tietysti on, mutta se ei välttämättä näy vanhojen rakennusten arvonnousuna. Näin saattaa olla esimerkiksi Turun Kupittaalla, Särelä sanoo.

Katso jutun pääkuvana olevalta videolta kullanarvoiset ohjeet asuntosijoittajalle, joista voi olla hyötyä myös muille asuntokaupoille ryntääville.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

    2. 2

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    3. 3

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    4. 4

      Rakennuslupien määrä hyytyi keväällä – arvo kasvoi

    5. 5

      Työllisyysaste pysyi likimain ennallaan kesäkuussa

    6. 6

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    7. 7

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    8. 8

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    9. 9

      Evan kysely: Suomalaisten mielestä eurosta enemmän hyötyä kuin haittaa

    10. 10

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienaa viikossa saman kuin perus­palkansaaja vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

    2. 2

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    3. 3

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    4. 4

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    5. 5

      Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

    6. 6

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    7. 7

      Evan kysely: Suomalaisten mielestä eurosta enemmän hyötyä kuin haittaa

    8. 8

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    9. 9

      Työllisyysaste pysyi likimain ennallaan kesäkuussa

    10. 10

      Kiina asettaa polkumyyntitulleja ruostumattomalle teräkselle EU:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    5. 5

      Paavo, 77, myy yhä kotitaloaan: ”Kunhan kauppa onnistuisi ennen kuolemaani” – katso iäkkäiden asujien synkkä kuntatilanne

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    11. Näytä lisää