Kysely: Pankki on valtaosalle välttämätön paha, joka keskittyy rahastamiseen

Pankit saavat asiakkailta karua palautetta Nooa Säästöpankin teettämässä kyselyssä.

Suomalaiset kokevat pankit pakolliseksi pahaksi, Nooa Säästöpankki tulkitsee teettämäänsä kyselyä.

Iso enemmistö kyselyyn vastanneista pitää pankkipalvelua pääasiassa rahastuksena ja uskoo, että pankit ajavat vain omaa etuaan. Kaksi kolmasosaa arvioi, että pankit sanelevat ehdot eikä niihin voi vaikuttaa.

Erityisen tyytymättömiä ovat pääkaupunkiseudulla asuvat. Hieman yllättäen he ovat myös pettyneitä konttoreiden sijaintiin. Pääkaupunkiseudulla joka kolmas on sitä mieltä, että konttorit ovat huonossa paikassa. Muualla maassa tätä mieltä on 27 prosenttia vastaajista.

Kyselyssä vähiten luottoa löytyi Nordeaan. Kolmasosa sen asiakkaista arvioi, ettei voi täysin luottaa pankkiin. Kovin luotto omaan pankkiin oli Handelsbankenin asiakkailla.

Vastaajista 86 prosenttia oli sitä mieltä, että pankkipalvelu on pääasiassa rahastusta. 79 prosenttia uskoo pankkien ajavan vain omaa etuaan.

Vastaajia harmitti myös pankin kasvottomuus. He olisivat kaivanneet omaa luottohenkilöä, johon ottaa yhteyttä.

Kyselyn teki YouGov Finland tammikuussa kuluttajapaneelissaan. Vastaajia oli 1 004.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?