Ruotsissa kokeiltiin kuuden tunnin työpäivää täydellä palkalla – tuottavuus parani

Julkaistu:

Ruotsalaisessa vanhainkodissa kokeiltiin kuuden tunnin työpäivää rohkaisevin tuloksin. Asiasta kertoneen BBC:n mukaan kokeilua ei silti aiota laajentaa.
Göteborgilaisessa vanhainkodissa tehtiin kuuden tunnin työpäiviä täydellä palkalla kahden vuoden ajan. Tulokset on määrä julkaista ensi kuussa, mutta jo kerrottujen tietojen mukaan ne olivat myönteisiä.

Kokeiluun osallistunut sairaanhoitaja Emilie Telander kertoi BBC:lle, että koko henkilökunnalla oli enemmän energiaa.

– Huomasin, että kaikki olivat tyytyväisiä.

Hoitajilla oli aiempaa vähemmän sairauspoissaoloja ja he tunsivat itsensä terveemmiksi kuin aikaisemmin.

Heidän tuottavuutensa parani ja he organisoivat jopa 85 prosenttia aiempaa enemmän erilaisia aktiviteettejä vanhainkodin asukkaille. Vanhuksille järjestettiin muun muassa kävelyretkiä luontoon ja lauluhetkiä.

Kokeilu poiki 17 uutta hoitajien työpaikkaa ja maksoi kaupungille noin 1,3 miljoonaa euroa.

Projekti herätti kovaa kritiikkiä kustannusten vuoksi. Kaupungin vanhuustyöstä vastaava valtuutettu Danien Bernmar pohtii, voitaisiinko lyhyet päivät ottaa käyttöön koko kaupungissa.

– Vastaus on ei, koska se olisi liian kallista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    2. 2

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    3. 3

      Osalle suomalaisista luvassa kymmenien tuhansien perintöpotti – ”Maaseudulta perintö saattaa olla merkittävästi vähäisempi”

    4. 4

      Työllisyysasteen trendi nousi 72,8 prosenttiin syyskuussa – työllisiä 40 000 enemmän kuin viime vuonna

    5. 5

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    6. 6

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    7. 7

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    8. 8

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    9. 9

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    10. 10

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    2. 2

      Olli Rehn kertoo eurokriisin synkimmistä hetkistä: Eurooppa olisi voinut ajautua jopa uuteen suursotaan

    3. 3

      Osalle suomalaisista luvassa kymmenien tuhansien perintöpotti – ”Maaseudulta perintö saattaa olla merkittävästi vähäisempi”

    4. 4

      Kuluttaja-asiamies etsii kahden eri ”kohtuuttoman kalliin” kuluttajaluoton ottaneita – puuhaa ryhmäkannetta

    5. 5

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    6. 6

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    7. 7

      Kisa vuokra-asunnoista on muuttunut tuolileikiksi – ekonomisti: ”Tuoleja on aina yksi vähemmän kuin leikkiin osallistuvia”

    8. 8

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    9. 9

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    10. 10

      Stora Enso vähentää 135 työpaikkaa maailmanlaajuisesti – taustalla Oulun tehtaan muuttaminen kartonkitehtaaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää