Oma raha

Vuokra 250–480 euroa – Uusikaupunki helpottaa asuntopulaa parakeilla

Julkaistu:

Uudessakaupungissa autotehdas työllistää, mutta asuntojen tuotanto ei pysy nopeiden lisäysten perässä. Avuksi otetaan moduuliasunnot eli aiemmalta nimeltään parakit.
Uudessakaupungissa asuntotilanne näyttää hyvältä – ainakin välittäjän näkökulmasta.

– Tämä on ollut yksi parhaimpia vuoden alkuja. Yleensä vuoden loppu ja alku ovat hiljaisempia aikoja, kertoo myyntijohtaja Kari Toivonen Kiinteistönvälitys Kari Toivosesta.

Kiinteistönvälittäjänä 11 vuotta toiminut Toivonen kertoo, että edellinen kysyntäpiikki oli vuonna 2012. Jos hyvin käy, tänä vuonna päästään lähelle sitä.

– Silloin meinasi käki kukkua päässä koko ajan, oli oikeasti kiire. Sitten yhtäkkiä 2013 kaupankäynti alkoi hiipua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Parakista apu asuntopulaan

Länsirannikko on ollut otsikoissa viime syksystä lähtien isojen rekrytointien takia.

Autonvalmistaja Valmet Automotive kertoi syyskuussa, että se palkkaa 150 ihmistä Mercedes Benzin A-sarjan tuotantoon. Tänä vuonna yhtiö aikoo lisäksi rekrytoida yli tuhat uutta työntekijää Mersun GLC-sarjan katumaastureiden sarjatuotantoon.

Turun telakalla puolestaan rakennetaan laivoja vielä vuosia.

Isot rekrytoinnit näkyvät Uudessakaupungissa muun muassa pulana vuokra-asunnoista.

– Yksityiset ja kaupungin vuokra-asunnot ovat jo loppuneet. Vähän on naapurikuntiakin huudeltu apuun. Moduuliasunnoilla on sen takia kiire, Uudenkaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari sanoo.

Asuntopulaa helpottamaan on tulossa 300–500 moduuliasuntoa, joista ensimmäisten pitäisi olla valmiita maaliskuun lopussa. Toukokuun lopussa moduuliasuntoja pitäisi olla valmiina 300, Nikkari arvioi.

Moduuliasumuksille on osoitettu kaksi tonttia, joita rakennetaan paraikaa. Tontit on varattu kahdelle moduuliasuntojen toimittajalle, joiden rakennuslupa on voimassa viisi vuotta.

– Oletan, että kukaan ei siellä viittä vuotta asu. Eihän ne ihan luksusta ole, ne ovat lähinnä yksittäisten ihmisten väliaikainen asumismuoto, Nikkari kertoo.

Moduuliasunnon vuokra 250–480 euroa kuukaudessa

Moduuliasuntojen vuokrat vaihtelevat 250 eurosta 480 euroon. Niin ikään huoneiden koot vaihtelevat yhden hengen huoneista kahden hengen huoneisiin.

Järvenpääläinen RK-Housing on alkuun rakentamassa kymmenen 28 neliön moduuliasuntoa, joissa on kaksi makuuhuonetta, wc, suihku ja minikeittiö. Myöhemmin samalle tontille on tulossa 40–60 kappaletta 11,5 neliön huoneistoja, jaetuilla kylpytiloilla.

– Pyrimme edulliseen vuokraan. Kun palkat ovat pieniä, niin ihan kädestä suuhun ihmisten ei tarvitsisi elää. Puhutaan maksimissaan 500 euron paikkeilla olevista vuokrista, RK-Housingin toimitusjohtaja Reino Kokkonen kertoo.

Vuokrien suuruuteen vaikuttaa esimerkiksi kustannusrakenne, hän sanoo.

Moduuliasunnot pitää esimerkiksi tuoda paikalle, pystyttää ja viedä aikanaan pois, Rental Store Finlandin toimitusjohtaja Harri Kuusiluoma tarkentaa.

Kuusiluoman luotsaama yritys aikoo pystyttää Uuteenkaupunkiin kuusi noin 540-neliöistä rakennusta. Yhteen taloon tulee 40 huonetta, ja asukkailla on yhteiset oleskelu- ja pesutilat. Yrityksen moduuliasunnot ovat tällä hetkellä käytössä Äänekoskella, jossa rakennetaan biotuotetehdasta.

Pienimmät huoneet ovat 7,5 neliöisiä. Enimmillään kuukausivuokra on 390 euroa plus arvonlisävero, Kuusiluoma kertoo. Vuokra sisältää veden, sähkön ja siivouksen.

Viimeisimpien Toivosen välittämien pienten vuokrakaksioiden keskimääräinen neliöhinta Uudessakaupungissa on ollut noin 10 euroa.

Autotehtaan uudet työntekijät eivät vielä asunto-ostoksilla

Vaikka asuntokauppa Uudessakaupungissa on piristynyt, autotehtaan uudet työntekijät muodostavat ostajista vain pienen osan.

– Prosentuaalisesti vuokraus ja kaupankäynti suoraan heidän kanssaan on ollut aika vähäistä, Kari Toivonen kertoo.

Hyvien uutisten mukanaan tuoma luottamus on suurin syy kaupan vilkastumiseen, hän sanoo. Asiakkaina on ollut niitä, jotka ovat miettineet asunnon vaihtoa jo pidemmän aikaa sekä niitä, jotka ostavat asunnon sijoitusmielessä.

Parakkiasujista voi lopulta tulla asunnonostajia.

– Niihin on helppo tulla ja ryhtyä katsomaan vakinaisempaa asuntoa, Kuusiluoma toteaa.

Uusi asunto voi löytyä vaikka uusista rivi- tai kerrostaloista, joihin ensimmäiset voivat päästä muuttamaan 1,5 vuoden kuluttua, tekninen johtaja Nikkari arvioi.

Asiasta kertoi aiemmin Talouselämä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    2. 2

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    3. 3

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    4. 4

      Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

    5. 5

      Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

    6. 6

      Pikavippien suitsiminen etenee: tulossa 30 prosentin korkokatto ja ankarat sanktiot rikkojille

    7. 7

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    8. 8

      Nyt on Taksi Helsingin vuoro panna hinnat uusiksi – ”On tapahtunut merkittävä muutos”

    9. 9

      Italian hallitus hyväksyi 2,4 prosenttia alijäämäisen budjetin

    10. 10

      Stockmann luopuu viimeisestäkin jalansijastaan Venäjällä – myy Nevsky Centre -kauppakeskuksensa Pietarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    2. 2

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    3. 3

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    4. 4

      Nyt on Taksi Helsingin vuoro panna hinnat uusiksi – ”On tapahtunut merkittävä muutos”

    5. 5

      Selvitys: Työkaverin palkka pitäisi saada tietää

    6. 6

      Posti aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 72

    7. 7

      Volvo varoitti komponenttiviasta – kustannukset merkittävät, osake luisuu

    8. 8

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    9. 9

      Mihin karahti kokeilu 6 euron tuntipalkasta? ”Luottamusmiehet ottivat kokeilun erittäin surkeasti vastaan”

    10. 10

      Stockmann luopuu viimeisestäkin jalansijastaan Venäjällä – myy Nevsky Centre -kauppakeskuksensa Pietarissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haiseva yllätys paljastui talon kivijalasta – myyjälle napsahti noin 90 000 euron lasku

    2. 2

      Asiantuntijat antoivat suomalaisille konkreettiset neuvot jemmarahasta pankkitilillä – keskustelu kävi kuumana: ”Ihan mitätön summa varsinkin perheelliselle”

    3. 3

      Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa yli 5 000 e/kk – ”Juuri kenelläkään ei ole varaa maksaa tuloistaan”

    4. 4

      Suomalaisbroileri kuohuttaa Ruotsissa: ”Kuin isku kasvoille”

    5. 5

      Riita 5 700 eurosta vei osakkaat oikeuteen ja taloyhtiön konkurssiin – ”Jos olet ostamassa paritaloa, älä ihmeessä osta sitä ennen kuin...”

    6. 6

      Hoitokotien hinnat hämmästyttävät: ”Raha kelpaa, mutta asukkaita kohdellaan kuin roskaa”

    7. 7

      Korkmanilta suorat sanat irtisanomiskiistasta HS:ssä: ”Jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä”

    8. 8

      Irtisanottu työntekijä sai 40 000 euron korvaukset – liitto: ”Henkilökemiat menivät ristiin”

    9. 9

      Alice, 20, haki työpaikkaa: kohtelu muuttui oudoksi, kun ihonväri selvisi – yrittäjä vertaa Elovena-ryynien myymiseen

    10. 10

      Hoitoalan opiskelijat kokevat olevansa arvoasteikossa torakoita – ”Alalla on valtavasti pahaa oloa”

    11. Näytä lisää