100 000 tarkastettua taloa – yli puolessa korjauksia vaativia kosteusvaurioita tai puutteita

Iso osa pientaloasujista ei hallitse kotinsa kunnossapitoa, Raksystems Insinööritoimiston kyselystä selviää.

8.2.2017 12:11

Pientaloissa eli omakotitaloissa, rivitaloissa ja paritaloissa asuvista moni kaipaa apua kosteusvaurioiden torjumiseen.

Raksystems kertoo tarkastaneensa noin 100 000 pientaloa. Niistä 55 prosentissa oli toimenpiteitä vaativia kosteusvaurioita ja puutteita. Luku on peräisin Raksystemsin vuonna 2009 ilmestyneestä selvityksestä.

Kotiin kuuluvista töistä palohälyttimien tarkistustyöt ja esimerkiksi ilmanvaihtokoneen suodattimien vaihto ovat rutiinia. Sen sijaan 40 prosenttia pitää kodin kuntotarkastusta sekä sisäilma- ja kosteusasioita vaikeimpana osana omakoti- ja pientalon hoitoa ja ylläpitoa.

Myös pesuhuoneen rakenteiden kunnon tarkastukset ovat hankalia etenkin nuorille ja keski-ikäisille. 25–49-vuotiaat kaipaavatkin ulkopuolista apua ja etsivät verkosta tietoa kodin kunnossa pitämiseen.

Vanhemmat taas pitävät hankalana katon sadevesikourujen puhdistus- ja tarkistustöitä. Tietoa kyllä on, mutta oma kunto alkaa rajoittaa huoltotöitä.

Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus, ja siihen vastasi 1062 pientaloasujaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?