Nuoretkin haluavat mökkeillä – omistaminen toissijaista

Julkaistu:

Nuoretkin haluavat tuoreen selvityksen perusteella mökkeillä. He kuitenkin valitsevat mieluusti vuokratun tai yhteisomistusmökin.
Suomalaisten mökkeily ei näytä hiipuvan. Saaristoasiain neuvottelukunnan teettämään Nuoret aikuiset mökkeilijöinä 2030 -selvitykseen vastanneista 82 prosenttia arvioi, että vapaa-ajan asuminen säilyttää suosionsa. Mökin omistavista hieman tätäkin useampi uskoi mökkeilyn tulevaisuuteen.

Vastanneista 25–45-vuotiaista 70 prosenttia piti todennäköisenä, että heidän vapaa-ajan asunnoilla viettämänsä aika kasvaa vuoteen 2030 mennessä.

Heidän mielestään mökkeily ei välttämättä vaadi loma-asunnon omistamista. Nuorista aikuisista 47 prosenttia piti vuokramökkiä ja 43 prosenttia yhteisomistuksessa olevaa mökkiä mieluisana vaihtoehtona.

– On tärkeää, että tarjolla on riittävästi yhteisomistuksellisia ja yhteiskäyttöisiä mökkejä sekä kohtuuhintaisia vuokramökkejä, saaristoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk) arvioi tiedotteessa.

Kyselyyn osallistui 1121 vastaajaa. Osa heistä oli mökin omistajia.

Suomi on suhteellisesti Euroopan suurin mökkeilymaa. Mökkibarometri 2016 -tutkimuksen mukaan vapaa-ajan asuntoja on 600 000 ja niillä on 2,4 miljoonaa käyttäjää.

Rahaa mökkeilyyn käytetään vuosittain 6,2 miljardia euroa ja sen ympärille on kehittynyt 60 000 työpaikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    5. 5

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    8. 8

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    9. 9

      Yli tonni puhtaana käteen – näin se onnistuu mustikoilla

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää