Oma raha

Kikka, joka säästää 580 euroa bensakuluissa? ”Kuluttajia hämmentää, että on ihan hyviä tuotteita ja ihan susia”

Julkaistu:

Tarve päästöjä vähentävään käyttövoimaan kasvaa Suomen teillä. Etanoliautojen teknologia laahaa pahasti, mutta polttoaineen jakelu laajenee. Kannattaako autoon asentaa E85-muutossarja?
Etanolia käyttämään kykenevien flexifuel-moottoreiden ja muuntosarjojen uskottiin yleistyvän nopeasti, mutta toisin on käynyt. Etanoliautojen myynti hyytyi ja kiistely autojen muutossarjojen hyödystä ja vaaroista jatkuu edelleen.

Liikenteen turvallisuusvirastosta Trafista arvioidaan, että Suomen teillä liikkuu noin 2 000–3 000 autoa, joihin on asennettu E85-muutossarja.

Muutossarjoja valmistaa yksi kotimainen yritys StepOne Tech, ja niitä saa myös verkosta. Autoja muutetaan itsekin korkeaseosetanolilla käyväksi. Muutosasennuksen jälkeen auton moottorinohjaus- ja polttoainejärjestelmä pystyy käyttämään halvempaa, korkeaoktaanista E85-etanolipolttoainetta.

StepOne Techin laitteita on myyty 1 200 kappaletta. Se on tällä hetkellä ainoa yhtiö, jolla on suomalaisvalmisteinen tuote VTT:n päästötestit läpäisseenä ja yhteistyösopimus energiayhtiön kanssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Etanoliautojen tarkkoja määriä ei tiedetä, sillä vaikka auto pitäisi muutostyön jälkeen muuntokatsastaa, harvempi autoilija viitsii maksaa ylimääräistä summaa asennustöiden päälle, Trafin liikennekelpoisuusyksikön päällikkö Otto Lahti sanoo.

Tehdasvalmisteisten flexifuel-autojen myynti sakkaa. Niitä myytiin 400 kappaletta vuonna 2010 ja 1 200 kappaletta huippuvuonna 2012. Vuonna 2013 myynti romahti noin 400:ään ja on laskenut siitä lähtien.

VTT:stä arvioidaan, että etanoliautojen kokonaismäärään voinee laskea jopa useita tuhansia käytettyjä tuontiautoja Ruotsista, jossa etanolin käyttö liikenteessä on yleistä.

Riskejä vai ei?

VTT:n johtava tutkija Juhani Laurikko sanoo, että autojen muuntotöiden kannattavuutta on yhä vaikea arvioida.

– Jos haluaa pelata täysin varman päälle, kannattaa luottaa valmistajien autoihin ja polttoaineisiin eikä lähteä sekoittamaan niitä. Kukaan ei viime kädessä takaa, että auto toimii moitteettomasti koko käyttöikänsä ja omistajalta toiselle.

– Kuluttajia hämmentää, että on ihan hyviä tuotteita ja ihan susia, ja näistä eroista ei ole ihan helppo saada tietoa, Trafin Lahti sanoo.

Jos taas hyväksyy tietyn epävarmuuden, varsinkin melko paljon ajava säästää jopa tuhansia euroja muutamassa vuodessa etanoliautolla. Jätteistä valmistettu etanoli säästää myös luontoa.

StepOne Techin myyntijohtaja Tuomo Isokivijärvi kertoo, että tuotteen avulla autoon voi tankata E85:ttä, bensaa tai mitä tahansa niiden sekoitusta ilman häiriöitä. Tuotteessa on Suomen sääoloihin optimoitu kylmäkäynnistys.

Isokivijärven mukaan yhtiössä on ajettu 600 000 testikilometriä 9–10 autolla 4,5 vuoden aikana ja pelkällä E85-aineella. Asiakkaiden autoilla on ajettu 25 miljoonaa kilometriä. Ongelmat ovat ainakin tällä aikavälillä jääneet vähäisiksi.

– E85:ttä pitää ruiskuttaa enemmän, koska sen energiatiheys on pienempi kuin bensiinin. Se voi olla joissakin muutossarjoissa ongelma. Jos polttoainetta ei syötetä tarpeeksi, moottorin paloreaktio käy niin sanotusti laihalla.

Isokivijärven mukaan ”halpislaite” voi sekoittaa moottorinohjausta. Voi myös syntyä kaasutuksessa tuntuvaa tehottomuutta tai käynnistysongelmia. Näistä voi pikkuhiljaa syntyä vaurioita, esimerkiksi pakoventtiilin palamista.

Isokivijärven mukaan yhtiön omassa laitteessa ongelmia ei ole, koska se säilyttää auton oman sähköisen moottorinohjauksen ja Lambda-anturin (happitunnistin) toiminnan.

Laurikko on silti varovainen arvioissaan.

– Hyvä jos heillä (StepOnella) on jo laajempi otanta ja positiivisia kokemuksia. Pitää silti muistaa, että samanmerkkisissä ja -mallisissakin autossa voi olla eri alihankkijan osia, jotka eivät ole olleet suunnittelussa mukana.

– Aina kun auton moottoriohjausta manipuloidaan ymmärtämään toisenlaista polttoaineita, voi tulla ongelmia. Jos jotain menee rikki, vian etsintä vaikeutuu, kun kokonaisuutta on muutettu. Etanoli on metallipinnoille voimakkaampi kemikaali kuin bensiini, ja vaikutus voi näkyä hyvin pitkän ajan saatossa, Trafin Lahti sanoo.

Isokivijärvi sanoo, että havaintojen perusteella laite ei kuluta autojen osia millään tavalla normaalia kulumaa enemmän. E85-aineissa on suojaavia lisäaineita, ja käytännössä muuntoauton käyttöikä ylittynee nopeammin kuin hitaat korroosiomuutokset.

Kuvassa Volvoon asennettu eFlexFuel E85-päivitystuote.

Miksi etanoliautot jäivät syrjään?

Autonvalmistajat ovat parin viime vuoden aikana alkaneet hyljeksiä flexifuel-moottoreita.

– Autotehtaiden kiinnostus tehdä flexifuel-moottoreita on enää vähäistä. Uudet päästövaatimukset ovat niin tiukkoja, että tehtaille tulee merkittäviä lisäkuluja, jos ne kehittävät omaa moottoriversiota biopolttoaineelle, Lahti kertoo.

– Olemme pieni yhtiö, eikä meillä ole yhtä suuria resursseja vaikuttaa poliittisiin päätöksiin kuin sähköautojen valmistajilla. Suunta on kuitenkin hyvä, aloitamme tänä vuonna yhteistyön suuren ja tunnetun kotimaisen jakelijan kanssa ja käymme neuvotteluita laajamittaisen viennin aloittamiseksi, Isokivijärvi sanoo.

Isokivijärven mukaan tilanne on harmillinen, kun Suomessa valmistellaan liikenneuudistusta, jonka osana yksityisautoilun päästöjä pitäisi saada merkittävästi alaspäin.

– Aika nopeastikin pääsisimme vaikuttamaan päästöihin, jos tämä (E85-muutossarjat) nähtäisiin yhtenä työkaluna. Ne ovat myös erittäin kohtuuhintaisia valtaosalle verrattuna esimerkiksi sähköautoihin. Lakihelpotuksia on tullut, mutta säädösympäristö on yhä jäykkä.

Korjattu 10.3 kello 10.30 yhtiön nimeä.

Näin etanoliasennus säästää rahaa

Antero Autoilija ajaa vuodessa 30 000 kilometriä. E85:n hinta 96 senttiä, bensan 1,46 senttiä. Jos auto kuluttaa 8,5 litraa, CO2-päästöt ovat 190 grammaa kilometriä.

Antero ottaa autoonsa eFlexFuel-laitteiston, joka maksaa 300–500 euroa, asennus noin 60–150 euroa. Antero säästäisi vuodessa 580 euroa, viidessä vuodessa 2 900 euroa, vaikka polttoainetta kuluu 28 prosenttia tavallista bensaa enemmän. Fossiiliset hiilidioksidipäästöt vähenevät vuodessa noin 4 200 kiloa.

Muutossarjan voi asentaa ennen tammikuuta 2007 käyttöön otettuun autoon. Niillä on nykyautoja väljemmät päästönormit (Euro 3). Muutosta ei voi tehdä dieseleihin eikä suorasuihkumoottorillisiin autoihin.

Ei ole kiellettyä käyttää tavallisessakaan bensakoneessa osittain halvempaa E85-etanolia, mutta vaurioriskiä ei voi sulkea pois.

ABC myy asemillaan elintarviketeollisuuden jätteistä valmistettua 85-polttoainetta tuotenimellä Eko E85. Energiayhtiö St1 tuottaa biojätteistä RE85-etanolia ja myy sitä St1- ja Shell-asemilla.

Etanoli vähentää autoilun fossiilisia hiilidioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia. Lähipäästöjen, typen, palamattomien hiilivetyjen ja hään osalta tulokset ovat vaihtelevia ja voivat jopa nousta.

Lähteet: Laskelma StepOne Tech, VTT, Autoliitto, Trafi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kunnanjohtajat vaihtuvat villiä vauhtia Vimpelissä – nyt puikkoihin astuu sotilas Sami, 28

    2. 2

      Suomalaisyritys opettaa kiinalaislapsia epäonnistumaan – ”Kun minä olin lapsi, meidän piti oppia”

    3. 3

      Kalasataman kerrostalon tuleva asukas vesivahingosta HS:lle: ”Alkaa pelottaa, miten firma selviää kaikesta”

    4. 4

      Epäselvyys talouden suunnasta tuo epävarmuutta markkinoille

    5. 5

      Oriola vajosi raskaasti tappiolle – aloittaa 20 miljoonan euron säästöohjelman

    6. 6

      Voisiko kesämökin armahtaa sähkönsiirron maksuista talveksi? Energiateollisuus: Sähköverkko on kuin joki

    7. 7

      21-vuotiaana Julius keksi omaperäisen konstin saada kesätöitä ja se toimi – näin hänellä sujuvat bisnekset nyt

    8. 8

      ”Ei ulosottomies helposti ryhdy 1 000–2 000 euron lainasta asuntoa realisoimaan”

    9. 9

      Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

    10. 10

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Voisiko kesämökin armahtaa sähkönsiirron maksuista talveksi? Energiateollisuus: Sähköverkko on kuin joki

    2. 2

      Kalasataman kerrostalon tuleva asukas vesivahingosta HS:lle: ”Alkaa pelottaa, miten firma selviää kaikesta”

    3. 3

      Kunnanjohtajat vaihtuvat villiä vauhtia Vimpelissä – nyt puikkoihin astuu sotilas Sami, 28

    4. 4

      21-vuotiaana Julius keksi omaperäisen konstin saada kesätöitä ja se toimi – näin hänellä sujuvat bisnekset nyt

    5. 5

      Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

    6. 6

      Oriola vajosi raskaasti tappiolle – aloittaa 20 miljoonan euron säästöohjelman

    7. 7

      ”Ei ulosottomies helposti ryhdy 1 000–2 000 euron lainasta asuntoa realisoimaan”

    8. 8

      Tällainen on kohutun Aurora Lainan kiistelty esikuva – teki perustajastaan miljardööriin

    9. 9

      Suomalaisyritys opettaa kiinalaislapsia epäonnistumaan – ”Kun minä olin lapsi, meidän piti oppia”

    10. 10

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Voisiko kesämökin armahtaa sähkönsiirron maksuista talveksi? Energiateollisuus: Sähköverkko on kuin joki

    6. 6

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    7. 7

      Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

    8. 8

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    9. 9

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää